Muuttorupeama vei sen verran voimavaroja, että emme olleet sisustusarkkitehtiimme vähään aikaan yhteydessä. Toisaalta suunnitelmien kunnollinen sulattelu myös otti oman aikansa, mitä ei tavallisen arjen pyörittämiseltäkään aina kovin ruhtinaallisesti ole – ei etenkään nyt, kun tavaramme ovat ainakin kolmessa eri osoitteessa ja uusi elämänmuoto vähän hakusessa.
Joskus asiakkaat vain joko unohtavat tai ”unohtavat” kertoa luopuneensa projekteistaan tai siirtyneensä muiden asiakkaiksi, ja arkkitehtimme oli jo vähän ehtinyt epäillä niin käyneen kanssamme, kun muutostoivelistamme viimein kilahtikin hänen sähköpostiinsa.
Ammattilaiset eivät onneksi märehdi pohjapiirroksia samalla hartaudella kuin me amatöörit, ja uusi ehdotus oli tuota pikaa meililaatikossa odottamassa mielipidettämme:
Jotain tähän suuntaan. Minulla on perusteltu epäilys, että tätä pohjapiirrosta on näpelöinyt arkkitehdin jälkeen omin lupineen toinen asunnon osakkaista… Mutta tähän tapaan arkkitehdin ajatus kuitenkin oli kulkenut. Hänen ehdotuksessaan kylpyhuone oli vähän isompi, amme ja suihku erilliset, mutta vastaavasti makuuhuone pienempi.
Kylpyhuoneen siirtäminen huoneistossa osaan, jossa ei ennestään ole veden tippaakaan on luonnollisesti suhteellisen (tekisi mieleni sanoa ”suhteettoman”) hinnakasta hupia, mutta toisaalta olisi aika ylellistä saada makuuhuoneen viereen kunnollinen kylpyhuone. Kaiken lisäksi olen sitä koulukuntaa, jonka mielestä joko sauna tai amme on asunnossa oltava. Ja kun kerran saamme itse päättää, niin valitsemme ehdottomasti ammeen. Saunan neliöt ovat melko vähällä käytöllä, ja jotenkin sauna tuntuisi istuvan vähän heikosti miljööseen. Kylpylätunnelma taas solahtaisi tähän tilaan kuin kumiankka tassuammeeseen. Herra Toinen Osakas on poistanut ammeen vierestä erillisen suihkun, mikä kelpaa minullekin hyvin. Jäähän asuntoon kuitenkin vielä toinen suihku vapaaksi, jos joku tahtoo hauduttaa itseään kylvyssä pitkän kaavan mukaan.
Tämän piirustuksen voimin edetään seuraavaan vaiheeseen, eli kustannuksiin ja tarkempiin suunnitelmiin. Pelkäänpä, että sinne päästyä saattaa tulla tarvetta voimahalille…
10.2.2014
Pikkasen maalia 
Katsoin ne alemmat pohjat, tämä on kyllä järkevimmästä päästä. Me säästettiin yhdet pariovet paikallaan, vaikka niitä ei enää käytetä. Sisustetaan niiden eteen molemmille puolille. Sitten joskus, kun asukkaiden määrä vähenee, ne voidaan palauttaa käyttöön.
Se, että keittiö jäisi nykyiseen nurkkaan, olisi kyllä hankala ratkaisu. Tämä näyttää paremmalta, tosin keittiö ei ole kovin iso, mutta ruokatilan yhteydessä järkevästi.
Säästäkää vanhoja yksityiskohtia mahdollisuuksien mukaan. Ennemmin säästäen, kuin purkaen.
Olohuoneen erkkerin molemmin puolin olevista pariovista toiset tosiaan pysyvät käytössä, mutta toisten kohdalla mietimme edelleen tuota samaa mikä teilläkin on tehty. Eli ovet säilysivät, mutta niitä ei toistaiseksi vain käytettäisi. Ehjää seinäpintaa jää kylläkin siinä tapauksessa aika vähän. Päätöksiä, päätöksiä…
Meille ei jäänyt keittiö-olkkariin ehjää seinäpintaa kuin yhden korkean kaapin verran keittiön puoleiseen päätyyn. Seinissä on runsaasti ovia, ikkunoita, luukkuja ja aukkoja. Ei siis paikkoja tauluille. Ja kaapit ovat senkkimallisia.
Vanhaa korjatessa joutuu tosiaan tekemään kaikenlaisia kompromisseja, mutta toisaalta juuri niistä vanhan viehätys sitten syntyykin, kerroksellisuudesta. Ja ikkunoista on huomattavasti enemmän iloa kuin taulunpaikoista. 🙂 PS. Kävin katsomassa blogistasi taloanne. Työmaata teilläkin riittää, mutta vaikuttaa ihanalta!
Teillä on upea hanke käynnissä! Luin blogiasi ensimmäistä kertaa viime viikon torstaina. Löysin sen Facebookin Pelastetaan vanhat talot -ryhmän kautta. Mietin tässä monta päivää kehtaanko kommentoida ja missä laajuudessa, mutta sitten mopo karkasi niin sanotusti käsistä ja ajattelin, että etköhän linkittänyt blogisi osoitteen viestiisi kommentteja saadaksesi.
Onko muuten keittiö kuinka alkuperäisessä kunnossa? Jos on, niin pystyisikö sen siirtämään uuteen keittiöön? Mitoituksenhan pystyy säätämään tämän päivän vaatimuksia vastaaviksi sokkelia korottamalla. Vähän vaikuttaisi pohjapiirroksen perusteella siltä, että kaapistot saattaisivat riittää. Lisänä voi myös hyödyntää asunnon ylimääräisiä ovia. Näin tekin välttyisitte siltä, että viiden vuoden kuluttua keittiö näyttäisi vuonna 2014 valmistuneelta (vrt. kirjoituksesi asuntonäyttötunnelmista). Sitten vaan vanhan keittiön kylkeen vaikka Gaggenaun reteät kylmälaitteen ja (kaasu)liesi, tasosta nousevat pistorasiat jne.
Saarekkeen taustaa suunnitellessa voisi ottaa mallia 30-luvun hotellien baaritiskeistä. (Kuka muuten oli suunnitellut talon? En nyt tähän hätään enää löytänyt nimeä. Onko hän suunnitellut hotelleja?) Jos vielä liesituuletin olisi pöytään sijoitettavaa mallia, saisi saarekkeen päälle vaikkapa pari pienempää tai yhden isomman uuden tai 30-luvun valaisimen. Moderneja molemmat. Vaikkei keittiö suuren suuri olekaan, niin se vaikuttaa toimivalta ja tehokkuudessaan oikeastaan ihan edustaakin 30-luvun ajatusmaailmaa.
Kannatan myös pariovien säilyttämistä. Tällaisessa upeassa arvokohteessa voisi asumiseen ottaa elämänkaariajattelun mallin. Ts. lapset muuttavat kotoa aikanaan, ja silloin huoneiden käyttötarkoituksia voi taas miettiä uudelleen. Makuuhuoneen puolelta oven voisi jättää niille sijoilleen tai tarvittaessa peittää ensin jollain ääntä eristävällä materiaalilla ja sitten levyttää niin, etteivät ovet vahingoitu. Tällöin ovien kohdan voisi vaikka tämän jälkeen listoittaa ja tapetoida sisustuselementiksi, ja sijoittaa tähän kohtaan vaikka sängyn.
Oviaukko toimisi siis sängynpäätynä/taustana (esim. Kotilieden vuosikerrassa 1932 on kuvia ihanista nuorten naisten huoneiden sängyn päätyyn tai taakse asennetuista verhosommitelmista). Toisaalta tässä tilassa ehkä työpöytä sijoittuisi parhaiten ovien kohtaan ja sänky toiselle pitkälle seinälle. Mahtuisikohan sänky siihen, vaikka sekä ikkunaseinällä olevat kiinteät komerot säilytettäisiin (viehättävä yksityiskohta) ja uudelle rakennettavalle oviseinälle siirrettäisiin vanhassa seinärakenteessa olleet komerot?
Kun lapset aikuistuessaan muuttavat kotoa, voisi olohuoneen vieressä olevan makuuhuoneen muuttaa ruokasaliksi (valoa, valoa…) ja pariovet avata. Olohuoneen puolella oviaukon – sekä avoinna että suljettuna – kanssa samalle puolelle voisi 30-luvun tapaan sijoittaa matalia kirjakaappeja, joiden yläpuolella on hyvä paikka maalauksille ja tasolla muulle taiteelle. Kansainvälisissä sisustuslehdissä näkee myös paljon sitä, että isoissa saleissa esim. sohva- ja istuinryhmät sijoitetaan irti seinästä. Näin voisi tehdä teidänkin olohuoneessanne.
Alun perin tarkoitukseni oli vain kirjoittaa sen puolesta, että tuo hallin/tulevan ruokailutilan ja olohuoneen välinen seinä säilytettäisiin. Joku jo tuossa ryhmän viestiketjussa totesi, että taloa/asuntoa olisi hyvä asua vuosi ennen kuin tekee mitään suurempia muutoksia. Mutta koska tätä mahdollisuutta ei nyt ole, niin voisihan tuon seinän osalta tehdä niinkin, että jättää sen nyt paikoilleen ja jos vielä vuoden päästä ahdistaa niin purkaa sen sitten erikseen.
Mietin nimittäin sitä, että kuinka paljon purkaminen tuo ihan oikeasti lisää valoa tuohon tulevaan ruokailutilaan. Puolet ruokailijoista istuu joka tapauksessa selkä ikkunaan päin ja lopuillakin ruokailijoilla on etäisyyttä ikkunaan kunnioitettavat yhdeksän (!) metriä. Se on pitkä matka valolle kulkea syksyn ja talven pimeinä harmaina päivinä. Sen sijaan nostaisin esiin tilan hienoja yksityiskohtia – takkaa ja pariovia/seinämää – ja panostaisin laadukkaaseen muunneltavaan valaistukseen.
Lasten varttuessa ja muuttaessa kotoa ruokailuhuoneen voi siirtää tulevan olohuoneen vieressä olevaan huoneeseen ja hallista voisi sisustaa tunnelmallisen herrainhuoneen: kirjahylly, työpöytä, pari upottavaa nojatuolia ja ehkä tarjoiluvaunu sifonetteineen ja muine tilpehööreineen. Kyllä siinä kelpaisi ottaa vastaan vieraita.
Jos seinä puretaan, menetetään hieno arkkitehtoninen yksityiskohta ja tilalle tulee yksi valtava tila, jonka näkee eteisestä yhdellä silmäyksellä. Lisäksi levennetyn oviaukon kohtaan tuntuu muodostuvan 3×2,5 metrin kokoinen kuollut tila, johon ei voi oikein sijoittaa mitään ja jossa vain kuljetaan edestakaisin. Arkkitehdin aikanaan suunnittelema seinä ja pariovet puolestaan jakavat tilaa ja luovat tulijalle kutkuttavan odotushorisontin: mitä oviaukon takaa paljastuu?
Mielestäni tilat ovat paljon kiinnostavampia, kun kaikki ei paljastu kerralla. Lisäksi olohuone on huomattavasti helpompi sisustaa, kun seinä kaappeineen on paikallaan (kaapit saattavat kyllä vielä tulla tarpeeseen taloustavaroille). Ja pienihän tila ei ole nykyiselläänkään. Tuossa kun pohjapiirrosta mittailin, niin pituutta tilalla vaikuttaisi olevan sellaiset kuusi metriä ja leveyttäkin lähes neljä ja puoli metriä.
Uskoisin myös, että seinän säilyttäminen tekisi olohuoneesta paitsi viihtyisän ja mielenkiintoisen niin ennen kaikkea asunnon historiaa kunnioittavan. Leveä aukko ei tuo kumpaankaan tilaan olennaisesti mitään lisää (ei edes hyödynnettävissä olevia lisäneliöitä), ja jotenkin ratkaisu näyttää mielestäni liian samanlaiselta kuin mitä uusissa asunnoissa on nähty. Ts. paljon tilaa mutta vähän ehjiä seiniä, joihin ripustaa taulutelevisio saati tauluja. Myönnetään, että taidan olla aika puritaani…
Kylpyhuoneista kommentoisin vain sen verran, että miten bideesuihkun kanssa toimitaan, kun kummassakin kylpyhuoneessa käsienpesualtaan hana ja wc-istuin sijaitsevat aika kaukana toisistaan. Minua naisena nämä jutut aina harmittavat.
Olisi muuten mukava nähdä enemmänkin valokuvia asunnosta. Etenkin keittiöstä tai kylpyhuoneista ja komeroiden varusteluista, jos ne ovat yhtäänkään alkuperäisessä kunnossa. Esim. Kotiliedessä 5/1932 on artikkeli, jonka otsikko on ”Kaupunkilaiskodin säilöpaikat”.
Sitä vielä mietin, että mitä lattiamateriaaleja asunnossa on parketin lisäksi käytetty (kumia, linoleumia, laattaa?). Oli ilo lukea, että aiotte kunnostaa alkuperäiset parkettilattiat, sillä niiden laatu on varmasti sellainen, jota ei nykyään edes rahalla saa. Puratteko myös siirrettävien seinien takia ylimääräiseksi jäävän parketin talteen?
Minun pitäisi saada tässä kirjoitetuksi jonkinlainen harjoitustyö 1930-luvulla Kotiliesi-lehdessä julkaistuista sisustamiseen liittyvistä kirjoituksista, ja siksi valokuvat kiinnostaisivat kovasti. Kirjoitustyö jäi jotenkin muiden projektien jalkoihin viime vuonna, mutta taisin nyt saada blogisi myötä uutta puhtia.
Kiitos pitkästä ja pohditusta viestistäsi, Susanna! Palaan asiaan piakkoin. Tuossa oli monta hyvää näkökulmaa. Ja niitä kuvia yritän saada mahdollisimman pian myös laitettua.
No nyt ennätän kommentoida vähän paremmin.
Hallin ja olohuoneen väliset pariovet ovat yksi kiperimmistä kohdista. Haluaisin kovasti säilyttää ne, mutta keittiön mahdollinen uusi sijainti puoltaa niiden poistamista. Keittiöön on joka tapauksessa oltava toinenkin käynti kantavan palkin toiselta puolelta, tai kapeahko aukko hallista muodostaa ikävävän pullonkaulan. Toisaalta kaappien ja pariovien säästäminen toisi myös selvää kustannussäästöä remontissa ja yksityiskohta ehdottomasti on rakennusajan hengen mukainen.
Vanhassa keittiössä on valitettavasti jäljellä alkuperäisenä vain pari yläkaappia. Ne otetaan talteen, mutta saattaa olla, että niitä ei voida tässä yhteydessä käyttää. ”Tilkkutyömallia” oleva keittiö on monessa paikassa kiva ja kodikas, mutta tähän se ei toimi. Yritetään aikanaa etsiä neutraali ja henkeen sopiva malli, joka ei kuitenkaan söpöile uusvanhana.
Ylimääräistä parkettia on tarkoitus purkaa talteenja siirtää huonoimpiin kohtii ynnä muualle, missä paikkatarvetta on. Toivottavasti onnistuu.
Hyvä kun muistutit bideestä! Se oli jossain vaiheessa itsellänikin mielessä, mutta ehti jo unohtua. Olemassaoleva kylpyhuone saa olla nyt ennallaan, sillä se on uusittu suht’ äskettäin putkiremontin yhteydessä.
Ja kommentoi ihmeessä jatkossakin. 🙂 Tässä on niin paljon pohdittavaa, että itse ei kaikkea huomaa ajatella. Kaikenlaiset näkökulmat ovat tervetulleita, vaikka vain yksi sitten lopulta toteutuu. Palaan blogissa vielä noihin muutamaan kysymääsi juttuun…
Komppaan Susannaa! Ehdottomasti jättäisin ruokailu- ja olohuoneen välisen seinän paikalleen ja kaikki hienot pariovet odottamaan tulevaa. Vuodet vierivät todella nopeasti, ihan kohta noita pikkuisia kömmänöitä on liikaa!
Samoin kiinteitä komeroita jättäisin mahdollisimman paljon.
Mielestäni vanhojen talojen/asuntojen kanssa pitäisi sopeuttaa oma elämisensä talon/asunnon mukaan. Jos ei ole halukas siihen, kannattaa ostaa uusi talo/asunto uudesta talosta.
Juuri niistä vanhoista yksityiskohdista tulee se vanhan viehätys. 10-20 vuoden kuluttua nykysilmää miellyttävät ratkaisut näyttävät juuri niin tyhmiltä kuin mitä asuntonäytöissä jokainen on nähnyt kasari- ja ysärijuttujen olevan…
Hyvää jatkoa remppahommiin!
terv Tarja
Hei, Tarja!
Vastailin tuossa jo Susannalle äsken pariovista yms. Olen kanssasi aika pitkälle samaa mieltä vanhoita yksityiskohdista ja niiden kunnioittamisesta. Nykymittapuuhun sopivat pesu- ja keittiötilat eivät ole enää yksitysikohtia, mutta valitettavasti niiden toteuttaminen keilaa väistämättä osan alkuperäistä. Vanhaan omakotitaloonkin aika usein tehdään vesivessa, vaikkei sitä siinä olisi vuonna 1880 ollutkaan. Ajat ja tarpeet (anteeksi sanavalinta 😉 ) muuttuvat.
Vanhassa talossa on silti oma viehätyksensä, vaikka sitä joudutaan päivittämään uusiin tarpeisiin. Tämä asunto valikoitui meidän kodiksemme, koska se on meille erinomaisella sijainnilla, hyvässä taloyhtiössä ja siihen saa riittävän määrän huoneita. Aika usein näillä kulmilla on niin, että asunnoissa riittää kyllä neliöitä, mutta makuuhuoneita ei sitten riitäkään. Ja joka neliöstä maksetaan kalliisti. Museoimishaluamme yritämme toteuttaa niin paljon kuin on järkevästi mahdollista, mutta nuorallatanssiahan tämä on, uuden ja vanhan sovittelua.
Jatka vain kommentointia, tässä on vielä monta mutkaa ennen kalkkiviivoja.