Kuukausittainen arkisto:helmikuu 2014

Alkutilanne

Tässä tohinassa on jänyt kokonaan näyttämättä, mikä on alkutilanne asunnon pohjan kanssa. Korjataanpa unohdus nyt.

Kuvankaappaus 2014-2-28 kello 20.36.08

Keittiöön on jossain vaiheessa (luultavasti vuonna 1964) lisätty seinä, jolla on erotettu käytävä, ja ruokasalista makuuhuoneeseen vienyt ovi on suljettu, mutta muita tehtyjä muutoksia en ole tähän mennessä löytänyt.

Pohja on oman aikansa lapsi. Se oli moderni, selkeä ja käytännöllinen yhden virkanaisen ja hänen kotiapulaisensa koti. Kiinteitä kaappeja on paljon, mutta ne on kätketty hienosti kantavien palkkien väleihin ja oviaukkojen yläpuolisiin rakenteisiin. Keittiö oli sivussa ja pieni, koska rakennusaikaisen käsityksen mukaan keittiöön ei olisi koskaan asiaa kenelläkään muulla kuin kotiapulaisella.

Ajat ovat nyt toiset. Meitä on kuusi, eikä yhtään apulaista. Nykyään keittiössä häärää – onneksi – useampi kuin yksi ihminen, hallissa ei luultavasti useinkaan siemailla raparperijuoma-aperitiiveja helmet kaulassa, ja pyykitkin pestään kotona itse, eikä pesetetä alakerran pesulassa.  Asuntoa ei voi museoida, vaikka tuleva mullistus aiheuttaakin jonkinasteista syyllisyyttä. Ei ole henkisesti aivan helppoa muuttaa vanhaa interiööriä, jota voisi historialliseksikin kutsua.

Oikeastaan pääsin sopuun itseni ja remontin kanssa nimenomaan, hiukan ironisesti,  juuri rakennuksen tyylisuunnan kautta. Talo edustaa tyylipuhdasta funktionalismia pelkistettyine linjoineen ja ikkunarivistöineen. Siinä ei ole mitään tunkkaista eikä koukeroista. Funkkis edusti uutta, toiveikasta ja tervettä aikaa. Sen aatemaailmaa oli nimenomaan tarkoituksenmukainen, tarvetta palveleva suunnittelu.

Funktionalismin idean kiteytti amerikkalainen arkkitehti Louis Sullivan jo vuonna 1896 toteamalla, että ”tarkoitus sanelee muodon”. Myöhemmin Le Corbusier kutsui asuintaloa ”koneeksi, jossa eletään”. (Wikipedia)

Sitä ideologiaahan mekin olemme nyt toteuttamassa tässä ajassa. Ja vaikka suljemme huoneesta toiseen avautuvan pitkän näkymän, uusi sellainen toisaalta avautuu sisemmälle asuntoon, oikeastaan kahteenkin suuntaan. Alkuperäinen, toimiva takka säilyy sellaisenaan, ikkunapenkit palautetaan kaakeloinnin alta ennalleen, kaikki tarvittavat ovet tulevat olemaan alkuperäisiä, ja tarpeettomiksi jäävätkin säästetään. Tammiparketin kunnostamisen suhteen olemme toiveikkaita, vaikka se paikoitellen aika rujo onkin.

Kyllä asunto funkkiksena tulee säilymään meidän käsissämme. Se vain päivittyy vuodelle 2014.

 PS. Vaikka ovien määrä on jo tuossa piirroksessakin häkellyttävä, totuus on uskomattomampi. Kuvassa eivät näy kaappien 15 pikkuovea!

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Lista on pop!

jalkalista

Tämä on kaunis vanha jalkalista.

Tai siis jossakin tuolla hilseilevien maalikerrosten alla lymyilee kaunis, kaksivärinen muotolista, joka on saanut istua sijoillaaan siitä asti kun rakennusmiehet sen siihen naulasivat armon vuonna, jona Mikki Hiiri täytti neljä vuotta, Amelia Earhart lensi Atlantin yli ja Mäntsälässä kapinoitiin.

Tapahtuupa listoille remontin myöhemmissä vaiheissa mitä tahansa, niin paikoilleen ne eivät voi jäädä. Ne lähtevät seinästä joko purkajien tai minun toimesta, ja vain toisella noista kahdesta vaihtoehdosta on edes teoreettinen mahdollisuus irrottaa ne irti ehjinä.

Tuumasta toimeen. Talttaa, vasaraa, tukipuuta, ähinää – ja katkennut naulankanta vasaran haarukassa. Siinä koko saldo ensimmäisestä yrityksestä. Näitä listoja ei olekaan naputeltu millään pikkukantaisilla listanauloilla seinään, vaan ihan oikeilla nauloilla ja vinosti lattiaan.

Tänään palasin rikospaikalle varustautuneena tuoreella tiedolla ja paremmilla välineillä. Oikeammat tarvikkeet olivat pari, kolme litteää sorkkarautaa, puukiiloja, muovivasara ja kirpeä mielenlaatu. (”Onko influenssa muka jokin oikea syy jäädä sängynpohjalle kattoon syljeksimään, mitä?”)

Ensimmäinen sorkkarauta kopautetaan muovinuijalla varovasti listan taakse seinän puolelta. Ujutetaan hiukan ulospäin. Toinen rauta asemoidaan lattian puolelta listan alle noin 15 sentin päähän ensimmäisestä. Lattian ja raudan välissä käytetään suojana puupalaa. Nitkutellaan varovasti yhtäaikaa molemmilla sorkkaraudoilla. Tarvittaessa avautuviin rakoihin laitetaan kiiloja, sitten vapautetaan sorkkarauta,  ja edetään samalla tavalla eteenpäin pitäen irrotettava lista koko ajan mahdollisimman suorana. Vanha rutikuiva puu ei nimittäin taivu, se taittuu.

Nihkeän alun jälkeen listojen irrottaminen osoittautui täysin realistiseksi ajatukseksi. Kulmissa ja nurkissa olisi tekniikassa vielä parantamisen varaa, mutta muutaman sentin rispaantuminenkaan ei tässä vaiheessa maailmaa kaada. Ja hei: Kyllä tästä nainen kunnon työkaluilla selviää ihan yksinkin.

Kun mies tokenee flunssastaan, minulla on varattuna hänelle kevyttä puhdetyötä. Listoista pitäisi poistaa pari naulaa…

IMG_4056

Täydet 80 millimetriä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Suunnittelupalaveri

Vietimme taannoin vilkkaan parituntisen sisustusarkkitehtimme toimistolla.

On ilo asioida sellaisen ihmisen kanssa, joka suhtautuu työhönsä vakavasti, kunnianhimoisesti ja ammattitaidolla, mutta samalla myös rennosti. Asiallinen, mutta idearikas aivoriihi kuvaisi varmaankin istuntoa parhaiten.

Ajauduimme Sisustusarkkitehtitoimisto Kari Lappalaisen oven taakse alunperin hiukan puolivahingossa. Jo ennen asunnon ostamista oli selvää, että tästä remontista emme omin voimin selviä. Pilkunpedantteina meillä molemmilla laatuvaatimukset ovat kohtalaisen korkeat, mutta kokemusta sisustusarkkitehtien palveluista pyöreä nolla. Tarvitsimme kokeneempien suosituksia. Kari Lappalaista suositteli kauniisti sanottuna ”vaativa” asiakas, joten jos he ovat päässeet yhdessä onnellisesti maaliin, niin epäilemättä pääsisimme mekin.

Jo ensimmäisellä tapaamisella asunnolla Kari mainitsi, että hänen mittakaavansa työssään on milli. Millintarkkuus asuntoremontissa kuulostaa minusta oikein sopivalta. Asunto itsessään on ajalle tyypillisesti vähän vino sinne sun tänne, mutta juuri siksi se vaatiikin tunnollisuutta. Kokeneen arkkitehdin asiakkuutta  puolsi myös satojen saneerauskohteiden kautta kertynyt tuntuma luotettavista rakentajista, mikä  todennäköisesti loppupeleissä säästää sekä  hermoja että mammonaa.

Emmekä me nyt niin kauhean kaukana näkemyksissämme vanhan säilyttämisestäkään olleet. Suunnittelija kenties vain painottaa hiukan enemmän toimivuutta kuin hattaraisissa unelmissaan kauneusarvojen arkea sulostuttavaan voimaan lujasti uskova asiakas.

Saattaa siinä tietysti piillä totuuden siemen, että pelkkä kaunis kaariovi ei välttämättä riitä, kun kuuden hengen talvitakkeja ja -kenkiä yritetään sovitella tyylikkääseen, mutta toimimattomaan eteiseen… Sanoin silti painavan sanan rakkaiden kaarieni puolesta sen verran uskottavasti, että niiden säilyttämiseksi tehdään kaikki voitava.

Tässä vaiheessa tärkeintä on suunnitella niin perusteellisesti, että jälkikäteen ei tarvitse jossitella. Valmiin lopputuloksen pitää olla paras mahdollinen, ja siihen pitää päästä ilman puolivälissä remonttia mieleen juolahtaneita mullistavan loistavia ideoita. Nimenomaan niitä en halua matkaa mutkistamaan.

Projekti etenee omaan majesteetilliseen tahtiinsa kohti seuraavaa palaveria. Ei hätiä mitiä.

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Karl Beus ja löytöretki

Vietimme tänään kahdestaan uudella asunnolla vakavahenkisen mittailu- ja inspiraationhakuillan. Pohjapiirroksia alkaa olla vakuuttava pino, mutta me luonnollisesti haluamme käydä läpi kaikki mahdolliset ja mahdottomat vaihtoehdot nyt vielä kun tilanne on avoin. ”Kaikki on mahdollista”, on arkkitehtimme useasti todennut, minkä väitteen tätä menoa luultavasti vielä pistämme koetukselle.

Eniten päänvaivaa aiheuttavat nyt eteinen ja pääkylpyhuone, ja niiden suunnitteluun tiiviisti liittyvä yhteinen halumme säästää asunnon vanhat kaaret, joita löytyy kolmin kappalein. Samalla yritämme varjella asunnon sisääntulon avaruutta, mutta saada siihen kuitenkin järkevät kaappitilat. Ratkaisu on jo aika lähellä, mutta siitä sitten tuonnempana sen selkiydyttyä.

Kun mittamies puuhaili eteisen kimpussa selvästi kaipaamatta juuri sillä hetkellä kuullakseen omiaan nerokkaampia ideoita, jatkoin asunnon luotaamista. Joka tutkimusmatkalla löytyy jotain uutta. Uuden löytäminen oli selvästi tänään kirjoitettu tähtiin, sillä jo rappukäytävässä huomasin pienen, hauskan yksityiskohdan:

Hissi on alkuperäinen, varsin kaunis Koneen veräjäovinen vetopyörähissi, jonka kori näkyy rappukäytävään verkkoseinien läpi. Korin vastapainonahan on aina kohtalainen betonimötikkä, joka useimmiten on vain mitäänsanomaton, välttämätön paha. Mutta tämä mötikkäpä oli maalattu muutamalla leveällä valkoisella ja harmaalla raidalla samaan tyyliin porrastasanteiden harmaansävyisten keraamisten laattojen kanssa. Ihanan turha, hurmaava ja huomaavainen pikku yksityiskohta. Kuin arkkitehti olisi vinkannut silmää vuosikymmenten takaa: ”Huomasithan lopulta!”

Sisällä otin tutkittavakseni keittiökäytävän katonrajassa kököttävän laatikkoparin, jonka muinainen käyttötarkoitus oli jäänyt toistaiseksi hämärän peittoon. Oletin ensin laatikoiden kuuluvan jotenkin ovikelloon, kunnes tulin muistaneeksi, että ovikellot sijaitsevat ovissa ja ovat kaiken lisäksi täysin mekaaniset, joten seinälaatikon käämit ja johdot tuskin liittyivät mitenkään niihin.

Missä omat nettihaut eivät vie eteenpäin, siinä yleensä muiden tiedot auttavat. Niin tälläkin kertaa, kun yhteistuumin Facebookissa päättelimme laitteen oleva soittokellosysteemi palvelijalle. Sellaista olinkin jo etsiskellyt, mutta luullut, että jos järjestelmä on ollut, se on jo purettu pois. Eipä ollut, ainakaan kokonaan. En vain ollut tunnistanut sitä – eikä sen puoleen kukaan muukaan tähän mennessä. Jospa systeemin saisi vielä toimimaan… En keksi mitä käyttöä sillä olisi, mutta hauska se joka tapauksessa olisi. Ehkä sillä voisi kutsua lapsia syömään? Todella tarpeellinen väline siis. Ehdottomasti.

Eivät löydöt tähän loppuneet. Vilkaisin puolihuolimattomasti ulkolämpömittarin hämmästyttävän korkeita helmikuun lukemia, ja huikkasin ahkeroivalle mittamiehelleni, että kiva kun on mittarikin valmiiksi paikallaan. Samalla tajusin, että en ole ainoa asukas, joka on saanut kokea saman ilahtumisen: lasinen mittari oli juotettu metallikannattimistaan kiinni kupariseen ikkunanpieleen. Sen on pakko olla asunnon alkuperäinen varuste. Tekstit ovat vähän haalistuneet auringossa, mutta mittari on silti edelleen täysin toimintakuntoinen. Sinisen mittanesteen täyttämän lasipallukan alla lukee Karl Beus, Helsingfors. Ei ole ollut mikään  turha mittarintekijä, tämä herra Beus.

Olen innoissani kuin lapsi uudesta lelusta. Mitähän seuraavaksi löytyy?

12.2.2014

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Jatkokehittelyä

Muuttorupeama vei sen verran voimavaroja, että emme olleet sisustusarkkitehtiimme vähään aikaan yhteydessä. Toisaalta suunnitelmien kunnollinen sulattelu myös otti oman aikansa, mitä ei tavallisen  arjen pyörittämiseltäkään aina kovin ruhtinaallisesti ole – ei etenkään nyt, kun tavaramme ovat ainakin kolmessa eri osoitteessa ja uusi elämänmuoto vähän hakusessa.

Joskus asiakkaat vain joko unohtavat tai ”unohtavat” kertoa luopuneensa projekteistaan tai siirtyneensä muiden asiakkaiksi, ja arkkitehtimme oli jo vähän ehtinyt epäillä niin käyneen kanssamme, kun muutostoivelistamme viimein kilahtikin hänen sähköpostiinsa.

Ammattilaiset eivät onneksi märehdi pohjapiirroksia samalla hartaudella kuin me amatöörit, ja uusi ehdotus oli tuota pikaa meililaatikossa odottamassa mielipidettämme:

Jotain tähän suuntaan. Minulla on perusteltu epäilys, että tätä pohjapiirrosta on näpelöinyt arkkitehdin jälkeen omin lupineen toinen asunnon osakkaista… Mutta tähän tapaan arkkitehdin ajatus kuitenkin oli kulkenut. Hänen ehdotuksessaan kylpyhuone oli vähän isompi, amme ja suihku erilliset, mutta vastaavasti makuuhuone pienempi.

Kylpyhuoneen siirtäminen huoneistossa osaan, jossa ei ennestään ole veden tippaakaan on luonnollisesti suhteellisen (tekisi mieleni sanoa ”suhteettoman”) hinnakasta hupia, mutta toisaalta olisi aika ylellistä saada makuuhuoneen viereen kunnollinen kylpyhuone. Kaiken lisäksi olen sitä koulukuntaa, jonka mielestä joko sauna tai amme on asunnossa oltava. Ja kun kerran saamme itse päättää, niin valitsemme ehdottomasti ammeen. Saunan neliöt ovat melko vähällä käytöllä, ja jotenkin sauna tuntuisi istuvan vähän heikosti miljööseen. Kylpylätunnelma taas solahtaisi tähän tilaan kuin kumiankka tassuammeeseen. Herra Toinen Osakas on poistanut ammeen vierestä erillisen suihkun, mikä kelpaa minullekin hyvin. Jäähän asuntoon kuitenkin vielä toinen suihku vapaaksi, jos joku tahtoo hauduttaa itseään kylvyssä pitkän kaavan mukaan.

Tämän piirustuksen voimin edetään seuraavaan vaiheeseen, eli kustannuksiin ja tarkempiin suunnitelmiin. Pelkäänpä, että sinne päästyä saattaa tulla tarvetta voimahalille…

10.2.2014

9 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Pohjat puntarissa

Myyty asunto on nyt kokonaisuudessaan tyhjä ja pahin muuttostressi ohi. Iso kiitos kaikille urakkaan osallistuneille! Perun puheeni ”kevyesti matkustamisesta” ja tunnustan faktat: on sitä romua kertynyt ihan tarpeeksi – ja reilusti ylikin.

Seuraavaksi fokus siirtyy takaisin remonttisuunnitelmiin. Mitään ei ole vieläkään lyöty lukkoon. Ne neljä luonnosta, jotka saimme juuri ennen joulua, ovat suunnitelmien pohjana joka tapauksessa edelleen, ja tässä ne nyt sitten ovat, plussineen ja minuksineen.

A. Ensimmäinen ja kallein ehdotus. Hyvää on meidän mielestämme vessojen määrä, keittiön paikka (joka olikin oma toiveemme, kröhöm) ja kelvollinen määrä kaappitilaa. Mikä ei oikein miellytä meitä, niin yhden ikkunan uhraaminen kylpyhuoneelle vs. ikkunaton makuu-/työhuone. Murhetta aiheuttaa myös alkuperäisten arkkitehtonisten yksityiskohtien keilaaminen eteisestä ja hallista.

B. Tämä on A-luonnoksen kanssa suunnilleen samanhintainen ehdotus, ja monelta osin myös samantyyppinen. Erinomaista on kodinhoitohuone, mutta makuuhuoneita jää näin vähemmän kuin olisi ideaalia meille. Tässä on heikkoutena myös se, että niin sanottuun keittiöportaaseen olisi käynti päämakuuhuoneen kautta. Keittiöporrasta on kuitenkin käytettävä esimerkiksi kun viedään roskat, mennään kellariin, vintille tai kattoterassille. Ja taas itkettää pääsisäänkäynnin eleganttien kaarien kohtalo.

C. Njoo-o… Kyllä… Mutta vaatehuoneen kautta ulos makuuhuoneesta? Ei kai nyt kuitenkaan. Sitä paitsi edes yksien pariovien on säilyttävä. Tämä on hinnaltaan huokeampi kuin kaksi edeltäjäänsä, mutta suihkujakin on sitten tarkalleen yksi, ja molemmista vessoista käynti suoraan keittiöön. Kompromissien kanssa taiteiluahan tämä tietysti väistämättä on.

D. Viimenen luonnos on edullisin ehdotus. Siinä ei ole merkittäviä muutoksia alkutilanteeseen. Keittiö on alkuperäisellä paikallaan, kaksi vessaa ennallaan, hallin ja salin välillä oleva kaappiseinä sellainen millaiseksi se on rakennettukin. Lasipariovineen se onkin kyllä kaunis, mutta jättää toisaalta hallin pimeäksi. Alunperin työhuoneena olleen päämakuuhuoneen pariovet on poistettu, samoin salin toisella puolella olevaan alkuperäiseen ruokailuhuoneeseen vieneet pariovet.  Keittiön vieressä olleen palvelijanhuoneen pikkuruinen wc on myös purettu, kuten myös muutamia kaappeja, minkä ansiosta sokkeloinen käytävä on vähän selkiytynyt.

Tässä on hyvää, että paljon alkuperäistä säästyisi ja makuuhuoneet pysyisivät isoina. Heikkoudet ovat toisaalta myös painavia: keittiöön ei  mahdu ruokailemaan ja mahdollisiin ruokapöydän paikkoihin taas on toivottoman pitkä matka; keitiöpuolelle mennään kapean pullonkaulan kautta hallista;  yksi makuuhuone jää taas puuttumaan.

A:n, B:n, C:n ja D:n yhdistelmistä totuus varmasti lopulta löytyy tavalla tai toisella. Asunnossa on paljon ikkunoita ja vähän kantavia rakenteita, joten mahdollisuuksia onneksi on runsaasti. Pyörittely jatkuu.

29.1.2014

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Asiakirja-asioita

 

Eilen viimein koko asuntokauppa pääsi maaliin, kun loputkin kauppasummasta siirtyi myyjien tilille ja osakekirjaan merkittiin meidät uudet omistajat. Jo hauras asiakirja on säilynyt alkuperäisenä – onneksi. Niin kaunis se on. Kenenkähän työ on mahtanut olla osakkaiden nimien tekstaaminen? Onko se tehty pankissa, painossa vai jossakin ihan muussa konttorissa? Jopa tekstityyppi on uskollinen uuden uljaan ajan selkeälle tyylille. M-kirjain on puhdastakin puhtaampaa funkkista.

Tämä oli jo aika mones kerta kun olen asuntokaupoilla, mutta aina kaupantekoon sisältyy pienoinen jännitys. Kun suuret rahasummat siirtyvät tileiltä toisille, on asioiden mentävä pilkulleen oikein. Olen tehnyt asuntokauppaa ilman välittäjänkin apua, mutta ilman pankin yhteistyötä en ryhtyisi taituroimaan. Istuimme konttorissa yli kaksi tuntia ensin omien papereidemme rakentelun kanssa, sitten varsinaisen asuntokaupan papereiden kanssa, ja vielä senkin jälkeen allekirjoittamassa tilisiirtokuitteja. Onneksi on ammattilaisia, jotka tietävät miten asiat hoidetaan.

Asunnon mukana saimme myös sijoituslapsen: myyjäperheen vielä asunnossa oleileva vanha perintöpiano ei löytänyt hoitopaikkaa, mutta meillä on sille sekä tilaa että käyttöä. Samalla säilyy luontevasti yhteys sukuun, joka osaa kertoa vielä monta uuteen kotiimme liittyvää tarinaa.

Taas on yksi tärkeä virstanpylväs ohitettu. Asunto on nyt oikeasti meidän.

11.1.2014

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Rajapinnoilla

Meidän ”tyttöjen” muutto on alkanut. Ensimmäiset tavarat on pakattu ja siirretty väliaikaiseen varastoon. Nykyisen kotimme uusien asukkaiden pitää päästä muuttamaan sisälle alle kuukauden kuluttua, ja meidän tietenkin saada itsemme sitä ennen alta pois.

Joskus etukäteen ajattelin, että muuton hetki voi olla haikea – liittyyhän asuntoon muistoja vuosien, vuosikymmentenkin ajalta. Nyt ei kuitenkaan tunnu siltä, että kaiken tohinan keskellä liikutus ehtisi ainakaan taloksi asettua muuttajien mieliin. Eivätkä muistotkaan asu seinissä, vaan ihmisissä.

Toivoisin silti pakkaamisen ja tavaroiden sinne tänne ripottelun olevan jo ohi, ja uuden arjen asettuvan jonkinlaisiin uomiin mahdollisimman pian. Olen etukäteen karsinut lasten kanssa maallista omaisuuttamme säännöllisin välein, jotta voisimme ”matkustaa kevyesti” raahaamatta loputonta määrää turhaa materiaa elämässä mukanamme, mutta kaikenlaista säilytettävää kertyy kuitenkin. Ei se mikään katastrofi ole, kunhan kohtuudessa pysytään. Pidän perittyjä muistoesineitä ja huonekaluja suuresti arvossa. Ne ovat osa historiaa, johon lasten kanssa teemme omat lisäyksemme.

Liikutuksenkin häivähdyksiä olen havainnut, mutta ihmeekseni en vanhan, vaan tulevan kodin seinien sisäpuolella. Luulin etukäteen, että olisin vain innoissani, mutta menneen ja tulevan risteyskohta tuntuu olevan samalla tavalla läsnä hämärässä asunnossa kuin omassa elämässäkin. On hyvä hetki tehdä kunniaa menneisyydelle, koska kaikki eletty on tarvittu, jotta nyt on näin. Ja näin on hyvä.

Keskellä joulukuun päättymättömältä tuntuvaa sadetta, hartioita painavan pilvipeiton alla huomaan remonttia odottavan asunnon ilmassa vallitsevan maalis-huhtikuun vaihteen hengen. Sisällä talvi on melkein ohi, kevät melkein koittanut. On hiljainen hetki, jota tietää kohta seuraavan täyden rähinän, hektisen toiminnan ja ympärivuorokautisen kuhinan. Ihan kohta – mutta ei ihan vielä. Menneisyys ja tulevaisuus ovat vielä molemmat läsnä.

30.12.2013

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Plussia ja miinuksia

Parin päivän miettimisen jälkeen arkkitehdin pohjakuvaversioiden vahvuudet ja heikkoudet alkavat olla jo jossain järjestyksessä. Joka suunnitelmassa on yksi yhteinen nimittäjä, ja se on toimivuus. Joka ikinen ehdotus on pohjaltaan selkeä ja jokaisen mukaan remontoidussa kodissa olisi paikat kaikille nykyaikaisen asumisen vaatimille toiminnoilla. On paikat isoille koneille, on kaappitilaa, on tarvittava määrä makuu- ja kylpyhuoneita, on toimiva keittiö. Saunankin olisimme halutessamme saaneet, mutta kerrostalosaunat eivät oikein ole meidän juttumme, joten sitä ei tule.

Asunnonetsiskelykierroksilla tuli vastaan jos jonkinlaista ihan itse suunniteltua remonttia. Ilman kokemusta niistä olisimme saattaneet mekin ryhtyä ”arkkitehdeiksi” ja piirustella Työmiesaskin kanteen hahmotelman, jonka mukaan reipas remonttiporukka olisi saanut tehdä parhaansa. Mutta esimerkiksi kodinhoitotila, jonne piti pujotella makuuhuoneesta 50 senttiä leveän kolon kautta, pisti miettimään, että olisikohan tämänkin ammattilainen osannut tehdä jotenkin fiksummin.

Mistä en ollut luonnoksissa kauhean innostunut, niin  siitä, että toiminnallisuus – mikä on ehdottomasti hyvä ominaisuus – oli jyrännyt asunnosta aika paljon juuri sitä, miksi sen alun alkaen halunneet – mikä taas on hyvin paha asia. Jos vanhaan maataloon on rakennettu kaarikäytäviä espanjanmatkan jälkimainingeissa, niin se on vähän eri juttu kuin kaarikäytävä, jonka arkkitehti on piirtänyt asuntoon 30-luvulla. Tai ruokasalin viistot kylmäkomerot ikkunaseinällä: turhahkot nykyään, mutta erinomaisen oleellinen osa interiööriä ja menneen ajan tunnelmaa. Entäs kaksi ja puoli metriä korkeat uralasi-ikkunoin varustetut pariovet? Minne ne ovat kadonneet arkkitehdin pöydällä?! Olin kyllä varautunut luopumaan ihanasta asunnon läpi huoneesta toiseen avautuvasta pariovinäkymästä, mutta rajansa nyt luopumisellakin.

Monesta koluamastamme myytävänä olevasta asunnosta huomasi selvästi, että ne ovat remonttinsa valmistumisen aikoihin olleet huippumuodikkaita ja parasta mitä silloin on ollut tarjolla. Jostain syystä kuitenkin tämä 80 vuotta vanhassa muodossaan oleva asunto viehätti meitä huomattavasti enemmän kuin 60-, 70-, 80-, tai 90-luvulla saneeratut kilpailijansa. Peiliovien tilalle vaihdetut tammiviiluiset laaakaovet, aidon parketin sijaan asennetut kokolattiamatot, alaslasketut paneelikatot tai keittiön seinään liisteröidyt muoviset tiilijäljitelmät eivät puhutelleet meitä kerrassaan millään tavalla, sen enempää kuin käsittämättömäksi muokatut pohjaratkaisutkaan

Meillä on käsissämme asunto, jonka kanssa on mahdollisuus ainakin yrittää tehdä kestävämpiä ratkaisuja. Toivoisin remontin tehtävän niin hellästi, että talon rakennusajankohdan oleellisin henki säilyisi. Muuten asunnosta on vaarassa tulla aikaa kestämätön sekamuoto, joka pitää jatkossa laittaa tasaisin väliajoin uuteen uskoon, ja silti siinä on aina jotakin muotopuolista. ”Pilalle korjattu” ei uhkaa pelkästään vanhoja omakotitaloja, vaan se vaanii kaikkia vanhoja rakennuksia ja interiöörejä.

Tämän näkökantani ajattelin sievin sanamuodoin saattaa arkkitehdinkin tietoon. On tietysti vähän vaarallista mahdollista tulevaa yhteistyötämme ajatellen hyppiä amatöörinä ammattilaisen varpaille, mutta tästä nyt kuitenkin on tulossa meidän kotimme. Se kasvaa vanhaan huoneistoon eikä raakaan teollisuustilaan tai upouuteen rakennettavaan taloon. Sitä on pakko muokata, mutta ei sentään räjäyttää sen koko historiaa pois.

