Avainsana-arkisto: hesperian bulevardi

Juhlat työn merkeissä

fasadi2     Kuva Olof Sundström, Helsingin kaupunginmuseon kokoelmat

Tasan vuosi sitten asuntomme ei ollut koti eikä edes remonttityömaa. Remonttia vasta suunniteltiin ja urakoitsijakokelaita käytettiin aihiota arvioimassa. Tasan vuosi sitten vietimme juhlapäivää evakkokodissa suut leivoksista messingillä.

On nimittäin taas se päivä, kun kotimme täyttää vuosia. Tänä päivänä 83 vuotta sitten sen ensimmäinen omistaja asettui tänne uutuuttaan hohtelevaan, moderniin, aurinkoiseen ja ikiomaan kotiinsa kera  äitinsä ja veljensä.

Aurinkoa ja lämpöä riittää meillekin – jopa ennätyksellisesti maaliskuun puolivälin tienoiksi. Tänä vuonna ei kuitenkaan ollut aikaa fiilistellä eikä fiinistellä. Etukäteispelkoni ikkunaremontin aikaisesta palelusta osoittautui paitsi turhaksi myös täysin virheelliseksi. Yksinkertainen ulkoikkuna suoraan etelään ilman verhon riekalettakaan tarkoittaa asunnon erinomaista säteilylämmön absorbointia. Erkkerin sivuikkunat itään ja länteen maksimoivat valon ja lämmön esteettömän virtauksen sisälle tämän vuodenajan jokaisena valoisana hetkenä. Voisimme johtaa ylimääräenergiamme valtakunnanverkkkoon. Piikkinä näkyisi, sano…

kuva(121)

Illalla kello kuusi itään päin, kun aurinko jakaa armoaan enimmäkseen jo muille. Maaliskuun seitsemästoista.

Noin nätisti sain muotoiltua tosiasian, että ikkunoiden raaputtaminen ja hiominen näillä keleillä on silkkaa murhaa. Hiomakoneeseen kytketty imuri säästää onneksi sentään asuntoa pahimmilta pölylaskeumilta, ja kyllä hiojan keuhkotkin kiittävät. (Imuosan hankkiminen on pitkä ja polveileva tarina, jolta säästän teidät tällä kertaa, mutta odysseia todellakin kannatti tehdä.) Tarvitseeko kukaan muuten siihen vanhempaaan Feiniin imukappaletta? Minulla olisi!

Imuosalla varustetun hiomakoneen, letkun ja imurin kanssa työskentelyssä on kuitenkin bonuksena muutama pikku ominaisuus, joista yksi liittyy työasentoihin, toinen imurin puuskuttamaan kuumaan palautusilmaan ja kolmas meluun. Nesteytyksellä, kunnollisilla kuulosuojaimilla ja nettitauoilla pärjäilee silti kohtuullisesti, kunhan ei kovin paljon ajattele.

Sen verran ikkunalla lämpöhalvauksen partaalla keikkuessanikin olen saanut suhteellisiuudentajua säilytettyä, että tunnen mitä syvintä sympatiaa upean helteisessä heinäkuussa 2014 urakoineita purkupoikia kohtaan. Nämä riesathan suhteutuvat todellisuudessa heidän vaivoihinsa suunnilleen samoin kuin hyttysenpisto miinaan astumiseen.

.

ikkuna

Työtä voisi toki periaatteessa tehdä illalla kun aurinko ei vaivaa, mutta empatiat naapureita kohtaan estävät. Kaksi jyrisevää sähkölaitetta vasten rakennuksen kiinteitä osia aiheuttavat heillekin sen verran epämukavuutta runkoäänien muodossa, että kuukausien remonttiputken jälkeen en halua kiusata sillä enää ilta-aikaan.

.

kuva(119)

Mikä olikaan perimmäinen motiivi? Tässä: muovilakan ja kuonan alta löytyy lopulta ihan oikea, puhdas puu. Tekee kovasti mieli jo sivellä uusi, ja tällä kertaa kirkas lakka tammen pintaan, mutta ihan vielä ei ole aika. Hiomista riittää edelleen ja heloissakin on korjailtavaa. Pikkunäpertäjä saa taas näyttää (liuskoittuneet) kyntensä.

.

puisto

Ylimmäinen, mustavalkoinen Kaupunginmuseon kuva on vuodelta 1934, kun talon edessä olevaa puistoa perustettiin. Silloin sen rauhaa ja kuntoa vartioi puistovahti. Tämä kuva on otettu siitä hetkestä tarkalleen 80 vuoden kuluttua. Puisto on ahkerassa käytössä ja hevoskastanjat upeita, mutta siksipä se kaipaisikin jo pientä huomiota. Luonto vetää koiranpojan puun juurelle, sille ei voi mitään, mutta liika lannoitus suoraan kuorelle ei lupaa hyvää vanhuksille. Miten olisi, saataisiinko vaikka matalaa aitaa puiden ympärille runkoja suojelemaan? Vai palkattaisiinko taas hirmuisen pelottava puistovahti?

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized