Toinen näistä oviaukoista on oikean levyinen.
Lomaviikon mittaisen poissaolon aikana meille on noussut uusia seiniä ja kasvanut kaksi huonetta. Samalla keittiö on saanut ääriviivansa. Makuuhuonekin tekee eroa käytävästä. Asunnon vanhat seinät ovat jo enimmäkseen silkoisen sileät, samoin kuin melkein koko katto.
Näin smoothisti ei kuitenkaan ihan kaikki ole mennyt. Heinäkuu on nihkeä työkuukausi, kun työnjohto lähtee lomille, sijainen hyppää kesken kaiken kehiin, ihmisiä ei saa kiinni, tiedonkulku tökkii ja työmotivaatiokin saattaa kenties käyttäytyä käänteisesti elohopean taivaita tavoittelevaan liikkeeseen verrattuna.
Sattuuhan sitä kaikenlaista muutenkin, mutta heinäkuun hautovissa helteissä tavalliset ongelmat tiivistyvät kuin aamukaste postilaatikon kanteen.
Oli hyvä, että kävimme työmaalla, sillä siellä oli seikkaillut useammankinlaista työmaahuhua liittyen kiintokalusteisiin, lattiapintoihin, katon alaslaskuihin ja sähköjen paikkoihin. Sähkömies oli juuri aloittamassa tekemistensä paikkailua – väärän tiedon pohjalta.
No jaa. Mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut – paitsi vanhalle parketille, jota ei nyt enää saa uusien seinien alta nostettua talteen. Urakoitsijalle kyllä kertyy hiukan enemmän tekemistä, kun joutuu vuoroin rakentamaan uutta, vuoroin purkamaan sitä.
Ovet vaativat eniten tarkkuutta. Yhtään uutta ovea emme halunneet, koska nimenomaan niitä meillä on valmiiksi. Ennen purkuvaihetta merkitsimme säilytettävät ovet sekä teipeillä oviin että numeroimalla pohjapiirustuksiin ovet ja niiden paikat.
Nyt kun purkutavaraa on viety vintille, on rakentajan murheena paikallistaa karmit, mitata ne ja tehdä niille oikeat aukotukset oikeisiin kohtiin. Enpä todellakaan haluaisi olla se, joka joutuu pelaamaan tuota jättiläisdominoa!
On onni, että ainakin kaikki nämä asiat on kirjattu ja allekirjoituksin vahvistettu urakkasopimukseen.
Jos jonkin neuvon omaa sopimustaan ruuvaaville kertyneellä kokemuksella antaisin, niin sen, että pikkuseikkoja ei ole olemassakaan. Kaikki mahdollinen ja mahdoton on syytä saattaa mustaa valkoisella -muotoon, koska jälkeenpäin on turha esittää tarkennettuja toiveita. Tai voi niitä esittää ja ne voidaan melko varmasti myös toteuttaa, mutta tietenkin lisätöinä lisätyöhintaan. Loogista, koska urakoitsija on laskenut tarjouksensa sen mukaan mitä asiakas on alunperin toivonut ja mistä on sovittu. Asiakkaasta ”pikkuhomman” lisätyöhinnoittelu sen sijaan voi tuntua vähemmän loogiselta.
Heinäkuu hönkäilee näillä tunneilla viimeisiään. Alkaa elokuu ja mekin palaamme taas vakituisesti kotikulmille.
Mökillä olemme nikkaroineet mielemme mukaan, ja pikkasen maaliakin on sudittu sisällä ja ulkona. Itse tekeminen on mukavaa ja vapaa-ajanasunnolla pakotonta, mutta ammattityön arvostus kyllä kasvaa tässä samalla kohisten.
Erityisesti ihailen remonttityömaan mukavaa pintakäsittelijäparia, joka tekee työnsä priimasti (työn jälkeä selvästi itsekin arvostaen), huolehtii työmaan siisteydestä aivan huomattavan hyvin ja tekee myös töitä, joita tarkalleen ottaen juuri heidän ei tarvitsisi tehdä.
Ovat muuten virolaisia – sitä yleisimmin parjattua rakentajakuntaa.
Pikkasen maalia 