Tässä tohinassa on jänyt kokonaan näyttämättä, mikä on alkutilanne asunnon pohjan kanssa. Korjataanpa unohdus nyt.
Keittiöön on jossain vaiheessa (luultavasti vuonna 1964) lisätty seinä, jolla on erotettu käytävä, ja ruokasalista makuuhuoneeseen vienyt ovi on suljettu, mutta muita tehtyjä muutoksia en ole tähän mennessä löytänyt.
Pohja on oman aikansa lapsi. Se oli moderni, selkeä ja käytännöllinen yhden virkanaisen ja hänen kotiapulaisensa koti. Kiinteitä kaappeja on paljon, mutta ne on kätketty hienosti kantavien palkkien väleihin ja oviaukkojen yläpuolisiin rakenteisiin. Keittiö oli sivussa ja pieni, koska rakennusaikaisen käsityksen mukaan keittiöön ei olisi koskaan asiaa kenelläkään muulla kuin kotiapulaisella.
Ajat ovat nyt toiset. Meitä on kuusi, eikä yhtään apulaista. Nykyään keittiössä häärää – onneksi – useampi kuin yksi ihminen, hallissa ei luultavasti useinkaan siemailla raparperijuoma-aperitiiveja helmet kaulassa, ja pyykitkin pestään kotona itse, eikä pesetetä alakerran pesulassa. Asuntoa ei voi museoida, vaikka tuleva mullistus aiheuttaakin jonkinasteista syyllisyyttä. Ei ole henkisesti aivan helppoa muuttaa vanhaa interiööriä, jota voisi historialliseksikin kutsua.
Oikeastaan pääsin sopuun itseni ja remontin kanssa nimenomaan, hiukan ironisesti, juuri rakennuksen tyylisuunnan kautta. Talo edustaa tyylipuhdasta funktionalismia pelkistettyine linjoineen ja ikkunarivistöineen. Siinä ei ole mitään tunkkaista eikä koukeroista. Funkkis edusti uutta, toiveikasta ja tervettä aikaa. Sen aatemaailmaa oli nimenomaan tarkoituksenmukainen, tarvetta palveleva suunnittelu.
Funktionalismin idean kiteytti amerikkalainen arkkitehti Louis Sullivan jo vuonna 1896 toteamalla, että ”tarkoitus sanelee muodon”. Myöhemmin Le Corbusier kutsui asuintaloa ”koneeksi, jossa eletään”. (Wikipedia)
Sitä ideologiaahan mekin olemme nyt toteuttamassa tässä ajassa. Ja vaikka suljemme huoneesta toiseen avautuvan pitkän näkymän, uusi sellainen toisaalta avautuu sisemmälle asuntoon, oikeastaan kahteenkin suuntaan. Alkuperäinen, toimiva takka säilyy sellaisenaan, ikkunapenkit palautetaan kaakeloinnin alta ennalleen, kaikki tarvittavat ovet tulevat olemaan alkuperäisiä, ja tarpeettomiksi jäävätkin säästetään. Tammiparketin kunnostamisen suhteen olemme toiveikkaita, vaikka se paikoitellen aika rujo onkin.
Kyllä asunto funkkiksena tulee säilymään meidän käsissämme. Se vain päivittyy vuodelle 2014.
PS. Vaikka ovien määrä on jo tuossa piirroksessakin häkellyttävä, totuus on uskomattomampi. Kuvassa eivät näy kaappien 15 pikkuovea!
Kuulostaa todella hyvältä. Funkkiskoti ! Ja varmasti taidoillanne siitä tulee erittäin tyylikäs !
Kiitos! 🙂 Toivotaan ja yritetään!