Aletaan olla perusasioiden äärellä. Pohjalla, voisi jopa sanoa. On aika painaa leuka rintaan, luoda katse alas ja miettiä, millaiselle alustalle on itsensä asettanut.
Tämä viikko on siis pyhitetty lattioille.
Parketti oli paikoitellen ihan hyvässä kunnossa. Itse asiassa se oli enimmäkseen oikein loistokunnossa ikäisekseen. Asunnossa ei ole ilmeisesti koskaan ollut lemmikkejä, ei ainakaan koiria. Itsekin entisenä koiranomistajana tiedän kyllä, että vaikka haukku ei haavaa tee, niin kynnenjälkiä tulee kuitenkin.
Vain ruustinnan kukkaharrastus oli tehnyt lattialle ikäviä, ja sekin haitta rajoittui ikkunan eteen erkkeriin. Sen sijaan purettujen seinien ja komeroiden kohdat oli pakko paikata perusteellisesti. Sitä olisi voinut kokemattomampi luulla mahdottomaksi operaatioiksi, mutta olisipa taas kerran luullut höpöjä, jos sellaisia olisi mennyt kuvittelemaan.
.
Tästä lähdetään. Kaappi on kadonnut murskeena maailmalle. Sähköjohdot putkineen ovat uudet, lattia muuten vielä suojapahvien alla.
.
Vajaat parkettipalat puretaan pois, jotta paikkakohtaan saadaan kokonaiset tilalle.
.
Puuttuva lattiakasetin kohta levytetään…
.
…ja tasoitetataan. Ei pitäisi permannon ainakaan tältä kohdalta nitistä eikä natista.
.
Näkyvimmille paikoille saadaan paikkamateriaali vanhoista lattiakaseteista, jotka jäivät ylimääräisiksi tulevan keittiön tienoilta.
.
Näin. Paikkakohta on enää hiomista ja pintakäsittelyä vailla.
.
Tässä on uudella tammella korjattua lattiaa. Väriero tulee vielä hiottaessa tasoittumaan, mutta pääosin tämä kohta jää joka tapauksessa vaatekaapin alle.
.
On äärettömän ihanaa seurata sellaisen ihmisen työskentelyä, joka tietää mitä on tekemässä ja myös arvostaa omaa ammattiaan. Parketin asennus ja kunnostaminen ovat mitä suurimmassa määrin käsityötä. Parkettimiehemme on tehnyt lattioita kymmenissä laskettavan vuosimäärän. Työ on pölyistä, meluista ja se tapahtuu enimmäkseen hankalissa asennoissa kyykyssä, etukumarassa, polvillaan ja niska taipuneena.
Herrasmies on silti aina herrasmies: ystävällinen ja kohtelias, ei valita eikä arvostele, tekee työtään koska se on hänen työtään, ja tekee sen hyvin. Hän kysyy, jos ei tiedä mitä haluamme. Hän ottaa kantaa, jos olemme hänen kokemuksensa mukaan tekemässä jotain muuta kuin parasta mahdollista päätöstä. Nämä meidän vanhat parkettimme, jollaisia ei valmisteta enää koskaan uusia, ovat hänellekin kunnia-asia.
Miksi ihmeessä kaikki eivät tee työtään samanlaisella ammattiylpeydellä ja kunnioituksella, joka kattaa saman tien sekä tekijän että asiakkaan?
Voi olla, että alalla kuin alalla ammattilaiseen saattaa iskeä turhautuneisuus, kun aina on kiire. Paljon ei saisi maksaa ja helposti pitäisi tulla hyvää, vaikkei tilaaja oikeasti ymmärtäisi hevon huttua hyvästä työnjäljestä eikä sen syntymekanismeista.
Mutta kyllä me asiakkaatkin opimme. Te, joilla on hallussanne tieto ja taito, kertokaa meille tietämättömille miten ja miksi. Se, joka vielä sittenkin haluaa halvalla välttävää, saakoon sen, mutta suokaa meille nyt sentään mahdollisuus valita! Loppuisi joskus se laulu rakentamisen kehnosta tasosta ja puheet, ettei edes mansikoita maksamalla saa enää hyvää.
Kiitos.
Pikkasen maalia 
On kyllä aina ihan valtava ilo, kun saa katsella, kun joku joka osaa ja haluaa käyttää taitojan ja mahdollisesti vielä oppia lisääkin, työskentelee. Sana ”pieteetillä” tuppaa olemaan aika harvoin käytössä nykyään rakennuspuolella…
Ko. sana aiheuttaa nykyään lähinnä vain viistoa hymyä ja välittömän epäilyksen, että nyt on kyllä jollain ketunhäntä kainalossa.
Nämä oman leiviskänsä tyylillä hoitavat ovat usein yhden miehen yrityksiä, mutta ei siinä pelkästään siitäkään ole kyse, että silloin olisi PAKKO olla huolellinen ja asiakaspalveluhenkinen. Eiköhän se ole niin päin, että ne ominaisuudet ovat mahdollistaneet oman yrityksen.
Joillekin oma ala on intohimo, joillakin taas työmoraali limittyy sulavasti muun maailmankuvan kanssa elämäntavaksi. Eikä sellaisten osaajien yleensä tarvitse kärvistellä työnpuutteen kourissa.