Avainsana-arkisto: asunto valmistuu

Ensimmäinen yö

kuva(7)

Tämä ei ole sisustusblogi

Muistan ensimmäisen illan, kun tiesimme, että tässä on meidän tuleva kotimme. Kävelimme tyhjässä asunnossa vähän ihmeissämme, suunnitelmat tulevasta vielä tarkentumattomina. Palvelijanhuoneesta piti tulla yksi lastenhuone, keittiön sijainti oli avoin, kuten kylpyhuoneidenkin. Ei ollut edes päätetty tehtäisiinkö pieni pintaremontti vai suuri mullistus. Oli tukku toiveita ja nippu haaveita, puntti suunnitelmia ja kukoistava kimppu visioita.

Tulevaisuusnäkyihin ei tainnut kuulua, että ensimmäisen uudessa kodissa vietettävän yön koittaessa meillä ei olisi vielä ensimmäistäkään kodinkonetta paikoillaan tai että olohuoneen täyttäisivät urakoitsijan työvälineet ja lattioita suojaisivat harmaat huopapeitteet.

Mutta remontti on kuin elämä. Tulee yllätyksiä: mukavia ja vähemmän mukavia. Suunnitelmat muuttuvat. Usein muutokset loppujen lopuksi osoittautuvat onnekkaiksi. Ilon ja epätoivon hetket vaihtelevat – joskus suurenmoisella vauhdilla.

Harrastavan lapsen aikataulut viimein määräsivät ensimmäisen yöpymisen ajankohdan. Muita järkeviä vaihtoehtoja ei oikein ollut. Keskeneräistä toki on, mutta paljon enemmän tässä vaiheessa jo valmista, ihan valtavasti enemmän. Lapsia vielä hetki sitten itkettäneen rauniokasan alta nousee näinä hetkinä esiin sama asunto, jonka ostimme, mutta nyt muidenkin silmille yhtä kauniina kuin se meille silloin näyttäytyi.

Matkalaukkuelämä on ohi. Tavaroita ei tarvitse enää noutaa. Tästä eteenpäin niitä tuodaan. En haikaile vaellusvuoden perään, mutta muutokset aiheuttavat aina aavistuksen haikeutta. Uusio-kuusio on aikamoinen ameba perheekseen, ja nyt se hakee taas uuden muodon arkeensa.

Polttelen kynttilää, toista huonetta valaisee paljas hehkulamppu. Ensimmäiseen aamuun ei ole montaa hetkeä. Lattialla on siskonpeti, jolla kisaviikonlopusta väsynyt harrastaja nukkuu kylkeään kääntämättä. Nurkassa hurisee uskollinen matkajääkaappi. Se on nähnyt auton takakontissa hiihtolomareissut pohjoiseen, kesälomaretket milloin minnekin päin Suomea, venematkat mökille. Nyt se puhisee vuorostaan täällä. Kotona.

10 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized