The devil’s in the details

Toinen näistä oviaukoista on oikean levyinen.

Lomaviikon mittaisen poissaolon aikana meille on noussut uusia seiniä ja kasvanut kaksi huonetta. Samalla keittiö on saanut ääriviivansa. Makuuhuonekin tekee eroa käytävästä. Asunnon vanhat seinät ovat jo enimmäkseen silkoisen sileät, samoin kuin melkein koko katto.

Näin smoothisti ei kuitenkaan ihan kaikki ole mennyt. Heinäkuu on nihkeä työkuukausi, kun työnjohto lähtee lomille, sijainen hyppää kesken kaiken kehiin, ihmisiä ei saa kiinni, tiedonkulku tökkii ja työmotivaatiokin saattaa kenties käyttäytyä käänteisesti elohopean taivaita tavoittelevaan liikkeeseen verrattuna.

Sattuuhan sitä kaikenlaista muutenkin, mutta  heinäkuun hautovissa helteissä tavalliset ongelmat tiivistyvät kuin aamukaste postilaatikon kanteen.

Oli hyvä, että kävimme työmaalla, sillä siellä oli seikkaillut useammankinlaista työmaahuhua liittyen kiintokalusteisiin, lattiapintoihin, katon alaslaskuihin ja sähköjen paikkoihin. Sähkömies oli juuri aloittamassa tekemistensä paikkailua – väärän tiedon pohjalta.

No jaa. Mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut – paitsi vanhalle parketille, jota ei nyt enää saa uusien seinien alta nostettua talteen. Urakoitsijalle kyllä kertyy hiukan enemmän tekemistä, kun joutuu vuoroin rakentamaan uutta, vuoroin purkamaan sitä.

Ovet vaativat eniten tarkkuutta. Yhtään uutta ovea emme halunneet, koska nimenomaan niitä meillä on valmiiksi. Ennen purkuvaihetta merkitsimme säilytettävät ovet sekä teipeillä oviin että numeroimalla pohjapiirustuksiin ovet ja niiden paikat.

Nyt kun purkutavaraa on viety vintille, on rakentajan murheena paikallistaa karmit, mitata ne ja tehdä niille oikeat aukotukset oikeisiin kohtiin. Enpä todellakaan haluaisi olla se, joka joutuu pelaamaan tuota jättiläisdominoa!

On onni, että ainakin kaikki nämä asiat on kirjattu ja allekirjoituksin vahvistettu urakkasopimukseen.

Jos jonkin neuvon omaa sopimustaan ruuvaaville kertyneellä kokemuksella antaisin, niin sen, että pikkuseikkoja ei ole olemassakaan. Kaikki mahdollinen ja mahdoton on syytä saattaa mustaa valkoisella -muotoon, koska jälkeenpäin on turha esittää tarkennettuja toiveita. Tai voi niitä esittää ja ne voidaan melko varmasti myös toteuttaa, mutta tietenkin lisätöinä lisätyöhintaan. Loogista, koska urakoitsija on laskenut tarjouksensa sen mukaan mitä asiakas on alunperin toivonut ja mistä on sovittu. Asiakkaasta ”pikkuhomman” lisätyöhinnoittelu sen sijaan voi tuntua vähemmän loogiselta.

Heinäkuu hönkäilee näillä tunneilla viimeisiään. Alkaa elokuu ja mekin palaamme taas vakituisesti kotikulmille.

Mökillä olemme nikkaroineet mielemme mukaan, ja pikkasen maaliakin on sudittu sisällä ja ulkona. Itse tekeminen on mukavaa ja vapaa-ajanasunnolla pakotonta, mutta ammattityön arvostus kyllä kasvaa tässä samalla kohisten.

Erityisesti ihailen remonttityömaan mukavaa pintakäsittelijäparia, joka tekee työnsä priimasti (työn jälkeä selvästi itsekin arvostaen), huolehtii työmaan siisteydestä aivan huomattavan hyvin ja tekee myös töitä, joita tarkalleen ottaen juuri heidän ei tarvitsisi tehdä.

Ovat muuten virolaisia – sitä yleisimmin parjattua rakentajakuntaa.

Vedenjakajalla

.

Joulu tuli meille tänä vuonna näin pian juhannuksen jälkeen.  Aatto oli eilen, kun remontin purkuosuus päättyi  siivoukseen. Vihoviimeinen purkaja kasasi vielä illansuussa harjan ja rikkalapion kanssa vihoviimeisiä murskerippeitä suojapahvien päältä kadunvarren vihoviimeiselle purkujätelavalle.

Varsinainen juhlapäivä koitti tänään, kun rakennuslupa kuin tilauksesta ilmaisi itsensä. Nyt voi rakentaminen alkaa ihan joka kohdassa asuntoa.

Luvan myötä meiltä katosi huolilistalta yksi jännitysmomentti, mutta niin se teki urakoitsijallakin: tämän remontin on pysyttävä aikataulussa, jotta seuraava pääsee alkamaan ajallaan. Rakennusvirastossa on ollut tavallista pahemmat ruuhkat ja lupien odotusajat ovat venyneet.  Luvan viivästyminen olisi tehnyt pahaa jälkeä aikatauluille.

Joka päivä tapahtuu. Pelkästään purkujätteen häviäminen oli pieni juhla, mutta pintojen suoristuminen ja pohjamaalaus saavat kriisialueen näyttämään hetki hetkeltä enemmän taas asunnolta. Hävittäminen on ohi, uuden tekeminen alussa.

Näen varmasti tilanteen valoisampana kuin vähemmän piirustuksia pyöritelleet, sillä vaikka olin itse jo sunnuntaina pelkkänä intona työn edistymisestä, tunnusti tytär tänään, että hänestä asunto näytti sillloin niin kamalalta, että melkein itketti. Aika hiljaisia olivat muutkin paitaressut.

Useimmat työmaan nähneet ovat tosiaan kuvailleet sitä lohduttomaksi, mutta minusta joka iltapäivä töiden jälkeen ovesta sisälle astuminen on kuin lahjapaketin avaisi. Se on hyvällä tavalla jännittävää. Ja vaikkei uskoisi, niin yhä vieläkin asunnosta löytyy terveisiä menneisyydestä. Tänään ilmastointikanavasta putkahti eristeeksi tungettuja sanomalehtiä lauantailta 8.12. 1979

 

Rahtilaiva Malmin haaksirikko oli aikanaan niin iso uutinen , että kirjoituksen nähtyäni muistin hatarasti tapauksen silloisesta nuoresta iästäni huolimatta.

Tulevat polvet eivät valitettavasti tule kokemaan  samanlaista löytämisen iloa.  Hormeihin ei nimittäin  tällä kertaa ole tarkoitus sulloa uutisia – vaikka kieltämättä suuri osa päivittäisestä informaatiovirrasta pimeään paikkaan kuuluisikin…

 

 

 

Täydenkuun alla

Lomaviikko vierähti idyllisissä lunnonmaisemissa, joista paluun ankeutta lievitti uteliaisuus työmaan tilanteesta. Ja olihan siellä työmaa paikallaan. Kuvat näyttävät aika lohduttomilta, mutta yksi tärkeä virstanpylväs on saavutettu: purkutyö on ohi. Jonkin verran purkumoskaa on yhä sisällä, mutta listakauhistus on pätkitty ja viety pois. Huoneita voi hyvällä tahdolla alkaa jo hahmottaa. Tai ainakin osaa niistä… Makuuhuone-eteinen-kylpyhuone -linja on kieltämättä vielä hiukan liian avoin mielikuvan muodostamista varten.

.

Tein lattialta entisen keittiön paikalta pienen rakennushistoriallisen löydön. Se on proppu, puinen proppu. Kannake ruuveineen on pitänyt keittiökaappia seinässä ja modernin muovipropun esi-isä taas kiinnittänyt ruuvin seinään. Kaikkea sitä oppii kun roskia tonkii. Laitoin pienen aarteeni tarkasti talteen. Joudun vielä jonain päivänä perustamaan romutieteellisen kotimuseon.

.

Hallista/ruokailutilasta on nyt auennut näkymä tulevaan keittiöön. Kantava palkki on näkyvissä kokonaisuudessaan. Työtaso liesineen tulee sen jatkoksi, jääkaappi, tiskipöytä ja -kone tason oikeaalle puolelle. Vasemmalta tulevat aukeamaan ovet kahteen makuuhuoneeseen.

.

Tämä näkymä sulkeutuu aikanaan. Tilaan rakentuu ainakin käytävää, keittiötä, makuuhuonetta, siivouskomeroa ja vaatekomeroa.

.

Ylemmän kuvan perällä näkyy tämä keittiön vanha kylmäkomero. Siitä tullee kahdella ikkunalla varustettua vaatesäilytystilaa makuuhuoneen yhteyteen. Vasemmassa ylänurkassa on vanhan kaasumittarin paikka. Sotajoulun 1942 satunnainen kaasuntulo kuvassa näkyvistä putkista aiheutti Wiherheimon kodissa muutoksen aaton aikatauluun, kun perunoiden kypsyminen kesti monta tuntia. Perunoita kuitenkin oli, oli kuusi, piparkakkuja, pala kinkkua, lanttulaatikkoa, sata grammaa makeisiakin ja suurena herkkuna riisipuuroa. ”Lisäksi Alli iloitsi sakeasta sumusta, joka Allin mielestä tuntui Jumalan lahjalta Suomelle ja Helsingille. Joulu oli täydenkuun aikaa, ja sumu tuntui suojaavan uhkaavilta pommituksilta.” (Päivi Aikasalo, Uranaisen sydän.)

Kaukana olivat ajatukseni pommikoneista, kun heinäkuisen taysikuun alla itse eilen nautin kuunsillan kauneudesta Saaristomerellä.

Miten etuoikeutettuja me saammekaan olla, me suomalaiset vuonna 2014.

Varsinainen Jerusalemin hävitys

Tästä paljon pahemmaksi ei enää työmaalla maisema muutu. Tavallaan nyt ollaan jopa menossa jo parempaan suuntaan, sillä riuskat rikkomisen ammattilaiset ovat ahkeroineet purkujätettä asunnnosta kadulle käsipelillä tahtia neljä könsikästä/työpäivä/siirtolava + kolme tonnin suursäkkiä. On mahtanut jaffaa kulua. Nortille polttamiseen on tuskin jäänyt aikaa, tuskin ollut suurta haluakaan.

Muutama purettavaksi ruksattu seinä vielä kököttää pystyssä, mutta nyt ollaan jo selvästi yli puolenvälin. Työmaalla on varsin siistiä siihen nähden miten paljon on tapahtunut – tai sitten aurinkolasini vain ovat kovasti ruusunpunaiset. Rappukäytävä joka tapauksessa on lähes luonnottoman siisti kotioven takana odottavaan erämaanäkymään verrattuna. Vain hienoinen työmaan kivipölyn tuoksu kertoo tarkkanenäiselle, että yhdessä asunnossa tapahtuu ihmeitä.

 

Olohuoneen säkkimeri on kadonnut tykkänään.

.

Listahuone (ent. ruokailuhuone, pian makuuhuone) on saavuttanut maksimaalisen täyttöasteen. Toisaalta asunnon listatkin ovat nyt sitten jotakuinkin siinä. Ja elleivät ole, niin lisää mahtuu heti kun huoneen viimeinenkin purettava seinänpätkä kaatuu.

.

Ovikaruselli on enää muisto vain. Muistoihin hyvästi jääköön. Tästä eteenpäin tämä tila on nimeltään KEITTIÖ.

.

Asunnon ainoasta alkuperäisestä makuuhuoneesta ruokailuhuoneeseen johtanut ovi löytyi piilostaan seinän sisältä. Karmit otetaan irti ja ne siirtyvät huoneen toiselle seinälle korvaamaan entistä, vain 70 senttiä leveää kulkuväylää. Puuttuva ovi on säilynyt vintillä tallessa ja kunnossa.

.

Ruokailuhuoneen kylmäkaappien purkamisen jälkeen ikkunan yläpuolen tiiliseinä paljastui samalla tavalla viistetyksi kuin muissakin kahdessa kadunpuoleisessa pikkuikkunassa.

.

Tällaisia tekstejä löytyy asunnosta sieltä täältä. Hyvä että löytyy, sillä esimerkiksi tämän seinän takana on naapurin keittiö. Ilman huomautusta paahtoleivälle saattaisi jonakin aamuna laskeutua ei-toivottu leka.

.

Tosin lekanheiluttajalla näyttävät olevan refleksit kunnossa: kun yhden reippaan ojennuksen jälkeen seinän sisältä paljastuu odottamatta vesiputki, ei seuraava isku enää osu samaan kohteeseen ennen vesien katkaisua.  Putkimies saapuukin paikalle sopivasti huomenna. Toivotan talon asukkaille pitkää pinnaa ja vahvaa rakkoa. Tiedossa on kuuden tunnin vesikatko.