Avainsana-arkisto: art deco

Ovi auki ajan tulla, mennä

 pariovet

Ovet, ensimmäiset ovet ovat löytäneet uuden paikkansa ja asettuneet siihen kuin aina olisivat olleet. Kotonaanhan komea pariovi tietenkin onkin. Se on siellä, missä se on aina ollut,  vain toisella seinällä.

Jokohan nyt uskaltaisimme luottaa, että lasit selviävät ehjinä remontin läpi? Jos sattuisi onnettomuus, niin samanlaista uralasia tuskin olisi joka lasitusliikkeessä tarjolla. Tuskin olisi yhdessäkään. Se olisi jättiharmituksen paikka.

Ovet ovat alkujaan olleet tammikuvioisiksi ootratut. Sitten joku on päättänyt modernisoida ne vaaleanharmaiksi. Vanha ootraus saa jäädä nytkin maalin alle. Siellä se pysyy tallessa, ehkä joskus jonkun löydettävänä.

Parkettia kasetteineen oli ennakkotiedoista poiketen onneksi saatu talteen jonkin verran. Sitä tarvitaan paikkamateriaaliksi, kun purettujen kaappien kohtia lattiassa korjataan. Lattiasta irrotettujen kasettien  alapuoli näkyy meille nyt sellaisena kuin se on tekijänsä käsistä lähtenyt: paljasta, puhdasta puuta suoraan Tampereelta, työläiskaupungista herrojen Helsinkiin.

 

kasetti

Parketin alapuoli poikkeaa tukevuudessaan jonkin verran moderneista seuraajistaan. Lukkopontti ei oikein toimi näissä vahvuuksissa.

.

tekijä

Jokaisen kasetin pohjassa oleva siisti osoitelappu kertoo lattian tekijät. Höyrypuuseppä Osakeyhtiöllä on komea historia ja kunnioitettavia asiakkaita, joten oli hauska löytää  heidän kuittauksensa. Yhtiön perustajasta on Juhan suku-uutiset -blogissa mielenkiintoinen tarina.

Höyrypuuseppä Osakeyhtiö oli vuotta ennen lattiamme asentamista saanut valmiiksi ainakin yhden työmaan naapurustossa: eduskuntatalo avattiin maaliskuussa 1931. Hauska sattuma on, että eduskuntatalon seinämaalaukset tehnyt taiteilija on tehnyt myös rappukäytävämme kattomaalaukset. Joko tekijöitä on ollut siihen aikaan todella pieni joukko, tai sitten verkostoituminen on ollut tehokasta. Oli miten oli, niin ainakin on ollut kohtuullinen matka siirtää maalaustelineet työmaalta toiselle. (Taiteilijaan palaan vielä myöhemmin toisen sattuman ansiosta.)

Ja sitten tuo  Leo Suni.  Googlella löysin helsinkiläisen samannimisen henkilön (s.1891, k. 1942), joka on osallistunut vuoden 1912 Olympialaisiin uimahypyissä. Voisi hyvinkin olla sama Suni, kukapa sen tietää? Pelkällä urheilulla ei siihenkään aikaan ole moni itseään elättänyt.

.

Ovet ja historialöydät ja hellekö lienevät yhteisvoimin meidät pehmentäneet, mutta vaikka mitään ei pitänyt ostaa eikä mitään tarvita, tulimme hankkineeksi kotiin pienen hengettären.

Hän ei ole mikään turha tyttö. Hänellä on ollut tärkeä tehtävä. Marmori-istuimellaan hän on pitänyt sivistyksen ja ajanvietteen ojennuksessa nojaten hentoisilla lapaluillaan kirjanselkiin. Hän kuuluu kuin luotuna huoneistoon, jossa on aina sekä luettu että kirjoitettu: työksi ja huviksi, mutta ennen kaikkea tiedon vuoksi.

 

patsas

Antiikkiliikkeestä piti lähteä kotiin vain tämä yksi kaunotar, mutta viime hetkellä meille äännähdettiin arasti näyteikkunan takanurkasta.  Kuka olisi voinut jättää pikkusiskon sinne?

.

kansi

Tervetuloa, siskokset!

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Plussia ja miinuksia

Parin päivän miettimisen jälkeen arkkitehdin pohjakuvaversioiden vahvuudet ja heikkoudet alkavat olla jo jossain järjestyksessä. Joka suunnitelmassa on yksi yhteinen nimittäjä, ja se on toimivuus. Joka ikinen ehdotus on pohjaltaan selkeä ja jokaisen mukaan remontoidussa kodissa olisi paikat kaikille nykyaikaisen asumisen vaatimille toiminnoilla. On paikat isoille koneille, on kaappitilaa, on tarvittava määrä makuu- ja kylpyhuoneita, on toimiva keittiö. Saunankin olisimme halutessamme saaneet, mutta kerrostalosaunat eivät oikein ole meidän juttumme, joten sitä ei tule.

Asunnonetsiskelykierroksilla tuli vastaan jos jonkinlaista ihan itse suunniteltua remonttia. Ilman kokemusta niistä olisimme saattaneet mekin ryhtyä ”arkkitehdeiksi” ja piirustella Työmiesaskin kanteen hahmotelman, jonka mukaan reipas remonttiporukka olisi saanut tehdä parhaansa. Mutta esimerkiksi kodinhoitotila, jonne piti pujotella makuuhuoneesta 50 senttiä leveän kolon kautta, pisti miettimään, että olisikohan tämänkin ammattilainen osannut tehdä jotenkin fiksummin.

Mistä en ollut luonnoksissa kauhean innostunut, niin  siitä, että toiminnallisuus – mikä on ehdottomasti hyvä ominaisuus – oli jyrännyt asunnosta aika paljon juuri sitä, miksi sen alun alkaen halunneet – mikä taas on hyvin paha asia. Jos vanhaan maataloon on rakennettu kaarikäytäviä espanjanmatkan jälkimainingeissa, niin se on vähän eri juttu kuin kaarikäytävä, jonka arkkitehti on piirtänyt asuntoon 30-luvulla. Tai ruokasalin viistot kylmäkomerot ikkunaseinällä: turhahkot nykyään, mutta erinomaisen oleellinen osa interiööriä ja menneen ajan tunnelmaa. Entäs kaksi ja puoli metriä korkeat uralasi-ikkunoin varustetut pariovet? Minne ne ovat kadonneet arkkitehdin pöydällä?! Olin kyllä varautunut luopumaan ihanasta asunnon läpi huoneesta toiseen avautuvasta pariovinäkymästä, mutta rajansa nyt luopumisellakin.

Monesta koluamastamme myytävänä olevasta asunnosta huomasi selvästi, että ne ovat remonttinsa valmistumisen aikoihin olleet huippumuodikkaita ja parasta mitä silloin on ollut tarjolla. Jostain syystä kuitenkin tämä 80 vuotta vanhassa muodossaan oleva asunto viehätti meitä huomattavasti enemmän kuin 60-, 70-, 80-, tai 90-luvulla saneeratut kilpailijansa. Peiliovien tilalle vaihdetut tammiviiluiset laaakaovet, aidon parketin sijaan asennetut kokolattiamatot, alaslasketut paneelikatot tai keittiön seinään liisteröidyt muoviset tiilijäljitelmät eivät puhutelleet meitä kerrassaan millään tavalla, sen enempää kuin käsittämättömäksi muokatut pohjaratkaisutkaan

Meillä on käsissämme asunto, jonka kanssa on mahdollisuus ainakin yrittää tehdä kestävämpiä ratkaisuja. Toivoisin remontin tehtävän niin hellästi, että talon rakennusajankohdan oleellisin henki säilyisi. Muuten asunnosta on vaarassa tulla aikaa kestämätön sekamuoto, joka pitää jatkossa laittaa tasaisin väliajoin uuteen uskoon, ja silti siinä on aina jotakin muotopuolista. ”Pilalle korjattu” ei uhkaa pelkästään vanhoja omakotitaloja, vaan se vaanii kaikkia vanhoja rakennuksia ja interiöörejä.

Tämän näkökantani ajattelin sievin sanamuodoin saattaa arkkitehdinkin tietoon. On tietysti vähän vaarallista mahdollista tulevaa yhteistyötämme ajatellen hyppiä amatöörinä ammattilaisen varpaille, mutta tästä nyt kuitenkin on tulossa meidän kotimme. Se kasvaa vanhaan huoneistoon eikä raakaan teollisuustilaan tai upouuteen rakennettavaan taloon. Sitä on pakko muokata, mutta ei sentään räjäyttää sen koko historiaa pois.

Tiedossa on paljon tunteen ja järjen välistä kaupankäyntiä niin ikiomassa päässä kuin puolisonkin kanssa: mitä ei tahdo missään nimessä purettavan, mistä sen vuoksi joutuu luopumaan, mikä on tärkeää, mikä järkevää, paljonko se maksaa? Ja jos on saanut omat ajatuksensa jonkinlaiseen järjestykseen, on vuorossa niiden palauttaminen jälleen puolisoistuimen käsittelyyn, joka on tahollaan arvottanut samoja asioita, muttei välttämättä samaan järjestykseen.

Vuodenvaihteen jälkee pitää istua arkkitehdin kanssa pöydän ääreen ja katsoa löydämmekö yhteisen sävelen, me kaikki kolme muusikkoa.

26.12.2013

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized