Smyygit. Vedetty ikkunalasi ja viisto valo viihtyvät yhdessä.
Tikkuiseksi tiistaita on turha haukkua, mutta tikut rimmasivat niin kivasti puusepän ammatin kanssa, etten malttanut olla otsikoimatta noin harhaanjohtavan pääsiäisviikkohenkisesti. En sitä paitsi oikeastaan heittänyt puuseppää pihalla, enkä etenkään siinä merkityksessä kuin yleensä ensimmäiseksi tulee mieleen. Enkä myöskään nakannut miespoloa ikkunasta, älkää pelätkö. Se meni näin:
Erkkerin toinen päätyikkuna on ilmeisesti hamasta valmistumisestaan asti ollut karmeihinsa vähän epäsopiva, eikä ole siksi sulkeutunut kunnolla. Talvi tulee ja viimat pitäisi saada pysymään tuvan ulkopuolella, joten kutsuin apuun puusepän, joka on ennenkin touhunnut ikkunoiden kanssa. Ikkunoiden laittelu vaatii jonkin verran kokemusta, mikä käsitys sai vahvistuksensa, kun seurasin projektin etenemistä melkein nenä kiinni pokassa.
Olin aiemmin, jo joskus viime talvena, kutsunut huoltomiehen kurkistamaan ongelmaikkunaa. Hän peräytyi hyvässä järjestyksessä omia jälkiään takaisin ulko-ovelle. Ja niiin oikein olikin, koska eihän tällainen puusepäntyö hänen toimenkuvaansa tai erikoisosaamisalueeseensa kuulukaan.
Matkapuuseppä karautti paikalle liikkuvan verstaansa kanssa, kääri hihat ja ryhtyi työhön. Luulen, että jos siihen olisi ollut taipumusta, olisi norttiakin päivän ja illan mittaan voinut kulua. Operaatio ei siis edennyt ihan niin sulavasti kuin oli etukäteen toivottu. Pelkkä mittoihin tehdyn tammilistan (Lahdessa kasvanutta puuta!) kiinnittäminen ei ihan riittänyt. Sitten vain lisää parkkirahaa pajatsoon ja uudenlainen tulokulma. Tässä kohtaa jätin puusepän rauhassa syventymään pähkinän pureskeluun.
Paikalle palatessani sain todeta, että niin vain kävi taas tie vaikeuksien kautta voittoon. Nyt menee ikkuna kunnolla kiinni ja on tiivis.
Niin että miten niin heitin puusepän pihalle? Noh. Yrittäjän päivä on pitkä. Se saattaa välillä alkaa jo aamuneljältä. Kun illalla yhdeksältä ammattimies sanoo, että nyt hän voisi vielä viimeistellä sen ikkunan, hioa vähän tuosta ja petsata tästä, sanoo asiakas, että se on oikein hyvä juuri noin. Jatketaan toisen kerran, kun päivän tunteja on takana vähän vähemmän. Häntä kaivattiin sillä hetkellä kipeämmin jossain aivan muualla.
Yksi pitkään hiertänyt asunnon kohta on joka tapauksessa nyt ruksattu to do -listalta. Olen kovin tyytyväinen. Viimeistelyt viedään loppuun keväällä.
PS. Kiitosterveiset ja pitkän pinnan toivotukset myös kotiin sinne jonnekin, yrittäjän vaimolle ja pikku tyttärelle. Jotakin tiedän itsekin teidän osastanne, eikä se ole aina ruusuilla tanssimista.
Pikkasen maalia 
🙂 Hienoa että se(kin) homma nyt hoidettu ! Muistan pikkulikkana (n.7v ) katselleeni tädin miehen huolellista lahjapaketin paketoimista. Kysyin että pitääkö se noin tarkkaan tehdä ?!? Hän keskeytti paketoinnin , katsoi silmiin ja totesi rauhallisella äänellään : ” Jos jotakin tehdään, se tehdään kunnolla. ”. Siihen en enää sanonut mitään . Tämä lause iskostui mun päähän, ja siitä lähtien olen tätä neuvoa noudattanut ja samaa lausetta viljellyt kaikkialla missä sitä on tarvittu.. ! 😉
Niin tämä tädin mies on myös entisöijä, puuseppä. Kätevä käsistään.
Mietinkin, että millä alalla periaatteen mies mahtaa työskennellä. Hyvä periaate alalla kuin alalla ja ihan erityisesti tuolla.
Näinhän se on! Ihana muisto. 🙂
Mun isä taas on maanmittari, kohta jo eläkkeellä. Hiljaa hyvää tulee oli mun inhokkisanonta aika pitkään isin erinäisten luonteenpiirteiden takia – jos jotain tehtiin niin se TODELLA tehtiin verkkaiseen tahtiin ja täysin priimaa, vaikka vähän .. rivakampikin lopputulos olisi kelvannut.
Kumminkin, tuli yksi Tapio-myrsky ja lähdettiin porukalla katsomaan mitä isin silmäterälle, marinassa seisovalle purjeveneelle kuuluu. Siellä se oli, yksikään pressunkulma ei lepattanut, vaikka ulompana oli yksi paatti-parka kaatunutkin.
En oo koskaan sen jälkeen dissannut isiä siitä, että se tekee jotain huolellisesti, vaikka aikaa kuluiskin vähän enemmän. Se on kumminkin luonteenpiirre mitä ei monella myötäsyntyisesti ole, ja mikä on melko hankala itelleen kasvattaa.
Eniveis, teille on kyllä äärettömän hieno asunto tulossa, jos näistä postauksista voi jotain päätellä 🙂 Tsemppiä loppusuoralle!
Remontin tämä vaihe on siitä ikävä, että nyt pitää etsiä kaikenlaiset pikkuviat,( joita ihan väistämättä näin isossa työmaassa on), kitistä ja natista ja korjauttaa niitä. Urakoitsijalla on oikeus saada ns. narinalista kerralla, eikä niin, että asioita esitettäisiin tipoittain kuukausikaupalla. Tsempille on käyttöä, kiitos!
Purjevenehommat ovatkin tarkalle ihmiselle loppumaton työmaa, etenkin puupurkkari jos oli kyseessä. Tuosta kertomastasi tarinasta tuli vähän mieleen vanha satu heinäsirkasta ja muurahaisesta. 🙂 Jossain määrin ärsyttävää, mutta niin totta!
Isällesi ei varmaan kauheasti satu virheitäkään? Hän kuulostaa nimittäin sekä huolelliselta suunnittelijalta että tarkalta tekijältä. Molemmat on hanskattava, jos haluaa tehdä hommat hyvin.