Tiedossa on paljon tunteen ja järjen välistä kaupankäyntiä niin ikiomassa päässä kuin puolisonkin kanssa: mitä ei tahdo missään nimessä purettavan, mistä sen vuoksi joutuu luopumaan, mikä on tärkeää, mikä järkevää, paljonko se maksaa? Ja jos on saanut omat ajatuksensa jonkinlaiseen järjestykseen, on vuorossa niiden palauttaminen jälleen puolisoistuimen käsittelyyn, joka on tahollaan arvottanut samoja asioita, muttei välttämättä samaan järjestykseen.

Vuodenvaihteen jälkee pitää istua arkkitehdin kanssa pöydän ääreen ja katsoa löydämmekö yhteisen sävelen, me kaikki kolme muusikkoa.

26.12.2013

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Luonnoksia

Odotetut, toivotut ja luvatut sisustusarkkitehdin luonnokset putkahtivat kuin putkahtivatkin pikatoimituksena sähköpostiin perjantaina. Toimistolla on nähty ihan varmasti ylimääräistä vaivaa, jotta saimme piirustukset joulunpyhiksi mietittäviksemme.

Toivelistamme oli niin pitkä, että kaiken toteuttaminen on sula mahdottomuus, mutta toivoahan silti aina voi. Ihannetilanteessa saisimme uuden kylpyhuoneen, kodinhoitotilat, keittiö vaihtaisi paikkaa ja meille tulisi viisi makuuhuonetta, joiden lukumäärä ja käyttötarkoitus voisivat tulevissa elämänvaiheissa muuttua. Kaikki tilat olisivat luonnollisesti avaria, valoisia ja toimivia. Ja tietenkin asunnon hillityn porvarischarmin pitäisi säilyä.

Optmistisesta asenteesta huolimatta jonkin verran rajoitteita on pakko tunnustaa: ikkunoiden määrä, asunnon neliöt ja rajoitteista tylsin, eli budjetti. Arkkitehdin suunnitelmissa olikin kolmen eri hintaluokan vaihtoehdot. Kallein oli onneksi meille muutenkin sopimattomin. Pohjakuva tuntui hassulta, ja päämakuuhuone oli epämieluisassa paikassa. Edullisin taas ei tuonut ratkaisua oikein mihinkään nykytilanteen ongelmaan, eikä ylipäätään muutenkaan muuttanut pohjakuvaa. Jäljelle jäi kaksi keskikallista vaihtoehtoa, joita yhdistelemällä luultavasti löytyy sopiva kompromissi.

En viitsi edes näön vuoksi puhua halvemmasta vaihtoehdosta, koska halpaa tämä ei nyt kyllä mitenkään tule olemaan.  Pelkästään vesipisteiden siirtäminen on kovin kukkarollekäyvää puuhaa. Alkuperäiskunto asunnossa tarkoittaa myös alkuperäisiä sähköjohtoja sekä niihin aikojen saatossa tehtyjä lisäyksiä, korjauksia ja muutoksia, sanalla sanoan virityksiä. Tilanne on tällä hetkellä se, etten lataisi edes kännykkääni noilla sähköillä.

Sähköjen uusimista taas voi harkita vasta sitten, kun on tiedossa mitä missäkin tilassa tulee tapahtumaan. Nyt emme tiedä edes missä seinät tulevat olemaan. Se sentään on selvää, että seiniä kuitenkin jatkossakin on. Alakerran naapuri kertoi, että joku edeltävä omistaja on remontoinut heidän huoneistostaan lähes kaikki väliseinät pois. Varmaan avaraa, mutta ei oikein toimi neljän teinin perheessä…

Edessä on iso savotta ja paljon päätöksiä, joita ei enää kesken remontin voi perua. Kovin tunteillekäyvääkin tämä remontin suunnittelu kaikin puolin on. Ensireaktio luonnokset nähtyäni oli ihan puhdas ”Voi EI!” Nyt niistä on sentään löytynyt jo paljon hyvääkin.

Meillä on ollut aikamoinen vauhti päällä asunnon kanssa. Ostotarjous siitä tehtiin vasta viikko sitten, ja nyt ollaan jo melkein keittiökaappeja valitsemassa.  Taitaa olla aika pitää kunnollinen tuumaustauko ja laittaa suunnitelmien plussat ja miinukset huolella pinoon.

22.12.2013

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized