Arjen ylellisyyttä

Aivan aluksi tästä suunniteltiin huonetta yhdelle lapsista. ”Tytön”, ”neidin”, ”palvelijan” tai ”kotiapulaisen” huone, miten sen nyt tahtookin sanoa, näyttää kuvassa ankealta, mutta oli omalla tavallaan myös kodikas ja intiimi. Palvelijanhuoneessa oli jopa oma pikkuruinen wc ja huoneen puolella pesuallas – ylellistä siihen verrattuna, että vähän vanhemmissa asunnoissa palvelijalle saattoi olla varattuna vain nukkumasyvennys keittiössä.

Koska ensimmäinen luonnoksemme  kylpyhuoneen paikasta ei toteutunut, oli luontevaa ottaa tämä sen uudeksi sijainniksi. Vedetkin kun olivat jo valmiina, eikä tila siis oikeastaan tarvinnut kuin pari pientä työvaihetta matkalla kylpyhuoneeksi.

.

Ensin täytyi purkaa: seinät, lattiat, komerot. Ei sen enempää. Kantavat lattiarakenteet piti saada näkösälle, ja siinä ne sitten olivat.

.

Näkymä kylpyhuoneesta muualle asuntoon oli avara ja sees. Vähän kuin maanjäristysalue raivaustöiden jälkeen.

.

Näillä levyillä oli jokin virallinen nimi, jota en enää muista. Idea oli kuitenkin jakaa niiden avulla kylpyhuoneen paino tasaisesti kantaville rakenteille, jotta yläkerta ja alakerta pysyisivät jatkossakin erillisinä tiloina.

.

Työmaa ei ole työmaa  ilman betonirautaa….

…eikä rauta mitään ilman betonia.

.

Kaikki valmiina valua varten.

.

Tämä on kylpyhuonemiehen tosipaikka. Kaatojen on syytä mennä millilleen oikein, ellei mieli peruuttaa lähtöruutuun.  Aika harva tahtoo, mutta joskus sellaisenkin tilanteen eteen joudutaan.

.

Lattian jälkeen olivat vuorossa seinät ja vesieristeet. Aika hieno väriyhdistelmä turkoosia ja kultaa, josta olisi ajan kanssa ehkä ruvennut pitämään. Tällä oli hauska säikytellä nuorisoa:”Tämän me valitsimme, eikö olekin pirteän näköistä?”

Tästä eteenpäin alkoi syntyä vauhdilla valmista, sillä seuraava pinta oli jo viimeinen kerros, eli laatat.

.

Tässä ollaan viimein aika lähellä maalia. Betonitaso piipahti pikaisesti paikalla ja palasi takaisin alkulähteilleen. Onneksi se, eivätkä ne lattian kaadot…

.

Näkymä asunnon läpi ei ole enää ihan yhtä avara kuin maanjäristysvaiheessa, mutta otan tämän kyllä paljon mieluummin. Mustasta seinästä keskusteltiin moniulotteisesti ja useampaankin kertaan. En tahtonut kokonaan kaakeloitua kylpyhuonetta, koska halusin tuoda sinne asuinhuonemaisuutta. Siippa olisi verhonnut seinän isoilla, mustilla laatoilla. Päädyimme kompromissiin, jonka perusteella syntyneeseen lopputulokseen olen niin tyytyväinen, että on melkein epäreilua halventaa sitä kompromissiksi kutsumalla.

Oikealla oleva ovi vie aikuisten makuuhuoneeseen, siihen, jota kiinteistönvälittäjät mielellään kutsuvat master bedroomiksi, mutta joka voisi suomeksi olla vaikka päämakuuhuone. Tärkeysjärjestyksessä ykköstä siitä ei meillä tee koko, vaan nimenomaan juuri tämä oma kylpyhuone.

Täällä ei jyllää pesukone eikä pauhaa kuivausrumpu; täällä nautiskellaan kylpyläiloista. Materiaalit ovat yksinkertaisia, ehkä koruttomiakin, mutta isosta ikkunasta tulviva luonnonvalo tekee tilasta ylellisen bodoaarimaisen. Ilman ikkunaa kylpyhuone olisi aika tavallinen kylppäri.

Jos perheessä olisi pikkulapsia, olisi ammeesta varmasti paljon iloa heillekin. Aika aikaa kutakin: aivan rehellisesti voin myöntää, etten ollenkaan kaipaa tänne kylpyankkoja enkä korokejakkaroita. Ammeeseen mahtuu mukavasti kaksi aikuista ja Alppien verran kylpyvaahtoa, eikä kynttilänjalkakaan jää virattomaksi.

.

Tämä taitaa olla lempipaikkani koko kodissa.