Kukapa olisi uskonut miten sievästi kaksi suurta, näkemyksen omaavaa visualistia saa valittua sulan hyvän tahdon ja yhteisymmärryksen vallitessa laatat tulevaan kotiinsa?
En puhu puppua. Saattaa olla, että sisustusarkkitehdin läsnäolo ja valikoiman alustava rajaaminen noin kolmeen toimi ukkosenjohdattimena, mutta kylpyhuoneiden ja keittiön välitilan laattojen valintaan ei montaa hetkeä tuhrautunut. Seinälaatat tulevat työmaalle jo huomenna, lattialaatat purjehtivat parhaillaan kontissa kotia kohti.
Tasojen piti tulla poltettupintaisesta graniitista, mutta epäilin rosoisen pinnan puhtaanapitoa keittiökäytössä. Hautakivikiillotetusta kivestä olimme taas kaikki suloisen yksimielisiä: ei tähän keittiöön. Eikä lasiakaan. Betoni on haaveeni jo kymmenen vuoden takaa ja kelpasi kaikille, joten sillä taidamme mennä.
Mitäs kaikkea muuta tunnin palaverissa arkkitehdin kanssa nuijittiin? Amme! Se on nyt valittu ja tilattu. Keittiökaappien väristä ja materiaalista pitää vielä hiukan keskustella. Ruskeaksi petsatun koivun lisäksi vaihtoehdoksi tarjotaan mustaa – ellei sitten mustaa, tai ehkä kenties jopa mustaa! Voi pojat. Puhu tässä nyt noille rastaanmunanturkoosista.
Keittiössä on siis vielä pientä haastetta värien kanssa, mutta kodinkoneiden valinnassa enemmän kuin ”pientä”.
Kaikkea on olemassa. Kuten esimerkiksi tiskikone, jonka luukku avautuu sormella kopauttaen. Itse itsensä puhdistava uuni on itsestäänselvyys. Ja sitten on tietenkin höyryuuni.
Vielä viikko sitten en ollut edes kuullu höyryuunista. Nyt olen oppinut senkin edestä. Jos miestäni ja arkkitehtia on uskominen, sellainen kuuluu jokaisen itseään kunnioittavan remontoijan ostoslistalle. Ja niin kuuluu luonnollisesti lämpölaatikkokin, jossa lautaset voi lämmittää juuri oikean asteisiksi. (Toimisikohan se talvella villasukkien lämmittimenä? Voisiko sillä myös hautoa luomumunista tipuja?) Hauduttamiseen, leipomiseen, höyryttämiseen ja vesihaudetta korvaamaan höyryuuni olisi kuulemma ainakin onnen omiaan. Kannattaisiko siis uhrata yksi kaappi sille, vaikka vähän epäilyttääkin? Yhteen aikaan piti jokaiseen uuteen taloon rakentaa leivinuuni, jota ei lopulta kukaan koskaan käyttänyt…
No, tämä ei ainakaan savuta.
Mutta rajansa sentään kompromisseillakin. Kun mikrouunin, lämpölaatikon, kiertoilmauunin ja höyryuunin lisäksi rakas teknokraattini esitti metrin levyistä keittotasoa työpöydälle, oli korkein aika ilmaista mielipiteeni selkeän ymmärrettävästi: ”Täs-tä ei tu-le ti-la-us-ra-vin-to-laa.” Toimiva, linjakas, hyvinvarusteltu keittiö siitä silti tulee. Emmeköhän pärjää 60 senttiä leveällä tasolla.
Varsinainen riemu oli tajuta vielä tässä vaiheessa, että taloyhtiön kaasuverkko on yhä toiminnassa. Asunnon nurkassa jurottava kaasuputki siis vain odotti käyttöön pääsyään. Huomisen jälkeen induktiotasot ja kaasupullot voi unohtaa suunnitelmista: meille tulee maakaasu. Se on juhlaa.
Työmaalla käy lähipäivinä vilske. Pintoja tasoitetaan ja pohjamaalataan. Ikkunapenkkien kunnostus on alkanut. Seiniä levytetään. Olohuoneessa seisovat vieretysten kaasumiehen putket ja putkimiehen kaasut aamua odottamassa.
Vaan miten kummassa päätetään kodinkoneet?
Pikkasen maalia 