Juntti kodinkoneosastolla

keittiö

Edellisistä kodinkoneostoksistani – muistaakseni kaksi jääkaappipakastinta – on kulunut vain muutama vuosi , mutta silti kodinkoneliikkeessä asioinnin etiketti oli päässyt pahemman kerran hapettumaan. Piipahdin nimittäin Stockmannin alakerrassa kysäisemässä esitteitä kotiin tutkailtavaksi. Heillä kun nyt kuitenkin on järkeviä merkkejä tarjolla, vaikka Stocka ei varsinaisesti kodinkoneliikkeen imagolla tulostaan tee.

Sain myyjän kiinni ja kysyin jonkinlaista kättä pidempää. ”Esitteitä?! Eihän sellaisia ole enää kuuteen vuoteen tehty!” Kuulin hyvin myös sen ”tyttöpienen” lauseen perässä, ei tarvinnut ääneen sanoa. Ja jatkoksi tiivistetty tietopaketti siitä, miten monta kiloa paperia (= luonnonvaroja) säästyy, kun kaikki löytyy netissä. Menkää ja katsokaa omin silmin, jotta maailma pelastuu.

Yllättäen painotuote on kuitenkin vihreämpi valinta kuin netin sähköisten hakujen tekeminen, joten ekologiset seikat ovat huono peruste esitteettömyydelle. Tämänhetkinen yksi ja ainoa totuus toki puhuu muuta. Myyjällä oli joka tapauksessa selvästi hallussaan korkein ymmärrys ja tieto, sekä kyky tuoda ne esille raikkaan ylimielisesti lyhyessäkin ajassa.

Myönnetään, että kello oli ihan melkein sulkemisaika, eikä siinä suurta myyntiosaamistaan olisi kukaan muukaan ehtinyt osoittaa. Suurempaa kylläkin. Jo se, että jättäisi näsäviisaan loppukommentin huutamatta kotikoneelle lähdätetyn asiakkaan perään, olisi jonkinlainen parannus.

Muitatteko vielä ajan, kun myyjä otti rintataskustaan kynän ja laskimen, selasi papereita, räknäili ja näpytteli Casiota aikansa  samalla yleismukavia puhellen? Loppuhuipennukseksi hän kirjoitti tarjouksensa oman liikkeen tarralla parannetun esitteen takasivulle. Esitteen asiakas sai kotiinsa, missä laittoi sen yöpöydälleen illalla selattavaksi tuotteen ominaisuuksiin tutustuakseen.

Se on historiaa nyt, sellainen palvelutiskin ääressä norkoilu ja yöpöydän vastuuton täyttäminen.

No, me teemme kuten käskettiin. Etsimme netistä tietoa ja hankimme haluamamme edullisimmasta paikasta, joka voi hyvin olla esimerkiksi ulkomainen nettikauppa. Ei kai siinä sen kummempaa. Toivotan onnea kotimaan vähittäiskaupan kehitykselle. Tai edes sitä kehitystä.

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

2 responses to “Juntti kodinkoneosastolla

  1. Henna

    No hyvä että tuli luettua tämä ! olisin menny pesukoneostoksille ja kysellyt brosyyrien perään… 😉

  2. Giganttiin on tullut varmaan tosi isot erät esitteitä silloin yli 6 vuotta sitten, koska niillä näytti sellaisia olevan. 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s