Kuukausittainen arkisto:elokuu 2014

Lisää kaasua, täyttä höyryä!

Kukapa olisi uskonut miten sievästi kaksi suurta, näkemyksen omaavaa visualistia saa valittua sulan hyvän tahdon ja yhteisymmärryksen vallitessa laatat tulevaan kotiinsa?

En puhu puppua. Saattaa olla, että sisustusarkkitehdin läsnäolo ja valikoiman alustava rajaaminen noin kolmeen toimi ukkosenjohdattimena, mutta kylpyhuoneiden ja keittiön välitilan laattojen valintaan ei montaa hetkeä tuhrautunut. Seinälaatat tulevat työmaalle jo huomenna, lattialaatat purjehtivat parhaillaan kontissa kotia kohti.

laatat

Tasojen piti tulla poltettupintaisesta graniitista, mutta epäilin rosoisen pinnan puhtaanapitoa keittiökäytössä. Hautakivikiillotetusta kivestä olimme taas kaikki suloisen yksimielisiä: ei tähän keittiöön. Eikä lasiakaan. Betoni on haaveeni jo kymmenen vuoden takaa ja kelpasi kaikille, joten sillä taidamme mennä.

Mitäs kaikkea muuta tunnin palaverissa arkkitehdin kanssa nuijittiin? Amme! Se on nyt valittu ja tilattu. Keittiökaappien väristä ja materiaalista pitää vielä hiukan keskustella. Ruskeaksi petsatun koivun lisäksi vaihtoehdoksi tarjotaan mustaa – ellei sitten mustaa, tai ehkä kenties jopa mustaa! Voi pojat. Puhu tässä nyt noille rastaanmunanturkoosista.

Keittiössä on siis vielä pientä haastetta värien kanssa, mutta kodinkoneiden valinnassa enemmän kuin ”pientä”.

Kaikkea on olemassa. Kuten esimerkiksi tiskikone, jonka luukku avautuu sormella kopauttaen. Itse itsensä puhdistava uuni on itsestäänselvyys. Ja sitten on tietenkin höyryuuni.

Vielä viikko sitten en ollut edes kuullu höyryuunista. Nyt olen oppinut senkin edestä. Jos miestäni ja arkkitehtia on uskominen, sellainen kuuluu jokaisen itseään kunnioittavan remontoijan ostoslistalle. Ja niin kuuluu luonnollisesti lämpölaatikkokin, jossa lautaset voi lämmittää juuri oikean asteisiksi. (Toimisikohan se talvella villasukkien lämmittimenä? Voisiko sillä myös hautoa luomumunista tipuja?) Hauduttamiseen, leipomiseen, höyryttämiseen ja vesihaudetta korvaamaan höyryuuni olisi kuulemma ainakin onnen omiaan. Kannattaisiko siis uhrata yksi kaappi sille, vaikka vähän epäilyttääkin? Yhteen aikaan piti jokaiseen uuteen taloon rakentaa leivinuuni, jota ei lopulta kukaan koskaan käyttänyt…

No, tämä ei ainakaan savuta.

Mutta rajansa sentään kompromisseillakin. Kun mikrouunin, lämpölaatikon, kiertoilmauunin ja höyryuunin lisäksi rakas teknokraattini esitti metrin levyistä keittotasoa työpöydälle, oli korkein aika ilmaista mielipiteeni selkeän ymmärrettävästi: ”Täs-tä  ei  tu-le  ti-la-us-ra-vin-to-laa.” Toimiva, linjakas, hyvinvarusteltu keittiö siitä silti tulee. Emmeköhän pärjää 60 senttiä leveällä tasolla.

Varsinainen riemu oli tajuta vielä tässä vaiheessa, että taloyhtiön kaasuverkko on yhä toiminnassa. Asunnon nurkassa jurottava kaasuputki siis vain odotti käyttöön pääsyään. Huomisen jälkeen induktiotasot ja kaasupullot voi unohtaa suunnitelmista: meille tulee maakaasu. Se on juhlaa.

Työmaalla käy lähipäivinä vilske. Pintoja tasoitetaan ja pohjamaalataan. Ikkunapenkkien kunnostus on alkanut. Seiniä levytetään. Olohuoneessa seisovat vieretysten kaasumiehen putket ja putkimiehen kaasut aamua odottamassa.

Vaan miten kummassa päätetään kodinkoneet?

Mainokset

6 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Seitsemän iloa

makkari1

.

Puhdasta, sileää, ehjää. Entinen ruokailuhuone.

.

view

.

Keittiössä on uusi katto. Ovenpielet ja pylväät ovat ryhdikkään särmät.

.

sähkö

.

Ei Pasilan aseman raidekartta, vaan syy eteiskäytävän katon alaslaskuun. Nyt riittää virtaa.

.

eteinen

.

Pääsisäänkäynti on menettänyt limanvihreytensä. Parannus on jo  nyt huomattavan valtavan huiman suuri.

Vaikuttaa siltä, että kaaret selviytyvät.

.

ovi

.

Ensimmäinen ovi on palannut hyvin suojattuna säilytyksestä takaisin asuntoon. Kunnian sai siivouskomero.

.

kylppäri

.

Kylpyhuoneessa on vielä hiukan tekemistä, mutta toivoa paremmasta on. Ja onhan siinä joka tapauksessa tuo ämpäri…

.

Paljon on vielä työtä jäljellä, mutta nyt näkee jo ihan selvästi, että kyllä siitä asuttava asunto tulee. Ja hieno. Niin hieno, että tuntuu synniltä kantaa sinne aikanaan huonekaluja. Alan ymmärtää miksi arkkitehtien kodin ovat niin tyhjiä.

Vielä yksi ilonaihe löytyy tulevan makuuhuoneen seinää vasten nojaamasta. Yllä näkyvän tilan, alunperin palvelijanhuoneen, paksut lattialaudat pääsevät uusiokäyttöön toisaalla asunnossa. Se on jo ajatuksena mukava. Kierrätyslauta on myös parempi kuin taapelillinen uusia. Yhtä kuivaa ja valmiiksi kutistunutta materiaalia ei saa mistään.

Seuraavaksi on pikimmiten edessä sekä mukava että vaikea vaihe, eli kylpyhuoneen laattojen valinta. Kuukauden kuluttua laatoitetaan.

 

6 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Juntti kodinkoneosastolla

keittiö

Edellisistä kodinkoneostoksistani – muistaakseni kaksi jääkaappipakastinta – on kulunut vain muutama vuosi , mutta silti kodinkoneliikkeessä asioinnin etiketti oli päässyt pahemman kerran hapettumaan. Piipahdin nimittäin Stockmannin alakerrassa kysäisemässä esitteitä kotiin tutkailtavaksi. Heillä kun nyt kuitenkin on järkeviä merkkejä tarjolla, vaikka Stocka ei varsinaisesti kodinkoneliikkeen imagolla tulostaan tee.

Sain myyjän kiinni ja kysyin jonkinlaista kättä pidempää. ”Esitteitä?! Eihän sellaisia ole enää kuuteen vuoteen tehty!” Kuulin hyvin myös sen ”tyttöpienen” lauseen perässä, ei tarvinnut ääneen sanoa. Ja jatkoksi tiivistetty tietopaketti siitä, miten monta kiloa paperia (= luonnonvaroja) säästyy, kun kaikki löytyy netissä. Menkää ja katsokaa omin silmin, jotta maailma pelastuu.

Yllättäen painotuote on kuitenkin vihreämpi valinta kuin netin sähköisten hakujen tekeminen, joten ekologiset seikat ovat huono peruste esitteettömyydelle. Tämänhetkinen yksi ja ainoa totuus toki puhuu muuta. Myyjällä oli joka tapauksessa selvästi hallussaan korkein ymmärrys ja tieto, sekä kyky tuoda ne esille raikkaan ylimielisesti lyhyessäkin ajassa.

Myönnetään, että kello oli ihan melkein sulkemisaika, eikä siinä suurta myyntiosaamistaan olisi kukaan muukaan ehtinyt osoittaa. Suurempaa kylläkin. Jo se, että jättäisi näsäviisaan loppukommentin huutamatta kotikoneelle lähdätetyn asiakkaan perään, olisi jonkinlainen parannus.

Muitatteko vielä ajan, kun myyjä otti rintataskustaan kynän ja laskimen, selasi papereita, räknäili ja näpytteli Casiota aikansa  samalla yleismukavia puhellen? Loppuhuipennukseksi hän kirjoitti tarjouksensa oman liikkeen tarralla parannetun esitteen takasivulle. Esitteen asiakas sai kotiinsa, missä laittoi sen yöpöydälleen illalla selattavaksi tuotteen ominaisuuksiin tutustuakseen.

Se on historiaa nyt, sellainen palvelutiskin ääressä norkoilu ja yöpöydän vastuuton täyttäminen.

No, me teemme kuten käskettiin. Etsimme netistä tietoa ja hankimme haluamamme edullisimmasta paikasta, joka voi hyvin olla esimerkiksi ulkomainen nettikauppa. Ei kai siinä sen kummempaa. Toivotan onnea kotimaan vähittäiskaupan kehitykselle. Tai edes sitä kehitystä.

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Järki ja omatunto tappelivat, kumpi voitti?

IMG_4829.

Rakennustarvikkeiden kierrätys on fiksua. Ekologista. Hyvää mieltä tuottavaa. Taloudellista. Miksi toimittaa kaatopaikalle maksua vastaan käyttökelpoista tavaraa – purettua tai muuten yli jäänytttä – jota joku toinen voisi hyödyntää?

Sitä mieltä olen. Kierrätän muutenkin ahkerasti, vaikka perhe joskus ikävästi väittää, että väliaikaisen majapaikan sijasta järjestän roinalle viimeisen leposijan. Rakkaan roinani kiertoon pääsy saattaa tapahtua sukupolven mittaisella syklillä, mutta se tuskin on suuri menetys muulle kuin markkinataloudelle.

Kun joskus ikuisuus sitten mittailin asunnon jalkalistoja, niitä vanhoja ja erikoisen muotoisia, ja asunnnon kulmia suojaavia kauniita L-listoja, laskeskelin ovia ja kampesin keittiökaappeja irti, toivoin niillä olevan käyttöä jonkun toisen käytössä, ellei meidän.

Alkuperäiset keittiökaapit on pelastettu, samoin lasiovikaapit hallin pariovien molemmilta puolilta.

Mutta.

Melkoinen määrä puisia kaapinovia karmeineen, saranoineen ja lukkoineen kannettiin siirtolavalle. Kaikki jalkalistat, kovaa, hyvää ja takuulla kuivaa puuta, kaikki kaatopaikalle. Samoin ne sievät kulmalistat, vanhojen tuuletushormien valurautaiset ritilät, keittiön ketjusta vetämällä avautuva räppänä, sähkötarvikkeita… Kaikenlaista.

Kirveltää, mutta kerrostaloasunnon purkutavaran kierrättäminen ei ole ihan pikkunakki, eikä etenkään kun urakoitsija hoitaa työtään ainoalla mahdollisella tavalla: tehokkaasti. Ei lekan tielle betonimurskekasojen sekaan voi mennä osoittelemaan sormella sitä sun tätä pikkunippeliä, vielä vähemmän vaatia nyhtämään kolmen tuuman nauloilla kiinni juntattuja listoja ehjinä irti. Ovet voi nostella saranoilta ja niputtaa talteen, mutta pelkillä ovilla ei ole kummoistakaan käyttöä. Minne niiden karmit mahtuisivat purkutyömaan keskellä säilytykseen? Tai sen jälkeenkään.

Ja jos purkutavaran irrottaminen ja säilöminen onnistuisikin järkevästi, niin viimeistään siinä vaiheessa, kun sitä pitäisi saada ulos asunnosta, tulee tenkkapoo. Kukahan olisi innokas ottamaan kontolleen rappukäytävän kunnon, kun työmaalta sinne kantotavaran mukana varisevan kivipölyn lisäksi kierrätyskarmi haukkaa seinästä kappaleen rappausta? Tuskin urakoitsija, enkä kyllä itsekään.

Kaikella on hintansa. Oma aatteni tulikin tuossa juuri hinnoiteltua.

Urakoitsija hoiti betonimurskeen sekä karmit, listat ja ylimääräiset ovet siirtolavoille mukavaan käsittelykokoon paloiteltuina. Niistä tuli täydet kahdeksan lavaa, puhtaalla lihasvoimalla ilman sen paremmin Kone- kuin konevoimaakaan.

Ekologisesti, sano.

Lohduttaudu nyt sillä sitten.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Ovi auki ajan tulla, mennä

 pariovet

Ovet, ensimmäiset ovet ovat löytäneet uuden paikkansa ja asettuneet siihen kuin aina olisivat olleet. Kotonaanhan komea pariovi tietenkin onkin. Se on siellä, missä se on aina ollut,  vain toisella seinällä.

Jokohan nyt uskaltaisimme luottaa, että lasit selviävät ehjinä remontin läpi? Jos sattuisi onnettomuus, niin samanlaista uralasia tuskin olisi joka lasitusliikkeessä tarjolla. Tuskin olisi yhdessäkään. Se olisi jättiharmituksen paikka.

Ovet ovat alkujaan olleet tammikuvioisiksi ootratut. Sitten joku on päättänyt modernisoida ne vaaleanharmaiksi. Vanha ootraus saa jäädä nytkin maalin alle. Siellä se pysyy tallessa, ehkä joskus jonkun löydettävänä.

Parkettia kasetteineen oli ennakkotiedoista poiketen onneksi saatu talteen jonkin verran. Sitä tarvitaan paikkamateriaaliksi, kun purettujen kaappien kohtia lattiassa korjataan. Lattiasta irrotettujen kasettien  alapuoli näkyy meille nyt sellaisena kuin se on tekijänsä käsistä lähtenyt: paljasta, puhdasta puuta suoraan Tampereelta, työläiskaupungista herrojen Helsinkiin.

 

kasetti

Parketin alapuoli poikkeaa tukevuudessaan jonkin verran moderneista seuraajistaan. Lukkopontti ei oikein toimi näissä vahvuuksissa.

.

tekijä

Jokaisen kasetin pohjassa oleva siisti osoitelappu kertoo lattian tekijät. Höyrypuuseppä Osakeyhtiöllä on komea historia ja kunnioitettavia asiakkaita, joten oli hauska löytää  heidän kuittauksensa. Yhtiön perustajasta on Juhan suku-uutiset -blogissa mielenkiintoinen tarina.

Höyrypuuseppä Osakeyhtiö oli vuotta ennen lattiamme asentamista saanut valmiiksi ainakin yhden työmaan naapurustossa: eduskuntatalo avattiin maaliskuussa 1931. Hauska sattuma on, että eduskuntatalon seinämaalaukset tehnyt taiteilija on tehnyt myös rappukäytävämme kattomaalaukset. Joko tekijöitä on ollut siihen aikaan todella pieni joukko, tai sitten verkostoituminen on ollut tehokasta. Oli miten oli, niin ainakin on ollut kohtuullinen matka siirtää maalaustelineet työmaalta toiselle. (Taiteilijaan palaan vielä myöhemmin toisen sattuman ansiosta.)

Ja sitten tuo  Leo Suni.  Googlella löysin helsinkiläisen samannimisen henkilön (s.1891, k. 1942), joka on osallistunut vuoden 1912 Olympialaisiin uimahypyissä. Voisi hyvinkin olla sama Suni, kukapa sen tietää? Pelkällä urheilulla ei siihenkään aikaan ole moni itseään elättänyt.

.

Ovet ja historialöydät ja hellekö lienevät yhteisvoimin meidät pehmentäneet, mutta vaikka mitään ei pitänyt ostaa eikä mitään tarvita, tulimme hankkineeksi kotiin pienen hengettären.

Hän ei ole mikään turha tyttö. Hänellä on ollut tärkeä tehtävä. Marmori-istuimellaan hän on pitänyt sivistyksen ja ajanvietteen ojennuksessa nojaten hentoisilla lapaluillaan kirjanselkiin. Hän kuuluu kuin luotuna huoneistoon, jossa on aina sekä luettu että kirjoitettu: työksi ja huviksi, mutta ennen kaikkea tiedon vuoksi.

 

patsas

Antiikkiliikkeestä piti lähteä kotiin vain tämä yksi kaunotar, mutta viime hetkellä meille äännähdettiin arasti näyteikkunan takanurkasta.  Kuka olisi voinut jättää pikkusiskon sinne?

.

kansi

Tervetuloa, siskokset!

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized