Ikkunaprinsessat

kuva(107)

Asuntoa hankittaessa oli aluksi tarkoitus saada se kevääseen mennessä valmiiksi. Saattaa se tullakin, mutta vuosi vain on toinen kuin piti. Viimeinen erä – ehkä viimeinen – operaatio Kodissa on alkanut. Ikkunat.

Syksyllä kävin ikkunakurssilla, jonka vetäjä osoittautui niin jämptiksi naiseksi, että pyysin häntä urakoimaan kadunpuoleiset ikkunat takaisin siihen kuosiin, jonka ne ansaitsevat. Pokien nykytilanne ei ollut kaksinen.

kuva(103)

Lakkakerros oli paksu, ruskea ja ikävän samea. Remontin suojateipit viimeistelivät kurjuuden viemällä mennessään osan lakasta. Kukahan kehittelisi teipin, jonka tarkoituskin, ei vain ei-toivottu sivutoimi, olisi maalinpoisto? Ostaisin heti kymmenen rullaa.

Sovimme, että kiinteät osat jäävät minun vastuulleni, ja sisäikkunat viedään verstaalle. Niiden siellä ollessa huollan karmit, jotta koko paketti on kunnossa kerralla. Ulkopuitteet ovat sen verran hyvät, että niihin ei kannata tässä vaiheessa koskea. Eikä se oikein näin talvella onnistuisikaan, koska edes yksi kerros lasia on oltava erottamassa meitä maaliskuusta, niin suotuisa kuin se näyttäisikin tänä vuonna ikkunaremontille olevan.

Aikataulupainetta helpottaakseni käsittelin pintoja ennen pokien lähtöä sen verran kuin pystyin.

Erkkerin rapsutusta ylhäällä:

kuva(109)

Erkkerin rapsutusta alhaalla:

kuva(108)

Unelmankevyttä lakkalastua on juuri niin kaikkialla kuin vain voi kuvitella. Suosittelen vastaavia puuhaileville lämpimästi suojalaseja – ja myös niiden käyttämistä. Pieninä levyinä puusta kimpoileva lakka on terävää.

.

kuva(106)

Ikkunaremonttiin valmistautumiseen antoi lisämomenttia hifispagetin purkaminen. Tämä ei ole minun maaperääni, mutta joskus naisen vain täytyy tehdä mitä naisen täytyy tehdä. Luultavasti useimmat liittimet kuitenkin jäivät ehjiksi. Ainakin ikkunan edusta on nyt tyhjä, mikä on pääasia, eikö vain?

.

Tänään sisäikkunat lähtivät. Ikkunoidemme rakenne on sellainen, että sisäikkunat on saranoitu karmiin, ulkoikkunat puolestaan sisäikkunoihin. Se tarkoittaa sitä, että ensin piti irrottaa koko ikkunablokki karmista lattialle, erottaa ikkunalehdet toisistaan, nostaa ulompi ikkuna takaisin karmiin ja tukea se paikoilleen kiiloin ja ruuvein. Se oli 14 ikkunan operaatiossa kokopäiväurakka. Irrottamisen lisäksi aikaa kului jonkin verran ikkunoiden pieneen lisäeristämiseen. Sulkeuduimme säiden jumalan suosioon, ja päätimme pärjätä vain kahden huoneen ikkunoiden muovittamisella.

kuva(110)Jokainen irrotettu ikkuna sai lasiinsa järjestysnumeron, ja sen mukaan oman nimikkomukin. Rautaiset drinksut!

.

kuva(112)

Valmista. Arvon Ladyt, ikkunankorjaajat, tekivät hyvää työtä, toimivat siististi ja pitivät erinomaista huolta siitä, ettei heidän jäljiltään asuntoon tai rappuun ilmaannu asiaankuulumattomia jälkiä. Yleistykset ovat vähän vaarallisia, mutta joissain asioissa naiset ovat keskimäärin luotettavampia kuin miehet. Kokemus puhuu, muut äänet vaietkoon.

.

kuva(111)

Sisäikkunoiden poiston jälkeen oma työmaani näyttää lähietäisyydeltä tarkasteltuna tältä. Tässä on se hyvä puoli, että työn lopputulos tulee mitä todennäköisimmin olemaan palkitseva.

.

kuva(102)

Anteeksi, naapurit! En millään malttanut olla ryhtymättä työhön heti. Lopetan kello kahdeksaan mennessä, lupaan pyhästi.

.

Jos näette valaistussa ikkunassa omituisesti kädet pystyssä heiluvan ja kyykistelevän naisen, niin se olen minä. Tähän ei ole muita keinoja kuin maaliraappa ja raaka työ, ympäristönä yhdenlainen avokonttori.

Satun onnekkaasti olemaan juuri optimaalisen mittainen näihin ikkunoihin, joten voin seistä ikkunalaudalla huoletta ilman vaaraa lyödä päätäni. Mutta muita vaaroja ei oikein voi ajatellakaan, tai työ loppuu siihen. Ikkunanraaputtajan erottaa iäisyydestä vain kolme milliä sodan kokenutta lasia.

.

kuva(101)

Lopulta koitti tämänkin pitkän päivän ilta ja rauha. Työmaa on siivottu odottamaan huomista. Pöly laskeutuu – sananmukaisesti. Kaupunki hurisee tänään vähän lähempänä kuin yleensä. Abiturientin työ- ja unirauha on varmistettu teipatulla ja muovitetullla ikkunalla. Lisäpatteri odottaa käyttövalmiina, mikäli tarvetta ilmenee.

Pitäisiköhän ne ikkunoiden saranatkin jotenkin nätistää..? Zzzz…

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Kokonaisuus on osiensa summa

lukotvanhat

Alkuperäiset lukkosetit maalista, lakasta ja vuosikymmenien palveluksesta puhdisttuina

.

Jo ennen remontin alkua otimme talteen yhtä sun toista, minkä oli määrä palata käyttöön kun aika olisi kypsä. Asuntohan oli harvinaisen hyvin alkuperäisessä asussaan pohjan sekä rakennusosien suhteen.

Nyt kun remontti on isolta osin valmis, halusimme wc:n vanhan vapaa-varattu -kilven takaisin käyttöön. Itse asiassa ovessa ei ollut vielä lukitusta ollenkaan, koska mitään väliaikaista ei mielestämme kannata asentaa – mikään kun ei ole niin pysyvää kuin väliaikainen.

Lukko-operaatio ei ollut ihan yksinkertainen, ja vaati toteutuaaksen hiukan aikaa, ajatusta ja sopivasti joutilaan käsiparin.

Ensinnäkin vanha ovi oli liian huonokuntoinen säästettäväksi. Sitä oli mm. lyhennetty vapaalla kädellä, suomeksi siis täysin vinoon. Oviaukkoon sopivia ovia löytyi asunnosta vain toisen kätisenä, mistä seurasi saranoiden vaihto toiselle puolelle karmia. Sen teki urakoitsija, mutta siitä eteenpäin areena oli omani.

Korvaavassa ovessa oli tavallinen painikemekanismi avainlukkoineen. Lukkorunko oli korkea, joten tilaa vanhalle, pienemmälle wc-oven lukolle olisi pitänyt olla riittämiin. Vaan ei ollut. Jotta lukon olisi saanut toimimaan loogisesti, olisi ovea pitänyt rouhia kohtuuttoman paljon tai tehdä siihen uuteen kohtaan reikä vääntimelle, mistä puolestaan olisi seurannut vanhojen reikien paikkaamista. Huono idea.

Sattumalta varastoistani löytyi purkulukko, jonka mekanismit osuivat oven vanhojen rei’itysten kanssa yksiin. Siispä päätin sovittaa sen käyttöön.

Jyrsin oven sisälle leveyssuunnassa vähän lisää tilaa, mihin lukko asettuikin kuin olisi aina ollut. Lisäksi tein puusta tarvittavat täytepalat sen ylä- ja alapuolelle oven sisälle, jotta lukko myös jatkossa pysyisi tukevasti aloillaan.

Tässä kohtaa projektia oli vähemmän hauskaa huomata lukon olevan väärän kätinen, eikä tietenkään käännettävää mallia. Lukkoliikkeessä olinkin jo vanha tuttu…

Seuraava lukko oli muuten hyvä, mutta väännintä varten oleva kolo oli huomattavasti pienempi kuin alkuperäisen vääntimen tappi. Lukkoliikkeen henkilökunta suhtautui ystävällisesti, joskaan ei kovin luottavaisesti ideaani viilata vääntimen paikka isommaksi.

lukkojatappi

Pieni, mutta karkea koneviila, lukkorunko ja vanha väännin.  Parin tunnin viilausrupeaman jälkeen projektissa oli yksi haaste vähemmän.

.

lukkoja

Lukkoehdokkaat aikajärjestyksessä vasemmalta oikealle:

1) Ensimmäinen on keltapassivoitu lukkorunko, joka oveen lopulta tuli. 2) Sitä seuraavan PITI tulla oveen. 3) Kolmas oli ovessa alunperin, mutta siihen ei saanut liitettyä väännintä. 4) Viimeinen lukko toimi alkuperäisessä wc:n ovessa vääntimen ja kilven kanssa. Kuvan painike on kolmoslukon pari, mutta sen sai sovitettua täyteholkin avulla uuteenkin runkoon.

.

peitepala

Lukkorunkoa piti tuoda aavistuksen enemmän ulospäin kuin vanha lukko oli ollut. Sain kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun tein sen 1,5 mm paksulla koivuvanerilla.  Sahasin siitä  koko alkuperäisen, isomman lukon paikan peittävän kappaleen. Uusi lukkorunko pysähtyy siihen, ja täytepalojen rumat päädyt jäivät samalla piiloon.

.

täyte

Vanerilevy paikalleen liimattuna, petsattuna ja lakattuna naamioituu vanhaan pintaan. Ensimmäiseksi ei ainakaan minulle tulisi mieleen, että tässä on nyt jotain säädetty.

.

 lukkosisään

Sitten vain lukko sisään ja ruuveilla kiinni

.

.ruuvit

Salainen ruuvivarastoni. Ostin joskus kirpputorilta rasian täynnä sekalaisia talttapääruuveja. Kuka lie kerännyt talteen, mutta monesta pulasta tuo kätkö on jo pelastanut. En pysty laittamaan vanhaan oveen edes ristipäisiä, saati sitten torx-ruuveja. Kaikilla meillä on kummallisuutemme. Viimeistään Rakennusapteekki auttaa, jos itseltä ei löydy sopivaa.

.

taltattu

Koska oven kätisyys vaihtui, piti karmiin entiselle saranapuolelle tehdä paikka lukon kielelle. Taltta oli minulle uusi tuttavuus omissa käsissä, mutta ei se kovin monimutkaiselta välineeltä ole vaikuttanut. Karmikappaleen avulla piirrotin muodon puuhun, talttasin ääriviivat ja sitten niiden sisäpuolelta sen verran kuin kappaleen upotus ja kieli vaativat. Talttaaminen tässä mittakaavassa ei ollut rakettitiedettä edes noviisille.

.

sovitus

Välillä piti varmuuden vuoksi sovittaa. Ja sitten taas taltata vähän lisää.

.

vastakappale

Upotettu, oikealla kohdalla, toimii. Enää maalia päälle.

.

ovisisä

Nyt on väänninkin ruuvattuna oven sisäpuolelle. Kaiken kruunuksi…

oviulko

…kilpi ulkopuolelle. Vihoviimeinen haaste oli saada teksti näkymään oikein aukosta. Vääntimen tappi nimittäin asettuu tässä rungossa eri asentoon kuin vanhassa. Eipä muuta kuin taas viila käteen ja uusi kolous kylttiin. Neliömäisen reiän sijasta siinä on nyt keskellä kahdeksansakarainen tähti.

Vähänkö olen lopputulokseen tyytyväinen!

 Voi olla, että tällainen mikrotasolle ulottuva remontointi lähenee jo liioittelua. Ihan yhtä hyvin toimiva olisi ollut uuteen lukkorunkoon sopiva muoviväänninkin. Tai itse asiassa koko oven olisi voinut ostaa uutena. Ja karmit samalla. Vaan sitä juuri emme halunneet. Halusimme säilyttää vanhaa, hyvää ja kaunista, harvinaistakin.

Toki tässä jouduttiin tekemään kompromisseja uuden ja vanhan välillä. Olen silti hyvin tyytyväinen, että vanhaa saatiin säilymään näinkin paljon.

Voimaannuttaa on termi, joka aiheuttaa minussa kevyttä torjuntaa ja mielikuvan ringistä, jossa istutaan käsi kädessä hymisemässä mantroja. Sitä parempaa sanaa ei silti taida olla kuvaamaan kokemustani, kun lukko napsahti ensimmäisen kerran kiinni. Olen sentään asunut täällä retkihengessä, kun vessassa ei ollut edes ovea, lukosta puhumattakaan. Hätäisempi olisi saattanyt tyytyä ovihakaan, mikä ajatus myöskin ehti päässäni pyörähtää. Mutta koska halusin, niin päätin.

Päätin, yritin, opin, osasin ja pystyin. Työ todellakin sekä neuvoo että kiittää tekjäänsä.

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Arvot, aatteet, aikakaudet

Ylen Elävästä arkistosta löytyi mielenkiintoinen asumista 1920-1930 -luvuilla käsittelevä filmikimara, joista yhtä pätkää pääsee katsomaan vaikkapa täältä. Filmien yhteyteen on Heidi Sommar kirjoittanut johdannon, jossa kertoo mm. näin:

Kotiliesi lehden ensimmäinen numero ilmestyi vuonna 1922. Lehden ihanteilla oli suuri vaikutus suomalaisiin koteihin. Lehti korosti perheen ja kodin merkitystä sekä naisen merkitystä kodin luojana.

Uudenlainen asuntorakentaminen synnytti eriytyneet huoneet ja olohuoneesta muodostui kodin sydän. Olohuoneen keskeisimmällä paikalla sijaitsi yleensä ruokapöytä ja huoneen laidalla ns. seurustelunurkkaus.”

Suunnitelijoista mainitaan Alvar ja Aino Aalto, heidän muassaan yrityksistä Artek. Yhdessä filmeistä nostetaan suomalaisen kodin kalustajista esiin Lahden Puusepäntehdas Oy, joka vuodesta 1931 on toiminut nimellä Asko.

Nyt kun ajankohtaisista syistä itselle juuri Kotiliesi, 1930-luku ja sisustaminen ovat pinnalla, vilkaisin kriittisin silmin kotiamme. Kyllä. Kyllä  meillä on olohuoneessa ruokapöytä keskeisellä paikalla ja toisessa päässä ”seurustelunurkkaus”, eli sohva ja muut pehmeät nuokkumismaastot. Sommarin luetteloimista silloisista modernin kodin välttämättömyysartikkeleista löytyy ainakin räsymatto, ryijy ja pelargoniatkin, kun talvilevoltaan ehtivät.

Sähkölaitteita meillä on epäilemättä enemmän kuin ennen sotia, mutta samalla tavalla niitä on hankittu nyt kuin silloinkin: arkea helpottamaan sitä mukaa kuin markkinoille on tarpeellista ilmaantunut.

Itsenäisyyden ajan ensi vuosina oli oman maan rakentaminen kaikin tavoin määrätietoinen pyrkimys, ja kansallisen identiteetin muotoutuminen jopa elintärkeää tuoreelle valtiolle. Teollinen muotoilu ja ikoniseksi vientituotteeksi 1950-luvulla muodostunut Finnish Design olivat osaltaan rakentamassa kansakunnan yhtenäisyyttä ja omanarvontuntoa.

69Aino Aallon lasit valittiin meille suunnitteluvuotensa kunniaksi. 1932.

Alvar Aallon 69-tuolit ovat kolme vuotta nuorempia. Tämä kuvan yksilö kertoo jalkansa sormiliitoksilla omaa tarinaansa: sotavuosina ei ollut saatavilla riittävän hyvää liimaa, jotta alkuperäisen suunnitelman mukaisen taivejalan valmistus olisi ollut mahdollista. Muoto mukautui koviin aikoihin, mutta palasi taas rauhan saavuttua taivemalliin.

.

Sodista selvittyä, jälleenrakennuskaudella jos koska järkevyys, kestävyys ja kotimaisuus olivat arvossaan, mutta koskaan, koskaaan ei ole niin järkiperäisesti eletty, ettei kauneus olisi ollut arvo. Se ei silti ole ollut itsearvo, vaan muoto on seurannut funktiota. Talonpoikaisissa kalusteissa ja tarvekaluissa muoto ja käyttötarkoitus ovat olleet harmoniassa kuin luonnostaan, teollisen muotoilun aikana aiheelle on pitänyt uhrata ajatusta enemmänkin, ottaen huomioon myös massatuotannon valmistustekniset vaatimukset. Klassikoiksi muodostuneissa tuotteissa onnistuvat olemaan sopusoinnussa niin valmistus, käyttö kuin ajanmukainen estetiikkakin.

Meidän kotimme näyttää täyttävän sisustukseltaan monta rakennusaikansa ihannetta. Huonekalut on paria poikkeusta lukuun ottamatta valmistettu Pohjoismaissa, ehdoton enemmistö ennen vuotta 1970. Tietoisesti välteltyjen listalle voi kerätä vaikkapa sellaisia asioita kuin retro, tuunaus, kaukoitä, ja lastulevy. (Viimeksi mainittua ei löydy meillä edes keittiökaappien rungoista.) Tuloksena on aavistus ”museota” – mitä lapset etukäteen vähän pelkäsivätkin – mutta ei niin paljon, ettei täällä voisi huoletta olla ja elää.

Kotiliesi suhtautui avoimin mielin, mutta arvostelukykynsä säilyttäen maailman uusiin tuuliin, mitä tuli kodinhoitoon, sisustukseen tai muotiin. Sen tärkeä tehtävä oli valistaa ja avustaa, ei orjuuttaa, eikä etenkään uuvuttaa lukijakuntaansa viimeisimmän muodin tavoittelulla. Se eli ajassa, muttei aallonharjalla. Kestävää kehitystä, sanoisin. Sellaiset arvot voin allekirjoittaa itsekin. Mistä lie omaksuttu?

.

Esimerkiksi nämä suomalaiset yritykset ovat sisustaneet meidänkin kotiamme:

Asko Oy, perustettu 1918 nimellä Lahden puusepäntehdas

Taito Oy, perustettu 1918

Taidetakomo Antti Hakkarainen, perustettu 1921

Taidetakomo Orno, perustettu 1921

Muurame Oy, perustettu 1925 nimellä Veljekset Vaaran huonekalutehdas

Artek Oy, perustettu 1935

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Arjen ylellisyyttä

IMG_3079

Aivan aluksi tästä suunniteltiin huonetta yhdelle lapsista. ”Tytön”, ”neidin”, ”palvelijan” tai ”kotiapulaisen” huone, miten sen nyt tahtookin sanoa, näyttää kuvassa ankealta, mutta oli omalla tavallaan myös kodikas ja intiimi. Palvelijanhuoneessa oli jopa oma pikkuruinen wc ja huoneen puolella pesuallas – ylellistä siihen verrattuna, että vähän vanhemmissa asunnoissa palvelijalle saattoi olla varattuna vain nukkumasyvennys keittiössä.

Koska ensimmäinen luonnoksemme  kylpyhuoneen paikasta ei toteutunut, oli luontevaa ottaa tämä sen uudeksi sijainniksi. Vedetkin kun olivat jo valmiina, eikä tila siis oikeastaan tarvinnut kuin pari pientä työvaihetta matkalla kylpyhuoneeksi.

.

IMG_8116

Ensin täytyi purkaa: seinät, lattiat, komerot. Ei sen enempää. Kantavat lattiarakenteet piti saada näkösälle, ja siinä ne sitten olivat.

.

IMG_6983

Näkymä kylpyhuoneesta muualle asuntoon oli avara ja sees. Vähän kuin maanjäristysalue raivaustöiden jälkeen.

.

IMG_8428

Näillä levyillä oli jokin virallinen nimi, jota en enää muista. Idea oli kuitenkin jakaa niiden avulla kylpyhuoneen paino tasaisesti kantaville rakenteille, jotta yläkerta ja alakerta pysyisivät jatkossakin erillisinä tiloina.

.

IMG_8450

Työmaa ei ole työmaa  ilman betonirautaa….

IMG_8457

…eikä rauta mitään ilman betonia.

.IMG_8487

Kaikki valmiina valua varten.

.

IMG_8621

Tämä on kylpyhuonemiehen tosipaikka. Kaatojen on syytä mennä millilleen oikein, ellei mieli peruuttaa lähtöruutuun.  Aika harva tahtoo, mutta joskus sellaisenkin tilanteen eteen joudutaan.

.

IMG_9018

Lattian jälkeen olivat vuorossa seinät ja vesieristeet. Aika hieno väriyhdistelmä turkoosia ja kultaa, josta olisi ajan kanssa ehkä ruvennut pitämään. Tällä oli hauska säikytellä nuorisoa:”Tämän me valitsimme, eikö olekin pirteän näköistä?”

Tästä eteenpäin alkoi syntyä vauhdilla valmista, sillä seuraava pinta oli jo viimeinen kerros, eli laatat.

.

IMG_0563

Tässä ollaan viimein aika lähellä maalia. Betonitaso piipahti pikaisesti paikalla ja palasi takaisin alkulähteilleen. Onneksi se, eivätkä ne lattian kaadot…

.

kuva(69)

Näkymä asunnon läpi ei ole enää ihan yhtä avara kuin maanjäristysvaiheessa, mutta otan tämän kyllä paljon mieluummin. Mustasta seinästä keskusteltiin moniulotteisesti ja useampaankin kertaan. En tahtonut kokonaan kaakeloitua kylpyhuonetta, koska halusin tuoda sinne asuinhuonemaisuutta. Siippa olisi verhonnut seinän isoilla, mustilla laatoilla. Päädyimme kompromissiin, jonka perusteella syntyneeseen lopputulokseen olen niin tyytyväinen, että on melkein epäreilua halventaa sitä kompromissiksi kutsumalla.

Oikealla oleva ovi vie aikuisten makuuhuoneeseen, siihen, jota kiinteistönvälittäjät mielellään kutsuvat master bedroomiksi, mutta joka voisi suomeksi olla vaikka päämakuuhuone. Tärkeysjärjestyksessä ykköstä siitä ei meillä tee koko, vaan nimenomaan juuri tämä oma kylpyhuone.

Täällä ei jyllää pesukone eikä pauhaa kuivausrumpu; täällä nautiskellaan kylpyläiloista. Materiaalit ovat yksinkertaisia, ehkä koruttomiakin, mutta isosta ikkunasta tulviva luonnonvalo tekee tilasta ylellisen bodoaarimaisen. Ilman ikkunaa kylpyhuone olisi aika tavallinen kylppäri.

Jos perheessä olisi pikkulapsia, olisi ammeesta varmasti paljon iloa heillekin. Aika aikaa kutakin: aivan rehellisesti voin myöntää, etten ollenkaan kaipaa tänne kylpyankkoja enkä korokejakkaroita. Ammeeseen mahtuu mukavasti kaksi aikuista ja Alppien verran kylpyvaahtoa, eikä kynttilänjalkakaan jää virattomaksi.

.

kuva(68)

Tämä taitaa olla lempipaikkani koko kodissa.

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Case: kirjat

kasvien salattu elämä

.

Tässä vaiheessa hissuksiin tapahtuvaa muuttoa kohtasin lopulta sen, mistä täällä aloitimmekin. Kirjat.

Jostain kohtalon oikusta asunnon karmaan on kuulunut kirjoitettu sana oleellisena osana koko sen historian ajan. Ensimmäinen omistaja toimitti sitä koteihin, seuraavat omistajat käyttivät sanaa sekä ammatikseen että kuluttivat sitä muuten ahkerasti. Niinpä suvun lisäksi  myös meille jäi ”perinnöksi” kaappikaupalla kirjoja, jotka auliisti lupasimme ottaa huolehtiaksemme.

Ensin lajittelimme kirjat meitä varmasti kiinnostaviin, ehkä kiinnostaviin ja ei yhtään kiinnostaviin. Ei yhtään kiinnostavissa oli silti selvästi harvinaisia ja mahdollisesti teologeja kiinnostavia teoksia, joita ei kärsinyt suorastaan roskiinkaan kantaa. Niille löytyi onneksi arvostava koti ja käyttö. Loput pakkasimme laatikoihin ja varastoimme.

Nyt alkaa olla totuuden hetki käsillä kirjalaatikoiden kanssa. Omiakin opuksia on kohtalaisesti, vaikka olen pyrkinyt kaikin keinoin välttämään niiden muuten vain -tyyppistä omistamista. Puolisolla taasen on omat omituiset keräilykohteensa, eli metrejä tuppaa kertymään. Meillä saattaa karsimisen jälkeen olla olemassa riittävästi kirjahyllyä, mutta ensin sitä pitäisi tyhjentää toisessa osoitteessa…

Taannoin nousi iso netti-itku, kun Teuvo Loman rohkeni kyseenalaistaa kirjahyllyn pyhän aseman jokakodin pakollisena näyteikkunana asukkaiden sielunelämään. En ole täysin eri mieltä Teuvon kanssa. Kirjoja on kiva olla, mutta onhan niiden säilöminen ja etenkin muuttaminen viheliäinen riesa. Eivätkä ihmiset enää pysy juurillaan koko ikäänsä kuten silloin, kun kotikirjaston muodostivat aapiskirja ja katekismus, paremmissa piireissä lisäksi vielä raamattu. Mikä paradoksi, että  nyt kun ihminen muuttaa keskimäärin pitkälti toistakymmentä kertaa elämänsä aikana, eli useammin kuin koskaan ennen, on muutettavan irtaimenkin määrä kasvanut ennätyksiin.

Ei pitäisi olla mikään ihme, että kulminaatiopiste kirjojen suhteen tuli vastaan – ainakin Lomanin huomioiden mukaan.

Tässä tilanteessa nyt joka tapauksessa ollessani yritän keskittyä ajattelemaan kirjojen akustoivia vaikutuksia enemmän kuin pölyä kerääviä. Salassa silti haaveilen tieteiskeksinnöstä, joka kutistaisi kirjat nukkekotikokoon ja tarvittaessa suurentaisi lukukelpoisiksi. Kuka nimittäin voisi luopua esimerkiksi kuvassa komeilevasta – miten sen nyt muotoilisi? – klassikkoteoksesta,  varustettuna arkkipiispan omistuskirjoituksella?

On meillä ensimmäisen maailman ongelmat, tunnustan.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Ruokasalin evoluutio

   kuva(63)

Kun ostimme asunnon, ruokasali oli jotakuinkin samassa kunnossa kuin Wiherheimon aikaan tässä kuvassa. Vain saliin johtavat pariovet, jotka kuvassa näkyvät Alli Wiherheimon takana, oli maalattu haalean vihertäviksi. (Kuva lainattu Päivi Aikasalon kirjasta Alli Wiherheimo, Uranaisen sydän, Otava, 2004)

Ruokasali oli aika juhlava nimitys tilalle, joka on saliksi kapeahko, mutta se on silti varmasti ollut kodikas kahvittelu- ja arkiateriapaikka.

kuva(61)

Siinä oli ikkunasyvennyksen molemmin puolin kaksi viistoa ruokakomeroa, joista toinen viileä, toinen lämmin. Ikkunan vastaparina huoneen toisessa päässä oli käytävään johtava lasiovi komeroiden muodostamassa syvennyksessä.

.

IMG_4101

Viistot kaapit ja linnanikkunamainen syvennys olivat minusta vastustamattoman ihanat. Kaapit jatkuivat salapohjan kautta vielä ovia alemmas, melkein lattiaan asti.

– Käytännöllistä? Ei sitten yhtään.

Kaappien kohtalon ratkaisi enemmistön mielipide. Perusteluna käytettiin sellaista insinööritieteeltä haiskahtavaa termiä kuin järkevä tilankäyttö. Kuten tiedettyä, demokratia ei ole virheitä vailla, mutta parasta mitä tarjolla on. Niinpä vähemmistö taipui nousematta napinaa suurempaan kapinaan ja kaapit purettiin.

.

kuva(59)

Mutta ennen kaappien purkamista ruokasali toimi puutavaran välivarastona. Tämä oli henkisesti vaikea hetki. Pinossa oli niin paljon sellaista, minkä olisin tahtonut säilyvän. Tosiasiassa esimerkiksi jalkalistat olivat niin rutikuivia ja hauraita ja juntattu seiniin niin valtavilla nauloilla, että irrottamisen jälkeen ei ihan valtavasti käyttökelpoista jäänyt jäljelle.  Listoissa olleet naulanreiät eivät myöskään olleet mitään pikkuisia dyckert-kannan koloja. Sen sijaan jokusen saranan ja karmin pelastaminen olisi ollut viisautta.

.kuva(60)

Rumuuden runoutta. Aika tavalla alkeissa ollaan oltu jossakin vaiheessa heinä-elokuuta, kun helteet paahtoivat ja kostea sää vaati kuivureita huutamaan työmaalle yötä paivää, jotta pinnat kovettuisivat aikataulussa.

Saliin johtanut  pariovi levytettiin umpeen. Sama tehtiin ruokasalista viereiseen makuuhuoneeseen vieneelle ovelle – uudestaan. Käynti oli nimittäin suljettu jo joskus aiemmin, mutta avattiin nyt remontissa hetkeksi ja levytettiin taas.

Huone sai myös uuden takaseinän, joka lyhensi sitä jonkin verran keittiön hyväksi. Huoneen vanha, uralasi-ikkunoin varustettu ovi palasi paikoilleen, parketti paikattiin, hiottiin ja öljyttiin, pinnat hoidettiin kuntoon, sitten huonekalut…

kuva(62)

… ja ruokasalista tuli kodikas kamari. Ei se ole kokonaan valmiksi sisustettu vieläkään – ei kai mikään koskaan ole? – mutta hyvin siellä viihdytään. Tavaraa on vähän, mutta tarpeeksi. Kierrätys on kunniassa, uutta harkiten. Samaa linjaa yritämme toteuttaa muuallakin kodissa.

.

Yksi tärkeimmistä asioista, joista tässä asunnossa pidän, on tilojen monipuolisuus. Sen mahdollistaa kiintokalusteiden vähäisyys.

1930-luvun uutuutena asuntoihin olivat tulleet kiinteät säilytystilat. Siihen nähden me otimme arkkitehtonisen taka-askeleen. Sillä voitimme kuitenkin mahdollisuuden muokata tiloja vaikka joka viikko uuteen käyttötarkoitukseen. Tämäkin huone voisi yhtä hyvin olla työhuone, vierashuone, kirjastohuone tai tv-huone. Jos musiikinkuuntelu pysyttelee perheessä normikansalaisen vaatimustasolla, niin tämän voisi pyhittää myös musiikkihuoneeksi. Meillähän näin ei ole, mutta siitä aiheesta ehkä joskus toiste lisää.

En kanna enää kaunaa viistokomeroiden kohtalosta. Huone on näin oikein toimiva ja viihtyisä. Nyt eletään tätä aikaa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Keittiön tarina

Blogi on levännyt, sen pitäjä ei. Meillä tapahtuu nyt lähinnä sisustuspuuhia, mikä ei remonttiblogin sisältöön kuulu, enkä siksi ole aihetta päivittänyt. Sen sijaan kronologinen kertomus keittiön synnystä jo on selvästi remonttiaihetta, ja sellaista pukkaa nyt.

Heti kärkeen on kyllä lausuttava pahoittelut kuvien laadusta. Otokset vastaavat valokuvauksen saralla tasoltaan suunnilleen samaa kuin kuitin taakse kirjoitettu kauppalappu kaunokirjallisuudessa, mutta näillä on pärjättävä ja vähästäkin oltava kiitollinen. Pelkkä muisti olisi kelvoton kirjuri.

keittiö11

Takka sijaitsee hallissa ja ovi hallista vei vanhalle keittiöpuolelle. Oven takana on kapea käytävä (karuselliksi kutsumamme), joka oli täpösen täynnä ovia, joista osa kaappien, osa kylpyhuoneiden, osa asuinhuoneiden, osa yläkaappien. Ovia oli niin tiheästi, että heikompaa olisi huimannut. Käytävän perimmäisessä nurkassa, parin mutkan ja vielä yhden oven takana oli pikkuinen keittiö, joka ei mitenkään voinut enää nykyaikana palvella tarkoituksessaan. Sinne ei mahtunut edes jääkaappia. Se oli sijoitettu yhteen käytävän runsaslukuisista kaapeista.

.

keittiö12

Sama ovi suljettuna ja käytävän puolelta katsottuna. Valitettavasti kaikkia ovia ei näy kuvassa, eikä edes puolia niistä.

Tähän sokkeloon me sitten päätimme sijoittaa keittiömme, aivan keskelle asuntoa. Tiedossa oli rupeaman verran purkamista ja jälleenrakennusta. Ovikaruselli oli joka tapauksessa varsinainen painajainen, eikä se olisi jäänyt ennalleen, vaikka keittiö olisi ollut missä tahansa asunnon kolkassa.

.

keittiö10

Purkutyöt ovat alkaneet maltillisesti. Koska uusi keittiö tarvitsi leveyttä ja halli valoa, purettiin vanha väliseinä – ja komeroita ja ovia ja yläkaappeja – pois. Päätös oli vaikea, mutta antoi loppupeleissä punnittuna sentään selvästi enemmän kuin otti.

.

keittiö9

Keittiön paikka alkaa olla valmis. Kaappiseinät ovat poissa sekä hallista että käytävältä. Kylpyhuone käytävältä on purettu, samoin kaikki yläkaapit. Käytävän varrella olleista kahdesta huoneesta on nipistetty tilaa, jotta keittiöstä saadaan ympäri käveltävä, eikä pullonkaula.

.

purku

Siinä missä lukee ”tämä jää”, sijaitsi kylpyhuone. Siihen oli tuleva keittiön vesipiste ja astianpesukone.

Perimmäisenä kuvassa näkyy vanhan keittiön kylmäkomero. Istun parhaillaan samaisessa nurkassa mukavasti nojatuolissani läppäri sylissä kirjoittamassa remonttiblogia. Nyt tuntuu aika paljon paremmalta kuin  tuolloin.

.

.keittiö7

Rakentaminen on alkanut. Kattoon tehtiin pieni alaslasku, jotta sähköt saatiin kulkemaan siististi sen suojissa. Katto oli myös kaiken purkamisen jäljiltä varsin rujossa kunnossa ja osittain eri korkeuksilla. Huonekorkeutta säilytettiin niin paljon kuin mahdollista, mutta pieni korkoero katoissa eri tilojen välillä tuntuu miellyttävältä. Se jakaa niitä visuaalisesti vaan ei fyysisesti.

.

keittiö8

Mikään ei tietenkään pysy paikallaan ilman tukirankaa. Se olikin aikamoinen rakennelma.

.

keittiö5

Väliaikaisena lattiana toimineet vanerilevyt poistettiin, kun uutta lattiaa alettiin rakentaa. Ja se puolestaan tapahtui vasta sen jälkeen, kun seinät olivat kasvaneet uusille kohdilleen. Katosta roikkuu nippu johtoja. Ne ovat kotimme sähköinen sydän: siinä kohtaavat asunnon kaikki sähkövedot.

.

keittiö 4

Uusi lattia vasta-asennettuna tuoksui taivaalliselle! Oli se myös hienon näköinen.

.

keittiö3

Lattiasta piti tulla valkoinen, mutta halusin välttämättä siitä harmaan. Sävy on niin vaalea, että ilman vertailukohtaa sitä helposti pitäisikin valkoisena. Tarkan harkinnan tulos väri todellakaan ei ole: nappasin sen pc:n näytön värikartan perusteella. Oli tuuria mukana.

.

keittiö2

Maalauksen jälkeen lattia taas peitettiin suojaan. Työn fokus siirtyi karmeihin, vähän takaisin seiniinkin, putkiin ja sähköihin, jotta maasto olisi otollinen keittiökaappien laskeutua.

.

keittiö1

Tässä saarekeosuus kaapeista on paikallaan. Ei työtasoa, ei koneita, ei edes kylpyhuoneessa ovea, mutta täällä me sinnikkäästi jo asuimme sirkkeleiden ja maalipönttöjen seassa. Ei ihan sitä mitä ajattelin uuteen kotiin asettumisen olevan, mutta sinänsä jännittävä kokemus. Selvä, koettu on. Uusinnasta ei niin väliksi.

Koettelemus ei ollut maailmanluokan kärsimys, mutta pitkän ja pitkittyneen remontin jälkeen siinä oli ihan riittävästi jännitystä. Retkielämän viehätystä on koettu lähivuosien tarpeiksi.

.

valmiskeittiö

Siinä se lopulta nyt sitten on. Saarekkeessa on kaasutaso, uuni ja lämpölaatikko (jota on jopa käytetty!), oikealle kulman taakse jäävät jääkaappi, astianpesukone ja tiskiallas.  Saarekkeen pituus on 2,4 metriä, leveys 80 cm.

Pidän juuri tästä näkymästä ihan valtavasti. Siinä on koko kodin suurin muuttuja, isoin jännitysmomentti ja aivan liian kallis paikka munauksille. Nyt uskaltaa jo sanoa, että ei kaduta, nappiin meni.

Vaikka keittiö on periaatteessa ikkunaton tila, se on avara joka suuntaan. Valosta pitävät huolta Osramin upotettavat ja suunnattavat ledivalaisimet, ja hyvin sen tekevätkin. Ja kun huoneiden ovet ovat auki, voi keittiöstä nähdä yhteensä seitsemän ikkunan kautta ulos. Eli se siitä ikkunattomuudesta.

Parempia kuvia tulee sitten kun meillä vallitsee keittiössä luonnottoman siisti hetki, arkirealismi kun ei oikein ruleta keittiökuvissa. Murusten ja maitolasien kollaasi jääköön perhepiirin kokemukseksi.

4 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Me käymme joulun viettohon

kuva(43)

Sanat tuttuun joululauluun kirjoitti hausjärveläinen maanviljelijä Mauno Isola 1930-luvun pulavuosina, silloin kun kotitalomme oli aivan uusi tai ehkä vasta rakenteilla.

Samoissa Hausjärven maisemissa vieraili kotimme ensimmäinen asukas, Alli Wiherheimo, jo siihen aikaan sekä vuosikymmeniä eteenpäin rakkaan Ida-ystävänsä, suuresti arvostamansa maatalon emännän luona Aapolan talossa.

Hausjärven Aapolan talon maista erotettiin aikanaan eräälle perheelle uusi tila, kun kahden pienen tytön koti oli jäänyt pysyvästi rajan taakse Karjalaan. Uuden kodin, uuden Mörkölän tuvassa on Aapolan Idakin käynyt vieraisilla, muistaa silloinen tyttönen vielä nytkin, kun vuosikymmeniä on kulunut.

Tyttönen sai aikuisena itsekin kaksi tytärtä, mutta myös pojan. Poika puolestaan jakaa kahden oman poikansa kanssa nyt tätä uutta kotiamme, aikanaan Allin kodiksi rakennettua.

Kohtalo ja sattuma heiluttavat meille yhdessä kulman takaa.

.

Laskeudumme joulurauhaan. Syksy ja talvi ovat olleet täynnä touhua, välillä ankaraakin väsymystä. Mittakaava on kuitenkin maltillinen. Elämäni raskaimmasta joulusta on aikaa jo kauan, mutta lapsi ei vieläkään unhoitu. Aattona syttyy taas kynttilä pienen kiven eteen.

Aika pehmentää ja opettaa hyväksymään, kokemus huomaamaan mikä on isoa elämässä.

Olisin mielelläni laittanut postiin joulukortin jokaiselle, jota mielessäni olen vuoden mittaan muistanut ja kaivannut. Koska aika päivässä, vuodessa ja elämässäkin on rajallista, kortit ovat postin sijasta ajatuksissani. Niinpä toivotan tässä omasta ja perheeni puolesta kaikille Teille

TOIVON JA KIITOLLISUUDEN TÄYTEISTÄ JOULUA 2014

sekä kiitokset meitä kortein muistaneille!

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Kaksikymmentäkaksi – kuusi kynttilöin

kuva(42)

Tytär siis saikuin saikin rakennettua kaupunkinsa jouluksi. Aika hyvin – toiset tupeksivat vuoden, että yksi asunto saatiin asuttavaan kuntoon.

Rakentaminen eri mittakaavoissaan on jäänyt veriin. Olen aloittanut pienestä. Nukkekodeista se alkoi. Sitten tuli oikean asunnon pintaremonttia, toisenkin. Piparkakkutaloja on pystytetty säännöllisesti yksi per vuosi, parhaina monta pientä. Tänä vuonna asunnon isompi saneeraus vei mennessään pahimmat piparkakkupaineet. Onneksi seuraava sukupolvi ottaa jo huolehtiakseen oman osansa piparkakkumuurarin puuhista.

Joskus kauan sitten sanoin, että haluaisin rakentaa oikean talon. En isoa, vaan talon, jonka tietäisin tehneeni, tuntisin joka laudan ja naulan ja muuratun tiilen. Haaveissaan on syytä olla varovainen, sillä tavalla tai toisella niillä on taipumus toteutua. Vanha klisee, voi joku sanoa; faktaa, väitän minä. Odotan uteliaana mitä tapahtuu.

.

Illan tullen katselen tätä uutta kotia, jonka joululaatikoista suosituin on pahvilaatikko. Vuosi sitten meno ja meininki oli samanmoista. Laatikoita oli pinoina siellä sun täällä, mutta silloin niitä vasta täytettiin. Enpä tiedä… jos silloin olisin tiennyt mitä kaikkea vuosi tuo tullessaan, olisin ehkä miettinyt toisenkin kerran ennen ostotarjouksen tekemistä.

Pahinta oli hitaus. Asunto, jonka aluksi toivoimme olevan muuttokunnossa keväällä, olikin sitä vasta jouluksi, ja silloinkin vain  hädin tuskin. Pitkässäkin remontissa tilanne on toinen, jos siihen osaa varautua etukäteen. Ei tämä onneksi sentään ole edes esimerkki pahimmasta päästä. Tuttavapiiristä löytyy kerrostaloremontti, joka venähti kolmella vuodella. Pahimmillaan pelkästään taloyhtiöltä tarvittavan  remonttiluvan saamiseen voi kulua pari vuotta.

Nyt on kuitenkin nyt. Väsymys painaa, mutta kiire ja hätäily on ohi. On joulu. Millimetri-ihminen kilometrimaailmassa, sanoi armas puolisoni tänään, kun silmääni riipi kaksien jouluvalojen keskenään riitelevät sävyt. Voin olla, eikä aina ole helppoa olla sellainen, mutta miten ilahduttavaa, että murheet ovat nyt millimetriluokkaa.

kuva(41)2

Siunattu lumi putoaa maahan juuri jouluksi täällä etelässäkin ja peittää menneet. Puiston ja pihan vanhat puut ovat valkeudessaan kauniita kuin unessa. Yhtä viattomia ne ovat taas keväällä, kun lehdet ovat puhkeamassa. Niiden kauneus on hetkellisyydessä ja herkkyydessä, joka näissä vanhuksissakin yhä asuu. Ikivanhaa, upouutta.

kuva(40)

Ensimmäistä kertaa kaipaan kuuseen lippunauhaa. Jostain syystä sellainen tuntuisi kuuluvan tänne ja tähän jouluun. Miksiköhän?

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Kahdeksastoista kaivoi kankaat kätköistä

Kangashamsterin joulu on täällä ja tänään.

Vuosi sitten edellisessä osoitteessa varastoja pakatessa sisäinen kielenkäyttöni rikkoi sopivaisuuden rajat mennen tullen. Laatikoiden kantaminen ei ollut sen hauskempaa. Eikä kivaa ollut niiden hikoileminen varaston ylähyllyillekään.

Viidentoista vuoden tilkkutyökankaiden kokoelmani sisältää onneksi myös reilumman kokoista palasta.

20141219-002327.jpg

Tästä tulee pöytäliina jouluksi.

Tyynyliinakankaita, ainakin yksi tarpeeksi pitkä verhokangas ja lukuisia liian lyhyitä, materiaalia koko suvun tilkkutäkkeihin… Täältä pesee! Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka vielä joskus ehtisin ommella.

Vuosien aikana kertyneistä vanhoista kankaista olisi vaikea luopua kokonaan. Kokoelmissa on hyviä, kotimaisia puuvillakankaita, jollaisia ei enää tehdä. Karsimalla kevennän kuitenkin omatuntoani edes vähän. (Minähän olen luvannut valkoida turhat pois vähän kaikesta.)

Mutta mikä kumma minut on pistänyt ostamaan kananmunankeltuaisen väristä flanellia, jolla ruskealla rajatut valkoiset kissat kirmaavat lankakerän perässä? Jos jokin kuningasajatus sen varalle on joskus ollut, sitä ei ole ainakaan tässä tasavallassa enää vuosiin näkynyt. Kaikki karsiminen ei tuota tuskaa, vaan silkkaa helpotusta.

Kankaiden pölyttämisen lomassa on valmistunut jouluksi sentään edes lanttulaatikko. Pöytäliina, piparit, piparkakkutalo, kinkku… Ne on, mutta muuten joulu saattaa olla tänä vuonna kevyesti varusteltu. Kerran näinkin. Uskomattoman risaisen selviytymisvuoden jälkeen kaipaamme ihan jotain muuta kuin pää punaisena joulumielen perässä juoksemista. Se tulee toisella tavalla tällä kertaa, mutta sitäkin varmemmin.

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized