Viikko 37

halli

Laskin kalenteristani, että asunnon sovittuun luovutushetkeen on aikaa 18 arkipäivää.

Silloin on kulunut täydet 40 viikkoa siitä, kun rullasin patjat lattialta, pakkasin viimeisetkin lasit ja lautaset, laskin avainnipun tiskipöydälle ja roskapussi kainalossa suljin vanhan kodin oven takanani. Siitä alkoi asumisen evakkotaival, joka venähti pidemmäksi kuin ikinä piti.

Kuten äidit tietävät, 40 viikkoa on myös täysiaikaisen raskauden kesto. Vähän samanlaiseen biologiseen tahtiin tämä uuden kodin odottaminen on mennyt. Ensin kuvotti ja jännitti ja ilostutti ja itketti. Että mihin sitä nyt onkaan oikein ryhtynyt, eikä peruakaan voi. Hatusta kiinni ja menoksi. Mitään ulospäin havaittavaa merkkiä tulevasta muutoksesta ei vielä ollut.

Puolivälissä alkoi vimein tapahtua silminnähtävää edistystä. Mieliala oli tasaisempi, nyt kun kuvitelma viimein alkoi muuttua todeksi. Tietoa haettiin ahkerasti alan kirjallisuudesta, vertaistukea netistä, kaupoissa kierreltiin elämäntilanteeseen liittyviä osastoja, lehtihyllyn kohdalla vähintään selattiin aihetta sivuavia julkaisuja. Jotain pientä ja söpöä saattoi jo hankkia. Ihan omaksi iloksi ja mielenpiristykseksi, ajankulun hitautta lievittämään.

Loppua kohden olo käy hetki hetkeltä tukalammaksi. Saisi jo olla ohi. Mikä ihmisen tähän pisti ryhtymään. Selkää särkee. On ikävä omia vaatteita kellarin kätköistä. Koko lähiympäristö on kyllästetty yhden ja saman aihepiirin ympärillä pyörivillä keskustelunavauksilla alias monologeilla.  Itseäkin tympii pelkkä odottaminen. Minkähän näköinen siitä oikein tulee?

Oikeastaan viimeiseksi kuukaudeksi ennen remontin valmistumista sietäisi säätää palkallinen loma. On niin paljon hankittavaa ja päätettävää, niin vähän energiaa. Työkaveritkin kiittäisivät, kun se hermokimppu olisi jossain muualla vaivojaan vaikeroimassa.

H-hetken koittaessa pitäisi sitä paitsi olla hyvässä fyysisessä ja psyykkisessä vedossa, jotta jaksaisi vielä reippaasti pinnistää muuttokuorman sisälle. Minkähänlainen tunnemyrsky sitäkin rehkimistä mahtaa seurata? Tuskin maltan odottaa, siipasta puhumattakaan. Kai siihen on lääkitys olemassa? Muuttopäivää pidemmälle ei mielikuvitus osaa kantaa.

Huomenna on viimeinen tarkastus ennen kliimaksia, paikalla koko hoitotiimi: arkkitehti ja assari, urakoitsija sekä me, moisen myllerryksen alulle tyrkänneet.

IMG_9353

Usko on koetuksella, mutta luotan lujasti, että yliajalle ei mennä. On pakko luottaa, koska muuten saattaisin ottaa taas roskapussin kainalooni ja sulkea oven, mutta tällä kertaa kirmata jätehuoneen sijasta esimerksi Timbuktuun, Naurusaarille tai sinne missä pippuri kasvaa.

Nyt olisi loistava hetki jonkun todeta, että kyllä lopputulos aikanaan palkitsee vaivan, eikä pientä epämukavuutta sitten enää muista, kun se on valmis ja ihana. Melko varmasti en tekisi sitä, mutta ihan varmasti tekisi mieli motata.

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

2 responses to “Viikko 37

  1. Henna

    Wau, en tajunnutkaan että muutto on jo näin lähellä ! 40 viikkoa, mihin tämä aika on mennyt !! Jisses ! Mutta hienoa, kohta se on ohi, oikeesti ! Muuttostressi kuuluu asiaan ja pienet ärräpäätkin, tsemppiä loppurutistukseen ! Tuskin maltan odottaa minäkään lopputulosta !

    • Hiih, ei muuton läheisyys varsin hyvin näy asunnossakaan. Yksikään huone ei ole valmis, ainoa vesipiste on vessan katosta roikkuva putki… ja siihen malliin. Mutta joka päivä vähän eteenpäin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s