Kuukausittainen arkisto:huhtikuu 2014

Kalliolle, kukkulalle

ikkuna

Olen ehtinyt aikuisiälläni asua monessa paikassa. En mitenkään poikkeuksellisen monessa, mutta sentään muutamassa kaupungissa, useammassa asunnossa.

Soluasunto, jollaisissa useimmat ikätoverini itsenäisen elämänsä ensiaskeleita tapailivat, oli minunkin reittini lapsuudenkodista kohti avaraa maailmaa. Ei se huono tapa ollut. Viimeksi tänään juttelin yhden soluasuntomme kolmesta asukkaasta kanssa. Kolmas on kadonnut maailman tuuliin, mutta ikiajoiksi on tallentunut mieliin hänen intohimonsa Hanna Ekolan musiikkiin.

Soluasumisen jälkeen seurasi rimpsu vuokrayksiöitä, sitten pari kaksiota, ensimmäinen, toinen ja kolmas omistusasunto.  Etenemistä sitä normaalia rataa perhetilanteen ohjaamassa putkessa. Olen asunut huonossa ja hienossa kaupunginosassa, ja välillä vieläkin hienommassa; isosti ja pienesti; yksin, kaksin, kolmin, neljin; pikkukaupungissa, isossa kaupungissa, lähiössä ja keskustassa.  En ole täysin eilisen teeren tyttöjä pesänrakennuksessa.

Uuden asunnon hankkimiseen liittyy usein vähän lapsekkaastikin pieni salainen toive jonkinlaisesta uudesta alusta, muutoksesta jollakin tavalla parempaan. Vaikka ei mitään varsinaista  murheenaihetta olisikaan, niin silti uusi ovi on uusi mahdollisuus. Myönnettäköön nyt poikkeuksena kuitenkin, että kun on ostamassa jo toista kertaa puolikasta samasta asunnosta, on harvalla ilo ylimmillään. Noh, uusi alku se oli sekin loppujen lopuksi.

Mitä näistä kaikista asunnonvaihdoksista ja siinä sivussa eletystä elämästä on tullut opittua, paitsi luja usko muovisten muuttolaatikoiden ylivertaisuuteen?

On tullut ymmärrys siitä, että onni ei asu pienessä tuvassa. Eikä se asu isossa kartanossakaan. Onni ei ylipäätään asu talossa.

Uutta on mukava suunnitella ja pyöritelllä. Rakentaminen on haastavaa ja hauskaa. Uusia kotikulmia on kutkuttava tutkia. Onni lymyilee kuitenkin toisaalla.

Olen joutunut luopumaan monesta asiasta elämässäni, kalleimmastanikin. Mitä enemmän kertyy vuosia, sitä enemmän tulee myös luopumisia. Terveydestä puhutaan onnellisuuden yhteydessä, mutta kovin suhteellinen on terveydenkin käsite. Terveydeksi riittää tässä vaiheessa, ettei ole kovin paljon kipuja ja pystyy noin suunnilleen toimittamaan mitä tahtoo.

Haaveista on tullut lempeämiä. Voi jo haaveilla ilman pakkoa, konditionaalissa. Olisi kiva, ehkä… jos… Mutta toiveista yksi on kasvanut ylitse  muiden, ja siinä toiveessa asuu onni:

Kun nämä läheisimmät pysyisivät läheisimpinä, kun ne pysyisivät tallessa ja turvassa.

Kaikki muu tulee kaukana perässä.

 

 

 

 

 

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Tapetteja 2: palvelijanhuone

Onkohan kotiapulaisten työsuhde-etuihin kuulunut oikeus päättää palvelijanhuoneen tapeteista? Sellainen ajatus tuli mieleen, kun liotin aina vain uuden kerroksen tapettia esille keittiön vieressä olevan huoneen seinistä.

phuone

Päällimmäisenä tällä hetkellä on elämäniloinen kerros oranssia maalia huoneen nurkassa.  Oranssi maali ehkä loppui, maalari tuli toisiin aatoksiin tai kenties toisiin tunnelmiin, sillä oranssi pinta päättyy toisella seinällä yllättäin kesken kaiken ja vaihtuu lennossa vaalean siniharmaaksi. Eikä sekään sitten kuitenkaan ollut aivan oikea valinta. Loput huoneesta on maalattu konservatiivisen valkoiseksi.

Oranssin ja sinisen välimaastoon oli jäänyt suikale tapettia maalaamatta. Se näyttää minusta 50-luvun tapetilta, mutta tuskins se on ollut seinässä sieltä asti.

.

phuone1

Kukaties joku on halunnut nostalgisen mallin. Tai tapettia on vain sattunut löytymään kaapista. Ja niitä löytökaappeja, niitähän huoneistossa todella riittää.

Vaalean ruudukkoaiheisen alla on ohutraitainen ruskea tapetti.

.

phuone2

Raitatapetin irrottaminen oli työn ja tuskan takana. Miten noin ohuella paperilla on voitu tapetoida seinä? Se on laadultaan kuin Tiimarin joululahjapaperia: ohutta, läpinäkyvää, repeilevää. Anteeksipyyntö edesmenneelle, mutta paremminkaan en osaa tapetin olemusta kuvailla.

Rusken raidan alta löytyi vaihteeksi kerros valkoista maalia. Se maalikerros harmitti enemmän kuin edelliset, sillä se on tuhonnut peittämänsä tapetin kokonaan. Kuvio on tarttunut maaliin, eikä enää siitä takaisin palaa.

.

phuone4

Tässä on suikale maalia, joka on kiinni raitatapetin taustassa. Siihen on siirtynyt haamu kukkatapetista, jota ei enää ole olemassa kuin maalikerroksen peittämänä.

.

Ylimaalatun kukkatapetin alta kuoriutui esiin iloisempi näyte.

phuone5

Toistaiseksi tätä tapettia on esillä vain pikkuruinen pala, mutta miten hienostunut sellainen! Himmeän vihreällä pohjalla lehväaiheinen painatus, päällimäisenä pieniä kullanvärisiä pilkkuja. Kostean painovärin jälki näkyy herkullisesti tapetin valkoisissa kuvioissa. Kelpaisi minullekin budoaarin seinää somistamaan.

.

Lehvätapetin alla on vielä  tiimaritapettiakin hentoisempi kerros.

phuonetap

Tästäkin suurin osa pinnasta irtoaa  kostutuksessa päällä olevan tapetin pohjaan, mutta jokin vaalea kohokuvio tässä on ollut. Tapetti on ohuen ohutta ja hyvin haurasta. Kaunis ja herkkä se silti on – tai ehkä juuri siksi.

.

Viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä, kiviseinälle suoraan tapetoituna siniharmaa upeus:

phuoneiso

Kuva ei jälleen kerran tee oikeutta, mutta jospa lähempi tarkastelu hieman avaisi tapausta.

.

phuone7

Miten montaa eri painoväriä tuossa on käytetty? Ja eikö ollutkin niin, että jokainen väri painettiin erikseen? Päällimmäiseksi on lisätty häivähdys hopeaa. Metallissävyiset korostukset tuntuvat olleen suosiossa. Jopa makuuhuoneen ruusutapetissa näkyy oikeassa valossa hopeisia pystyraitoja.

Tapetti on upea, mutta jotenkin väärässä paikassa. Aihe vaikuttaa vanhanaikaisemmalta kuin sen pitäisi 30-luvun modernissa talossa olla. Tyyli oli kuitenkin muuttunut selkeästi 1910-luvulta 30-luvulle tultaessa. Tämä tapetti henkii enemmänkin vielä jugendin jälkimaininkeja kuin funkkista.  Joko tämä on niitä ounastelemiani rakentajan ylijäämätapettaja, tai sitten jollakulla on ollut vahvat mielipiteet ja sananvaltaa tapetinvalintaan juuri tässä huoneessa. Hmm… Allihan muutti tänne vahvaluonteisena ihmisenä tunnetun äitinsä kanssa. Ehkäpä tämäkin arvoitus vielä joskus selviää.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Tapetteja

 Asunnon tuleva suuri remontti on vaatinut paljon henkistä sopeutumista monen vanhan asian häviämiseen. Siinä on helpottanut vähän museoimisprojektini. Olen kuvannut asuntoa paljon, ja saanut nyt myös talteen tapettimallit joka huoneesta ja joka tapetista. Tässä tuloksia:

.

enso

Työhuoneessa on alimpana aivan varmasti alkuperäinen, ensopahviksi tai ensotapetiksi kutsuttu pinkopahvi. Se oli 1930-luvun hittituote. Isokantaiset naulat, joilla kostea pahvi on kiinnitetty seinään pingottumaan, ovat varmaankin ruostuneet jo silloin. Vanhinta, murretun vihreää maalikerrosta pilkottaa hiukan valkoisen alta.

Pidän pahvin ulkonäöstä, tunnusta ja siihen sisältyvästä nostalgiasta. Minkähänlaisen taivuttelun takana olisi, että saisin puhuttua enson jäämään? Edes yhdelle seinälle? Jos vaa’ankieltä tarvitaan, niin arkkitehti toimikoon sellaisena. Kunhan kallistuu oikeaan suuntaan…

.

työhuone

Ensopahvin päälle on liisteröity vihreäkuvioinen tapetti. Sain siitä kuvan vain valoa vasten ja takapuolelta, sillä sen päällä on valkoinen maalikerros.

Työhuoneen seinäpinnat olivatkin sitten siinä. Samalla tuli käsiteltyä myös halli, jossa on vain kerros tätä samaa vihreää tapettia suoraan kiviseinän päällä. Hallissa ylimaalaus on tehty valkoisen sijasta voinkeltaisella maalilla.

.

puuteri

Ruokasalin vanhin toistaiseksi löytämäni maalikerros on hempeän puuterinpunainen. Väri näyttää luonnossa oikeastaan melko tyylikkäältä. Se ei ole yhtään räikeä, ei aprikoosi, ei selkeä vaaleanpunainenkaan. Se on puuteri. Väri melkein tuoksuukin puuterirasialta.

.

ruokasali

Puuterimaalin päälle on tapetoitu sinisävyinen medaljonkitapetti, jota on rusehtavana olohuoneessa.

.

olohuone

Olohuoneen tapettipaletti. Alimpana on vihertävä, kohopintainen tapetti, joka valitettavasti menettää suuren osan pinnastaan päällä olevan tapetin liisteriin.

Seuraavaksi tulee pikkuruutuinen tapetti, jonka pinta tuntuu hyvin liituiselta ja liukenee veteen salamana. Sitten seuraavat pikkuruutuinen vaalea tapetti ja ruokailuhuoneesta tuttu medaljonkitapetti.

.

IMG_4755

Lähikuva alimmaisesta tapetista. Luonnossa vaikuttaa kuin tummat kohdat olisivat vähän kimaltelevia.

En ole ihan varma, mutta luulen, että kaksi alinta kerrosta ovat olleet vain rakennusteknisiä kerroksia, ja oikea tapetti on tullut vasta niiden  päälle. Alin tapetti on nimittäin liisteröity suoraan kiviseinälle ja sen päälle on levitetty paikoitellen kittiä. Epäilykseni heräsivät kuitenkin toden teolla vasta makuuhuoneessa:

.

perustapetti

Makuuhuoneessa alimpana on tämä sama paksu, liitupintanen tapetti kuin olohuoneessa toiseksi alimpana. Ja sen päällä on kerros – tadaa – samaa tapettia! Miksi ihmeessä niin olisi, ellei sitä olisi käytetty vaikkapa helpottamaan seinän tasoitusta? Ei siis pohjamaalia, vaan pohjatapetti. Siinäpä oiva tapa talonrakentajalle hävittää muodista menneet tapettirullat.

Seuraava tapettikerros puhuu saman asian puolesta:

.

ruusu

Tästä suloistakin suloisemmasta ruusutapetista Alli Wiherheimo oli kirjoittanut päiväkirjaansa. Hän kirjoitti, miten tapetin ruusunnuput hohtelivat helmikuisen sunnuntain auringonpaisteen kultaamina valoisassa asunnossa, kun hän jälleen kerran oli käymässä tulevassa kodissaan. Rakennustyöt olivat viimein melkein ohi. Hän odotti jo kovasti muuttoa omaan kotiin.

Oli melkein liikuttavaa löytää samaiset ruusut rujojen maali- ja tapettikerrosten alta, nuput yhtä tuoreina kuin ne olivat Wiherheimon rakkaan kodin valmistuessakin.

.

kultaraita

Jossakin vaiheessa ruusuiset unelmat saivat kuitenkin antaa tietä modernimmalle ilmeelle. Tämän tapetin sävy ei toistu kuvassa lähimainkaan, mutta se on oikeasti kullanvärinen, moiré-kuvoinen muovipintatapetti. Se on selvästi jo kypsän aikuisiän saavuttaneen henkilön elegantti valinta.

.

sandudd

Seuraava kerros edustaa vihreää aaltoa. Vihreää on jossakin vaiheessa esiintynyt asunnossa kieltämättä jopa hyökkäävän hallitsevassa määrin. Niinpä ei ole mikään ihme, että tämänkin viherryksen yli on lopulta telattu. Tuo kapea reunasuikale on ainoa kohta, joka on säilynyt siniharmaalta ja valkoiselta lateksilta, joilla huone on pikaehostettu 2000-luvulle.

.

Pidän erittäin kyseenalaisena käytäntönä tapetoida tai maalata suoraan vanhojen tapettien päälle (tupajumi syököön, jos joskus niin teen), mutta edeltäneet kunnostajat ovat olleet suurpiirteisempiä. Tapettikerrosten irrottelu on verkkaista puuhaa. Ehkä ajassa matkustamisen toisaalta kuuluukin tapahtua arvokkaalla tempolla. Sillä aikamatkallehan olen tässä taas päässyt.

Kiitos suurpiirteisyyden.

.

PS. Palvelijanhuone osoittautui sellaiseksi ”tapettologiseksi” kaivaukseksi, että se ansaitsee  aivan oman postauksensa. Tuonnempana siis lisää paperinmakuista historiaa.

.

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized