Avainsana-arkisto: ihmissuhteet

Kalliolle, kukkulalle

ikkuna

Olen ehtinyt aikuisiälläni asua monessa paikassa. En mitenkään poikkeuksellisen monessa, mutta sentään muutamassa kaupungissa, useammassa asunnossa.

Soluasunto, jollaisissa useimmat ikätoverini itsenäisen elämänsä ensiaskeleita tapailivat, oli minunkin reittini lapsuudenkodista kohti avaraa maailmaa. Ei se huono tapa ollut. Viimeksi tänään juttelin yhden soluasuntomme kolmesta asukkaasta kanssa. Kolmas on kadonnut maailman tuuliin, mutta ikiajoiksi on tallentunut mieliin hänen intohimonsa Hanna Ekolan musiikkiin.

Soluasumisen jälkeen seurasi rimpsu vuokrayksiöitä, sitten pari kaksiota, ensimmäinen, toinen ja kolmas omistusasunto.  Etenemistä sitä normaalia rataa perhetilanteen ohjaamassa putkessa. Olen asunut huonossa ja hienossa kaupunginosassa, ja välillä vieläkin hienommassa; isosti ja pienesti; yksin, kaksin, kolmin, neljin; pikkukaupungissa, isossa kaupungissa, lähiössä ja keskustassa.  En ole täysin eilisen teeren tyttöjä pesänrakennuksessa.

Uuden asunnon hankkimiseen liittyy usein vähän lapsekkaastikin pieni salainen toive jonkinlaisesta uudesta alusta, muutoksesta jollakin tavalla parempaan. Vaikka ei mitään varsinaista  murheenaihetta olisikaan, niin silti uusi ovi on uusi mahdollisuus. Myönnettäköön nyt poikkeuksena kuitenkin, että kun on ostamassa jo toista kertaa puolikasta samasta asunnosta, on harvalla ilo ylimmillään. Noh, uusi alku se oli sekin loppujen lopuksi.

Mitä näistä kaikista asunnonvaihdoksista ja siinä sivussa eletystä elämästä on tullut opittua, paitsi luja usko muovisten muuttolaatikoiden ylivertaisuuteen?

On tullut ymmärrys siitä, että onni ei asu pienessä tuvassa. Eikä se asu isossa kartanossakaan. Onni ei ylipäätään asu talossa.

Uutta on mukava suunnitella ja pyöritelllä. Rakentaminen on haastavaa ja hauskaa. Uusia kotikulmia on kutkuttava tutkia. Onni lymyilee kuitenkin toisaalla.

Olen joutunut luopumaan monesta asiasta elämässäni, kalleimmastanikin. Mitä enemmän kertyy vuosia, sitä enemmän tulee myös luopumisia. Terveydestä puhutaan onnellisuuden yhteydessä, mutta kovin suhteellinen on terveydenkin käsite. Terveydeksi riittää tässä vaiheessa, ettei ole kovin paljon kipuja ja pystyy noin suunnilleen toimittamaan mitä tahtoo.

Haaveista on tullut lempeämiä. Voi jo haaveilla ilman pakkoa, konditionaalissa. Olisi kiva, ehkä… jos… Mutta toiveista yksi on kasvanut ylitse  muiden, ja siinä toiveessa asuu onni:

Kun nämä läheisimmät pysyisivät läheisimpinä, kun ne pysyisivät tallessa ja turvassa.

Kaikki muu tulee kaukana perässä.

 

 

 

 

 

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized