Kuukausittainen arkisto:lokakuu 2014

Tapahtukoon

_MG_7100

Wiherheimon ruusutapetit, jostakin kaukaa.

Niinhän siinä kävi, kuten aina käy, kuten minua varoitettiin, kuten osasin jo hetken aikaa uumoilla. Että asunto ei ole määräpäivään mennessä valmis. Eivät ne ikinä ole, sanovat kokeneemmat.

Eipä masennuta tästä. Tapahtuu kuitenkin koko ajan. Valokuvaa yleistilanteesta ei nyt tule kahdestakaan syystä. Ensinnäkin on niin pimeää, ettei kuvaamisesta tule mitään. Ulkona vallitsee syyssynkkyys ja sisällä taas keltaiset työmaavalot valaisevat lähinnä vain roinan peitossa olevaa lattiaa. Siihen liittyykin toinen kuvattomuuden syy: tuleva kotimme näyttää ala-asteikäisten telttaretkitantereelta En suostu ottamaan niin masentavan rumaa kuvaa, en enää tässä vaiheessa.

Pääasia kuitenkin on, että tapahtuu.

Jalkalistat: paikalla, osittain kiinni. Kulmalistat: paikalla, laitetaan kiiinni kun keretään. Kodinkoneet: kaikki työmaalla, varsinaiset vitsaukset jättiläislaatikoineen, aina tiellä. Amme: voisi olla hyvä keskustelunherättäjä noinkin, nurinpäin makuuhuoneessa. Lämmityspatterit: osa maalattu ja saatu toimintaan. Sähkörasiat, katkaisimet: laitetaan, laitetaan! Kiintokalusteet: melkein kaikki tuotu tänään työmaalle. Kodinkoneitakin valtavampi vitsaus. Työtasot: Luoja tietää. Ledivalaisimet: kahta vaille kaikki paikoillaan. Valkokangas: kumma kyllä saatu tuotua sisälle ilman nosturia. Ikkunapenkit, smyygit: enimmäkseen pohjamaalissa. Vesikalusteet: lähes kaikki työmaalla, suihkunurkka tulee kun ennättää. (Tehtaan tulipalo osui ikävään saumaan.) Suihkut ja yksi allas paikoillaan. Ovet: ei puhuta niistä…

Jos jossain vaiheessa on aiemminkin ollut stressinpoikasta ilmassa, niin tällä hetkelläpä sitä vasta onkin. Jokainen nyt tehty asia jää näkyviin. Jokainen  nyt tehty virhe siirtää valmistumista, samoin jokainen puuttuva kaluste, osa, maali, putkenpätkä.

Tällä erää on suunnitelmissa, että reilun viikon kuluttua ainakin osa asunnosta olisi valmis. Ei kuulosta mielestäni ihan mahdottoman vaativalta toiveelta. Mutta viimeistely on hidasta ja pieniä yllätyksiä tulee yhä.

En osaa oikein ajatella miltä mahtaa tuntua, kun työmaa joskus pakkautuu laatikoihinsa ja karavaani jatkaa seuraavaan kohteeseen. Kohtaako psyykkinen romahdus ja tyhjyyden tunne? Muuttuuko elämä merkityksettömäksi, kun kotioven takana ei soi sirkkeli, ei laula poravasara? Luultavasti samoilla höyryillä jatketaan vielä sisustamispuuhat, mutta onhan tämä ollut sellainen rupeama, että jonkinlainen henkinen krapula on odotettavissa. Toivottavasti se ei ainakaan osu pahimpaan joulunaikaan. Silloinhan muutenkin tyypillisesti iskee paniikki ja suorituspaine ja itkupotkuraivari ponneaineenaan kaamosmasennus ja perunalaatikko, joka EI IMELLY!

Ei. Tuohon en kyllä lähde. Nyt ei jaksa edes kiukutella.

IMG_6189Puhkeaisit jo kukkaan taas, pian.

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Osaajan opissa: ikkunat

ikkuna3

Päivän aherruksen tulos. Sormenjäljet kuuluvat asiaan.

Ensimmäinen ajatukseni, kun tulevan asuntomme esittelyyn aikoinaan astuin, oli huoli ikkunoista. ”Voi ei, ikkunaremppaa ei ole tehty!”

Sittemmin olen oppinut paljon. Ikkunaremonttihan tarkoittaa puhekielessä lähes poikkeuksetta ikkunoiden vaihtamista. Nyt tiedän, että jos tässä talossa olisi tehty  ikkunaremonttia tavanomaisessa mielessä, siinä olisivat tällä hetkellä käytössä ehkä kolmannet ikkunat ja neljänsien vaihtaminen häämöttäisi. Sen sijaan meillä on nyt useampaankin kertaan huolletut ikkunat, joiden viimeinen käyttöpäivä ei meidän elinaikanamme koita.

Vaikka ulkopuoli on kelpo potkussa, sisäpuoli toki kaipaa huolenpitoa siinä kuin asunnon kaikki muutkin pinnat kaipasivat. Ne ovat vähän kuin parkettipoloinenkin oli: vain hellyyden ja huolenpidon päässä uudesta kukoistuksestaan. Pihanpuolen maalatut ovat kauniita, kadunpuolen tyylikkäitä, kunhan pinnat saadaan kuntoon ja yli maalatut mekanismit puhtaiksi.

Jotta oppisin ikkunoista enemmänkin, vietin lauantain Sinisen Ikkunan ikkunankunnostuskurssilla Hausjärvellä. Otin mukaan harjoituskappaleeksi toisen vauvakokoisista pikkuikkunoista entisen keittiön kylmäkomerosta. Ne on tehty hyvin, eikä niissä isompaa ongelmaa ole vieläkään. Paksut maalikerrokset vain ovat ikävän näköisiä ja puuttuvat tiivisteet saavat sukat pyörimään – vaan mitäpä väliä sillä kylmäkomerossa oli? Mutta tulevaisuudessa puhaltavat uudet tuulet, joista kylmimmät mieluiten ikkunoiden ulkopuolella.

Meitä kurssilaisia oli kourallinen, minä ainoana kerrostaloremontoijana. Ongelmat olivat vähän erityyppisiä, koska pientaloissa isoimman haasteen muodostavat ikkunoiden ulkopinnat. Tekniikat ovat kuitenkin samat, joten hyvin me mahduimme samalle kurssille.

Yksipäiväisen kurssin jälkeen olisi liioittelua kehua osaavansa, mutta nyt ainakin tiedän paljon paremmin mistä perinteisten ikkunoiden kunnostamisessa on kyse. Jos ryhdyn urakkaan itse, tiedän mitä pitää tehdä ja miten. Jos työ teetetään muilla, tiedän mistä maksamme. Sitä paitsi oli ihanaa oppia uutta ja päästä käyttämään käsiään arkisesta aherruksesta poikkeavalla tavalla. Pellavaöljykitin vaivaaminen on terapeuttisempaa lauantaipuuhaa kuin pullataikinan leipominen!

ikkuna

Yhdessä kuvassa joka tytön top 3 joulupukinkonttiin: Speedheater, pikapuristimet ja pukkijalat. Enkä ole ihan varma onko elämää ilman akkukäyttöistä kärkihiomakonettakaan…

4 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Ei lisättävää

lattia

Lattia on valmis. Siitä tuli paljon upeampi kuin osasimme edes odottaa.

Tottahan jo työn edetessä näkyi, että vaikka hyvää yritetään, niin priimaa tuppaa tulemaan. Silti oli mykistävä yllätys nähdä koko yhdeksättä kymmentään käyvä lattia valmiina, hiottuna ja öljyttynä hehkumassa. Ei ole parkettimies turhaan tehnyt työtään yli neljääkymmentä vuotta. Matkan varrella on tarttunut taitoa hyppysiin ja näkemystä katsantoon.

Kiitos siitä. Parketti on kaunis kuin koru.

8 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Tomumajan maaliarpajaiset

makkari

Ihan sama miten pitkään on suunniteltu tai remonttia paiskottu menemään, aina jonkin asian kanssa tulee kuitenkin kiire. Tällä kertaa kiire osui lautalattian maalisävyn valintaan. Arkkitehdin suositus oli valkoinen, mutta minähän luonnollisesti tiesin senkin asian paremmin.

No ei vaiskaan. Valkoinen vain ei tuntunut järkevältä valinnalta tilaan, jonne tullaan kahdesta kylpyhuoneesta ja rappukäytävästä. Kaikenlaista roisketta olisi tullut jatkuvasti, ja olisin luultavasti kontannut aamusta iltaan lattioita pitkin rätti kourassa. Mieluummin jokin harmaa siis.

Harmaassakin sävyjä on jonkin verran. Värinvalinnan hetken koittaessa istuin työpaikalla, enkä ollut nähnyt yhtään värikarttaa. Siitä sitten reippain ottein arpomaan noin suunnilleen lupaavalta vaikuttava väri tietokoneen näytöltä ja lähettämään sävynumeroa maalarille.

sävyt

Työpäivän jälkeen hilppaisin hiki päässä suorinta tietä lähimpään maalikauppaan etsimään valitsemani värin mallia ja sieltä yhtä rivakasti askeltaen työmaalle sovittamaa sitä varsinaiseen kohteeseen. Maalihan oli siinä vaiheessa jo sekoitettu ja hankittu, mutta oli silti etukäteen mukava tietää jotakuinkin mitä tuli valittua.

Asunnolla oli uskomattoman voimakas puuntuoksu. Ovea avatessa tuntui kuin sahalle olisi saapunut. Suunnilleen saman verran oli myös puupölyä ilmassa, eikä kuuloaistimuskaan kauaksi jäänyt.  Imureista huolimatta tottumattomalla alkoivat silmät kirvellä ja henkeä ahdistaa. Mutta nyt alkoi jo näyttää kodilta, ihan selvästi. Rojut ja rakennustarvikkeet olivat pois lattioilta, eikä suojapapereita ollut missään.

keittiö

Valitsemani sävy vaikutti osuneen aika lähellä seinän sävyä, muttei onneksi sentään ihan samaan. Lattiasta tulee kaiken lisäksi kiiltävä, kun taas seinät ovat mattamaalia. Päätin olla tyytyväinen. Maalia nyt voi sitä paitsi sutia myöhemminkin uusiksi, jos ihan välttämätöntä pakkoa tuntee.

keittiönlattia

Tältä se nyt ensimmäisen maalauskerran jälkeen näyttää. On se harmaa. Tummemmankin kanssa olisin pärjännyt, mutta aika hyvä tuokin on. Toinen maalikerros luo kiillon ja keittiökalusteet muuttavat aikanaan tilan vielä kerran ihan kokonaan.

Parkettipuolellakin on tapahtunut taas huimaa edistystä. Tammipalat ovat paikallaan niin, että varmasti pysyvät myös. Sen varmistavat 35 000 uutta naulaa.

parkettihionta

Ajalla ennen naulaimia hiontavaiheeseen pääsyä olisi edeltänyt kahdesta kolmeen viikon vasarointi- ja naulankantojen upotusrupeama. Jos naapureilla on nytkin ollut kestämistä, niin miten raastavaa se olisikaan siloin ollut?

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Luodaan pohjaa tulevalle

Aletaan olla perusasioiden äärellä. Pohjalla, voisi jopa sanoa. On aika painaa leuka rintaan, luoda katse alas ja miettiä, millaiselle alustalle on itsensä asettanut.

Tämä viikko on siis pyhitetty lattioille.

Parketti oli paikoitellen ihan hyvässä kunnossa. Itse asiassa se oli enimmäkseen oikein loistokunnossa ikäisekseen. Asunnossa ei ole ilmeisesti koskaan ollut lemmikkejä, ei ainakaan koiria. Itsekin entisenä koiranomistajana tiedän kyllä, että vaikka haukku ei haavaa tee, niin kynnenjälkiä tulee kuitenkin.

Vain ruustinnan kukkaharrastus oli tehnyt lattialle ikäviä, ja sekin haitta rajoittui ikkunan eteen erkkeriin. Sen sijaan purettujen seinien ja komeroiden kohdat oli pakko paikata perusteellisesti. Sitä olisi voinut kokemattomampi luulla mahdottomaksi operaatioiksi, mutta olisipa taas kerran luullut höpöjä, jos sellaisia olisi mennyt kuvittelemaan.

.

lattia 1

Tästä lähdetään. Kaappi on kadonnut murskeena maailmalle. Sähköjohdot putkineen ovat uudet, lattia muuten vielä suojapahvien alla.

.

lattia2

Vajaat parkettipalat puretaan pois, jotta paikkakohtaan saadaan kokonaiset tilalle.

.

lattia7

Puuttuva lattiakasetin kohta levytetään…

.

lattia3

…ja tasoitetataan. Ei pitäisi permannon ainakaan tältä kohdalta nitistä eikä natista.

.

lattia4

Näkyvimmille paikoille saadaan paikkamateriaali vanhoista lattiakaseteista, jotka jäivät ylimääräisiksi tulevan keittiön tienoilta.

.

lattia5

Näin. Paikkakohta on enää hiomista ja pintakäsittelyä vailla.

.

lattia6

Tässä on uudella tammella korjattua lattiaa. Väriero tulee vielä hiottaessa tasoittumaan, mutta pääosin tämä kohta jää joka tapauksessa vaatekaapin alle.

.

On äärettömän ihanaa seurata sellaisen ihmisen työskentelyä, joka tietää mitä on tekemässä ja myös arvostaa omaa ammattiaan. Parketin asennus ja kunnostaminen ovat mitä suurimmassa määrin käsityötä. Parkettimiehemme on tehnyt lattioita kymmenissä laskettavan vuosimäärän. Työ on pölyistä, meluista ja se tapahtuu enimmäkseen hankalissa asennoissa kyykyssä, etukumarassa, polvillaan ja niska taipuneena.

Herrasmies on silti aina herrasmies: ystävällinen ja kohtelias, ei valita eikä arvostele, tekee työtään koska se on hänen työtään, ja tekee sen hyvin. Hän kysyy, jos ei tiedä mitä haluamme. Hän ottaa kantaa, jos olemme hänen kokemuksensa mukaan tekemässä jotain muuta kuin parasta mahdollista päätöstä. Nämä meidän vanhat parkettimme, jollaisia ei valmisteta enää koskaan uusia, ovat hänellekin kunnia-asia.

Miksi ihmeessä kaikki eivät tee työtään samanlaisella ammattiylpeydellä ja kunnioituksella, joka kattaa saman tien sekä tekijän että asiakkaan?

Voi olla, että alalla kuin alalla ammattilaiseen saattaa iskeä turhautuneisuus, kun aina on kiire. Paljon ei saisi maksaa ja helposti pitäisi tulla hyvää, vaikkei tilaaja oikeasti ymmärtäisi hevon huttua hyvästä työnjäljestä eikä sen syntymekanismeista.

Mutta kyllä me asiakkaatkin opimme. Te, joilla on hallussanne tieto ja taito, kertokaa meille tietämättömille miten ja miksi. Se, joka vielä sittenkin haluaa halvalla välttävää, saakoon sen, mutta suokaa meille nyt sentään mahdollisuus valita! Loppuisi joskus se laulu rakentamisen kehnosta tasosta ja puheet, ettei edes mansikoita maksamalla saa enää hyvää.

Kiitos.

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Ovia saa ovikaupasta, eli miksi ovet ei aukene heille?

sarana

Paria vailla! Puuttuva puolisko haussa! Yksinäinen syksy!

.

Olen tainnut jo muutaman kerran mainita, että jos mitä muuta asuntoon joutuukin remontissa uusimaan, niin ainakin ovia oli valmiiksi enemmän kuin riittävä määrä. Useimmat niistä olivat käytössä, loput vintillä varastossa. Varmuuden vuoksi urakkasopimukseenkin kirjattiin, että vanhat ovet ja karmit säästetään, säilötään ja uudessa leiskassa tarvittava määrä kayttöön palautetaan. Ovet kuuluvat asuntoon, ne ovat ehjiä, kauniita ja hyviä painikkeineen kaikkineen.

Osa ovista oli jossain vaiheessa maalattu, osa oli edelleen lakalla, yksi jopa  toiselta puolelta vielä alkuperäisellä, kauniilla tammiootrauspinnalla. Maalatut pinnat on määrä kunnostusmaalata, lakattujen lakka parantaa uudella kerroksella ja ootrattu säilyttää ennallaan.

Arvatkaapa mikä aihe haukkasi leijonanosan tämän viikon työmaakokouksesta? No niinpä. Ovet ja karmit, kuinkas muuten. Yksinkertaiseksi toiveeksi kuvittelemamme klausuuli ovista on muodostunut varsinaiseksi piikiksi remontintekijöiden lihassa ja meille ainaiseksi stressin aiheuttajaksi.

Alku oli lupaava. Purkuvaihe sujui hienosti kun purkajat ottivat tunnontarkasti kaadettavista seinistä kaikki karmit ehjinä irti. Purkutyön edistyi, jätekasat kasvoivat ja yhä uusia karmeja kertyi nojalleen seiniä vasten odottamaan ullakolle kuljettamista.

 karmit

.

Olimme heinäkuussa peräti viikon yhteen putkeen mökillä ja siis myös käymättä työmaalla.

Lomalta palattuamme saimme huomata, että poissaollessamme oli ahkeroitu. Tuloksissa vain oli hiukan viilattavaa. Ensimmäiseksi katse iski väärän levyisiin oviaukkoihin. Timpuri ohjattiin vintille mittaamaan karmeista oikea koko.

Siitä alkoi Ontuvan Ovioperaation osuus.

Vinttikomerossa ei ollut karmin karmia. Asunnosta löytyivät yhdet sopivat ja parit tarpeettomat, muuten vain varmuuden vuoksi säästetyt pariovien karmit. Kadonneiden karmien mukana hävisivät tietenkin myös ovissa olevien saranoiden vastakappaleet. Karmien taikatempun kaltaiseen katoamiseen johtaneista syistä on olemassa kaksi erittäin kaukana toisistaan olevaa teoriaa, mutta yksi oli varmaa: meillä oli ongelma. Työnjohto tosin lohdutteli, että noin tavallisia saranoita heillä on varastossa vaikka miten, nou hätä.

Eivät sitten kuitenkaan tainneet saranapolot olla tusinatavaraa. Puuttuvia kappaleita on yritetty korvata hankkimalla varaosia mainion Rakennusapteekin kautta. Valitettavasti timpuri sahasi sinne lähtiessään yhden oven ehjästä saranasta puolet irti mallikappaleeksi. Siinä meni se. Rakennellessaan pariovien karmeja sopiviksi yksilehtisiin oviin salamasanteri ujostelematta sahasi vielä kaksi jäljellä olevaa saranoiden urospuolta rikki ennen kuin ehdimme hätiin. Ootratusta ovesta puolestaan ovat vain maalit lennelleet, kun vauhtiveikko on vaihdellut saranoita uusiin. Kerran pahempi puoliskoni osui paikalle yhdennellätoista hetkellä, kun sama mies oli juuri aloittamassa lakattujen ovien maalaamista. – Muuten kyllä mukava kaveri.

Tähän päivään mennessä sopivia ”ihan tavallisia” saranan vastakappaleita ei ole löytynyt. Ei purkutavarana, ei uutena.

Viimeisimmässä vaiheessa murheellista ovigatea työnjohto yritti sahauttaa ovien alareunoista kolme senttiä, jotta ne mahtuisivat liian matalalle asennettuihin karmeihin. Ei muuten sahattu.

Saatte uskoa, että aiheesta keskusteltaessa oli huumorintaju koetuksella molemmin puolin. Ammattirakentajan tehokkuusajatteluun ei missään vaiheessa ole mahtunut, että joku tahtoo säilyttää yli 80-vuotiaat ovet. Ovia saa ovikaupasta, lausui työnjohto. Toki olisikin helpompi ostaa uusia ovia tai viipaloida vanhoja, kuin siirtää  liian matalalle asennettuja karmeja.

Kun karmeja on laitettu paikoilleen uusiin seiniin, ei sijaintien kanssa olla oltu turhantarkkoja. Mutta silmäni nyt vain ei sitten niin millään kestä katsella kolmea vierekkäistä ovea  kolmella eri korkeudella. Sitä ei ovien sahailukaan muuttaisi.

Ei siinä mikään auttanut. Karmit irti ja mars ylöspäin. Periaatteessa pienestä erehdyksestä saattaa tulla matkan varrella isosti lisää työtä, minkä karmijumppa kaikkineen on konkreettisesti osoittanut.

Nämä tällaiset hetket ovan remontin ikäviä osuuksia, etenkin ihan loppusuoralla. Näin perusteellisessa saneerauksessa, jota on ainakin tusina eri ihmistä tekemässä, sattuu tietenkin kaikenlaista. Harmillisimpia ovat korjaamattomat vahingot, eikä niitä paljon saranasoppaa enempää onneksi ole tapahtunut. Tämä riittää meille oikein hyvin.

Vielä kun lopukiristä selvittäisiin kunnialla. Työmaalla häärii nyt parhaimmillaan seitsemän miestä samaan aikaan. Sillä väkimäärällä tulee rivakasti valmista, mutta huonolla tuurilla myös – hupsis – kivasti korjattavaa. Kiireestä huolimatta nyt kieli keskellä suuta ja ajatus päässä, jooko? Voidaan sitten jatkossakin moikkailla kun törmätään.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Viikko 37

halli

Laskin kalenteristani, että asunnon sovittuun luovutushetkeen on aikaa 18 arkipäivää.

Silloin on kulunut täydet 40 viikkoa siitä, kun rullasin patjat lattialta, pakkasin viimeisetkin lasit ja lautaset, laskin avainnipun tiskipöydälle ja roskapussi kainalossa suljin vanhan kodin oven takanani. Siitä alkoi asumisen evakkotaival, joka venähti pidemmäksi kuin ikinä piti.

Kuten äidit tietävät, 40 viikkoa on myös täysiaikaisen raskauden kesto. Vähän samanlaiseen biologiseen tahtiin tämä uuden kodin odottaminen on mennyt. Ensin kuvotti ja jännitti ja ilostutti ja itketti. Että mihin sitä nyt onkaan oikein ryhtynyt, eikä peruakaan voi. Hatusta kiinni ja menoksi. Mitään ulospäin havaittavaa merkkiä tulevasta muutoksesta ei vielä ollut.

Puolivälissä alkoi vimein tapahtua silminnähtävää edistystä. Mieliala oli tasaisempi, nyt kun kuvitelma viimein alkoi muuttua todeksi. Tietoa haettiin ahkerasti alan kirjallisuudesta, vertaistukea netistä, kaupoissa kierreltiin elämäntilanteeseen liittyviä osastoja, lehtihyllyn kohdalla vähintään selattiin aihetta sivuavia julkaisuja. Jotain pientä ja söpöä saattoi jo hankkia. Ihan omaksi iloksi ja mielenpiristykseksi, ajankulun hitautta lievittämään.

Loppua kohden olo käy hetki hetkeltä tukalammaksi. Saisi jo olla ohi. Mikä ihmisen tähän pisti ryhtymään. Selkää särkee. On ikävä omia vaatteita kellarin kätköistä. Koko lähiympäristö on kyllästetty yhden ja saman aihepiirin ympärillä pyörivillä keskustelunavauksilla alias monologeilla.  Itseäkin tympii pelkkä odottaminen. Minkähän näköinen siitä oikein tulee?

Oikeastaan viimeiseksi kuukaudeksi ennen remontin valmistumista sietäisi säätää palkallinen loma. On niin paljon hankittavaa ja päätettävää, niin vähän energiaa. Työkaveritkin kiittäisivät, kun se hermokimppu olisi jossain muualla vaivojaan vaikeroimassa.

H-hetken koittaessa pitäisi sitä paitsi olla hyvässä fyysisessä ja psyykkisessä vedossa, jotta jaksaisi vielä reippaasti pinnistää muuttokuorman sisälle. Minkähänlainen tunnemyrsky sitäkin rehkimistä mahtaa seurata? Tuskin maltan odottaa, siipasta puhumattakaan. Kai siihen on lääkitys olemassa? Muuttopäivää pidemmälle ei mielikuvitus osaa kantaa.

Huomenna on viimeinen tarkastus ennen kliimaksia, paikalla koko hoitotiimi: arkkitehti ja assari, urakoitsija sekä me, moisen myllerryksen alulle tyrkänneet.

IMG_9353

Usko on koetuksella, mutta luotan lujasti, että yliajalle ei mennä. On pakko luottaa, koska muuten saattaisin ottaa taas roskapussin kainalooni ja sulkea oven, mutta tällä kertaa kirmata jätehuoneen sijasta esimerksi Timbuktuun, Naurusaarille tai sinne missä pippuri kasvaa.

Nyt olisi loistava hetki jonkun todeta, että kyllä lopputulos aikanaan palkitsee vaivan, eikä pientä epämukavuutta sitten enää muista, kun se on valmis ja ihana. Melko varmasti en tekisi sitä, mutta ihan varmasti tekisi mieli motata.

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Pesunkestävää

Kylpyhuone 10, iso kylppäri, master bathroom, ikkunakylpyhuone, ammekylppäri. Rakas lapsi alkaa vihdoin näyttää kylpyhuoneelta ilman ilmiömäisiä visionäärinkykyjäkin. Tai siltä ainakin minusta tuntuu. Muutama viikko sitten esittelin asuntoa kovin innoissani vanhemmilleni – ”nyt kun se alkaa näyttää jo joltakin”. Yleisössä vallitsi kohteliaaksi tulkittavissa oleva hiljaisuus. Aplodeja odottavalle olisi saattanut tulla aika pitkäksi. Mielikuvitus ei ole dominoivasti periytyvä ominaisuus, päättelin.

Nyt ei tarvitse enää kuvitella seiniä rauniokasoille. Joka seinä on pystyssä, osassa on jopa pintamaali. Koko asunto on edelleen infernaalisen pölyn vallassa, mutta tilanne alkaa helpottua kun kylpyhuoneiden kaakelointi on valmis.

 

kylppärinlattia

Laatoittaja ei ole kiitellyt laattojamme, listojamme, eikä muistaakseni oikein mitään muutakaan. Hän katselee asioita omalta suunnaltaan. Neliönmuotoinen lattialaatta olisi nopeampi laittaa linjaan kuin kuusikulmio, suorataustainen seinälaatta mukavampi kiinnittää kuin syvennyksellä varustettu, muovilista helpompi käsitellä kuin metallinen.  Huolimatta kaikista näistä amatöörimäisistä valinnoistamme, jotka kohtalo on hänen kiusakseen työmaalle paiskannut, työn jälki on erinomaisen kaunista.

Amme tulee asettumaan ikkunan alle, kun kotiin asti pääsee. DHL:n taannoinen aamusoitto sai hetkeksi säpinää aikaiseksi, mutta niin vain amme löysi väliaikaisen sijoituspaikan. Se odottelee kiltisti  toisella puolella kaupunkia työpaikan varastossa. Satakiloista pakettia ei huvita kovin moneen kertaan pyöritellä, joten sen on aika saapua vasta kun kylpyhuone on muuten valmis.

Seinälaattavalintaamme voisi kuvailla jopa teollisuusmaiseksi, mutta sehän meille sopii. Vanha, selkeä arkkitehtuuri on ollut ohjenuoranamme koko remontissa, eikä kylpyhuoneessakaan heittäydytty hempeilemään. Elämänmakua  tulee olemaan muutenkin tarjolla yllin kyllin sitten  kun aikanaan asetumme taloksi.

Laattaa tulee kolmelle seinälle, mutta mitä neljännelle? Maalia, mutta millaista ja minkä väristä? Saa ehdottaa.

 

kylppärinseinä

 

Mieli palaa nähdä valmista lattiaa ja laatoitettua seinää samaan aikaan, mikä ei tietenkään onnistu,  sillä lattia on paketoitu suojaan seinien laatoituksen ajaksi. Jaksaa, jaksaa odottaa, eikä kurkistele suojapapereiden alle ennen aikojaan! Onneksi tätä tuskaa ei tarvitse kärsiä jouluun asti. Toivon.

 

3 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Arvostusta

ikkuna

Kesken hammaspyykin aamulla klo 7.10 soi puhelin: ”Deehooällältä huomenta, meillä olisi täällä teille amme tulossa.” Kiva kun oli, mutta kun meillä ei ole edes lattiaa…

Tovia myöhemmin työmaakokouksessa agendalla oli kylpyhuoneen viimeinen laattatilaus, vesikalusteviilausta, jalkalistat, laatoituksen yksityiskohdista sopimista, aikatauluja, valmiiden ja puolivalmiiden seinä- ja kattopintojen laaduntarkkailua, keskustelua lattian korkeudesta ja sen vaikutuksesta jo asennettuihin oviin, ja niin edelleen. Kokonaisuus on vain ja ainoastaan yksityiskohtiensa summa, ja niitä yksityiskohtia toden totta riiittää.

Ikkunat eivät ole oikeastaan yksityiskohta, niin iso osa asuntoa ne ovat. Meillä on onni tehdä remonttia talossa, jossa on julkisivupuolella tammipokaiset, alkuperäiset ja taloyhtiön puolesta varsin hyvin huolletut ikkunat. Pihapuolen maalatut kauniine mekanismeineen eivät ole mitään bulkkitavaraa nekään. Lisäbonuksena asunnon ikkunalasitkin ovat säilyneet ehjinä, minkä huomaa niiden hienokseltaan aaltoilevasta pinnasta.

Illalla vanhojen ikkunoiden korjaamiseen erikoistunut hienopuuseppä Päijät-Hämeestä piipahti toteamassa pokien kunnon ja saman, mitä olimme jo aiemmin osanneet epäillä: ikkunat ja niiden messinkiset helat on mitä ilmeisimmin suunniteltu ja valmistettu nimenomaan tähän taloon. Esimerkiksi saranat, jotka ovat samanlaiset kuin asunnon ovissakin, ovat olleet kaikilla ne nähneille raskaan sarjan ammattilaisille kokonaan uusi tuttavuus. Ne ovat asunnon arvo-osia, joita sietää varjella. Samanlaisia ei saa kuin asiansa osaavalla sepällä teettäen.

Aamu alkoi työmaalla, illan päätti työmaa, siinä välissä piipahdus kustannuspaikalla. Remontin loppua kohden tahti vain kiihtyy.

Välillä olisi mukava jakaa remontin riesoja ja riemuja vertaistuenkin parissa, mutta syystä tai toisesta blogosfääri vaikenee kerrostaloremonteista.

Tilastotietojen perusteella Suomen asutuista asunnoista 44 prosenttia on kerrostaloissa ja 14 prosenttia rivitaloissa. Se on yhteensä 58 prosenttia kodeista, mutta lehtihyllyn tarjonnan perusteella voisi luulla, että vain omakotitaloissa remontoidaan ja sisustetaan. Kaiken lisäksi lehtien talot ovat pääasiassa niin maalaisromantiikalla tai mummolaretrolla kuorrutettuja, että en oikein löydä niistä yhteistä nimittäjää kaupunkiasunnon saneerauksen ja sen tulevan sisustuksen kanssa.

Onkohan unelma omasta puutalosta maalla oikeasti noin vallitseva miltä näyttää? Ei niin, että se mitenkään huono haave olisi, mutta että kaikilla sama?

.

lehdet

.

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized