Miten pieleen voikaan mennä?

Aistit herkistyvät itselle ajankohtaisille asioille. Herkistyminen saattaa olla sitäkin, että oppimisprosessin kautta tietoisuus ylipäätään lisääntyy, ja antaa samalla kyvyn havainnoida ympäröivää maailmaa tarkemmin kuin ennen. Sitä kykyä ei voi laittaa pois päältä, vaikka joskus voisi niin halutakin. Lisääntynyt ymmärrys kun ei aina tuota pelkkää nautintoa. Sen tietänevät tarkan sävelkorvan omaavat. Itse en heihin kuulu, mutta sama lainalaisuus toistuu kaikenlaisessa oppimisessa. Juuri nyt oma oppimiseni liittyy konkreettisiin esinemaailman asioihin.

.

Tuttua katua kävellessäni huomasin ensimmäistä kertaa vasta nyt oviparat, jotka on kunnostettu varmasti tiukan tarjouskilpailun jälkeen. Kristallipalloa ei tarvitse kiillottaa nähdäkseen, että työn suorittaja tuskin on ollut maalari. Aika varma, toiveikkaan varma, olen siitäkin, että hän ei enää vaikuta alalla – ainakaan samalla toiminimellä, huokaus sentään. Omalla kokemuksellani en osaa sanoa mitä päällä oleva lakka on, mutta ainakaan se ei juttele mukavasti alla olevan kanssa, joka vaikutti asialliselta öljylakalta.

.

Seuraavan talon ovet saman kadun varressa olivat kokeneet vieläkin karumman kohtalon. En osaa edes arvata millä tammiovi on saatu pantterikuvioiseksi, mutta näky on lähes säädytön. Onkohan tästä tihutyöstä maksettu joskus rahaakin? Ovet eivät ole näyttäneet siistiltä edes sitä aikaa, että mestari olisi ehtinyt kadota korttelin taa palkkionsa kanssa, mistä minivaatimukseksi  luulemastani suorituksesta edellisen talon ovet sentään ovat selviytyneet.

.

Positiivista, että talon uusittava ovi on tehty vanhan mallin mukaan, mutta ei tämäkään ihan maaliin osunut. Mänty on taatusti ollut edullisempi materiaali kuin tammi olisi ollut, mutta ei se samalta näytä eikä samoja vuosia tule kestämään. Toisaalta eipä tuo siellä pantteriovien joukossa häpeä.

En tiedä taloyhtiön omistuksesta tai taloudellisesta tilanteesta, mutta kovin hyväähän tuo ei ohikulkijalle mielikuvapohjalta kerro: ollaan joko törttöjä, pihejä tai raha-asiat kuralla.

.

Ihan vain vertailun vuoksi pitää laittaa mukaan nämä remonttikohteen puuosat ja niiden renessanssi.

Karmit ennen kunnostusta

,

Sama kohta puupuhtaaksi hiottuna.

.

Karmit lakattuna ja huollon läpikäyneet pokat paikallaan. Eivät ole uudet. Sen sijaan ne ovat kauniit, kestävät ja päivänvalon sietävällä työmoraalilla, tiedolla ja taidolla tehdyt.

.

Miksi suosia omassa tai ostetussa työssä huonoa, kun hyväänkin on mahdollisuus? Kaikkea ei voi tietää, ja puolivillaisia tekijöitä on maailmassa enemmän kuin rehtejä ja taitavia. Puuttuvaa tietouttaan voi paikata ottamalla jo etukäteen selvää asioista sellaisilta, joilla ei ole oma lehmä ojassa tai edes pientareella. Lähteitä on monenlaisia, ja järjen käyttö niiden suodattamisessa suositeltavaa. Todennäköistä on, että esimerkiksi sadan vuoden aikana kertynyt positiivinen käyttökokemus tekniikassa tai materiaalissa on pätevää edelleenkin, ellei ympäristössä tai käyttötavoissa ole tapahtunut suuria muutoksia.

Kaikkein tärkeintä kuitenkin on kyseenalaistaa omat itsestäänselvyydet jo ennen työn aloittamista, ja hoksata, että aina joku on kokeneempi ja viisaampi tai ainakin ollut aikaisemmin samassa tilanteessa kuin itse nyt. Ja sitten kysymään.

Sädehtivät saranat

Ikkunat ovat paikallaan ja kiillotetut kahvat kiillotetuilla ruuveilla niissä kiinni. Vain saranat ovat vielä nuhjut.

Ikkunaentisöijä olisi sipaissut verstaalla vanhat lakat pois saranoista, mutta koska itse satun olemaan metallinkäsittelyn ammattilainen, pyysin jättämään ne kokonaan tekemättä. Nykertelen saranat täällä paikallaan valmiiksi.

Karmikappaleiden käsittelyä aloittelin jo silloin kun pokat olivat verstaalla, mutta nyt on aika laittaa koko paketti kiiltämään.

Ensimäiseksi rapsin vanhat lakat saranoista irti erinäisillä soveltuvilla työvälineillä, kuten rapuveitsellä ja kirurginveitsellä. Pääasia on, että metalli naarmuuntuu mahdollisimman vähän, eikä puun uusi lakkapinta ollenkaan.

Löysin kuvan, jossa olen kuvannut jotain ihan muuta kuin saranoita, mutta rajattuna ja zoomattuna siitä kuitenkin näkee suunnilleen mikä lähtötilanne oli.

Kiillotusvaihetta varten suojasin puun leveällä maalarinteipillä. Valikoima on laaja, ja teippien ominaisuuksiin kannattaa perehtyä. Tässä käytin kuitenkin ihan tavallista keltaista teippiä, joka on tarkoitettu poistettavaksi heti käytön jälkeen. Se suojaa saranan lähiympäristöä pölyltä ja hiomalialta, mutta mekaanisilta vaurioilta ei hiukkaakaan. Hellin käsin siis edetään tässäkin vaiheessa.

.

Paikallaan olevien saranoiden sivuihin  ei pääse ihan millä tahansa välineellä käsiksi. Minulla on käytössäni letkuporakone ja siihen kokoelma erilaisia teriä hiomista ja kiillottamista varten. Mittakaavastaan huolimatta pora on vahva työkalu. Vahvuus on tarpeen nimenomaan kiillotusvaiheessa, jos pinnasta tahtoo todella hyvän.

Uloimpia pintoja pystyi ja kannatti hioa myös käsin hienolla hiomapaperilla (karkeus esimerkiksi 500 tai hienompi), mikäli niissä oli näkyviä naarmuja. Pelkkä kiillotus ei poista niitä.

Suojasin muutaman lähellä toisiaan olevan saranan ympäristön yhdellä kertaa, mutta teippejä ei ole syytä pitää paikallaan yhtään pidempään kuin on tarpeen. Siksi käsittelin yleensä vain yhden saranan kerrallaan alusta loppuun.

.

.

Hiomisen ja kiillottamisen jäljiltä saranoissa ja ympäristössä on kiillotuslaikan pölyä ja hiomavahan rippeitä. Ne irtoavat aika kitsaasti alustastaan, joten siivosin samaa tahtia kuin valmistakin syntyi.

.

Erkkerin sivun ritirimpsu saranoita näyttää nyt luultavasti yhtä siistiltä kuin viimeksi 1930-luvulla. Messingin ominaisuuksiin kuuluu tummuminen, joten kovin pitkään tämä säkenöinti ei silmää ilahduta tällaisenaan. Metallilakka pinnassa hidastaisi prosessia, mutta toisaalta nyt pintaa pystyy kuitenkin välillä sipaisemaan liinalla kirkkaammaksi, jos siltä tuntuu. Oma mielipiteeni on, että messingin luonnollinen tummuminen ilman vaikutuksesta on kauniimpaa kuin lakan alla tapahtuva ikääntyminen.

.

On myönnettävä, että saranoiden jynssääminen hammaslääkärin välineistöllä on jossain määrin neuroottista puuhaa, jota ei tässä mittakaavassa toteutettuna aivan kokemattomalle viitsi edes suositella. Lipsahdus uunituoreen lakkapinnan puolelle tekisi nimittäin henkisesti melko kipeää. Olen lopputulokseen kuitenkin varsin tyytyväinen.

.

Saranat ja kahvat ovat nyt samaa sarjaa, mikä olikin tavoite.

Tämä oli kaikkein hankalin mahdollinen tapa lähestyä aihetta Saranoiden puhdistus ja kiillotus. Helpompaa olisi käsitellä ne silloin kun pokat ovat irti karmeista. Koska pokat olivat verstaalla toisella paikkakunnalla, se vaihtoehto ei ollut luontevasti toteutettavissa.

Ehdottomasti helpointa saranoiden ja muiden helojen kunnostus on, jos ne irrotetaan paikoiltaan. Irrottaminen ei silti ole läheskään aina mielekästä. Jokainen irrotuskerta näet heikentää ruuvauksen pitävyyttä. Jos ja kun joskus kuitenkin tulee tilanne, jossa ikkunoiden tai ovien heloituksia joutuu irrottamaan, on ehdottoman tärkeää numeroida osat niin, että samat kappaleet päätyvät takaisin alkuperäisille paikoilleen. Vanhat osat ovat aina vähän yksilöitä, ja monta murhetta jää murehtimatta, kun ei tarvitse harmitella melkein kohdilleen osuvia ruuvinreikiä.

Pienenä detaljina mainittakoon ruuvit itsessään. Jos vanhat jaksavat vielä, niitä kannattaa käyttää. Elleivät jaksa, niin alkuperäisen kaltaisten takia voi nähdä vähän vaivaakin. Miltä näissä messinkikahvoissa näyttäisivät sinkityt ristipäiset tai torx-kannat? Rakennusapteekki on auttanut tähän asti joka ruuvitarpeessa.

Karkkipäivä

Kunnostetut ikkunat tulivat tänään Sinisen Ikkunan verstaalta takaisin paikoilleen. Ihan karkkia. Pokat ovat – eivät kuin uudet, vaan hienommat kuin uudet! Kahvojen paikoilleen ruuvailu on kuin lisäisi kakkuun koristeet.

.

Ruuveja oli vähän säädettävä, aivan kuten entisiäkin oli. Mutta vanhojen kantoja tuskin oli kukaan kiillottanut ennen kiristämistä. Piti herkutella vielä vähän lisää…