Avainsana-arkisto: keittiöremontti

Lisää kaasua, täyttä höyryä!

Kukapa olisi uskonut miten sievästi kaksi suurta, näkemyksen omaavaa visualistia saa valittua sulan hyvän tahdon ja yhteisymmärryksen vallitessa laatat tulevaan kotiinsa?

En puhu puppua. Saattaa olla, että sisustusarkkitehdin läsnäolo ja valikoiman alustava rajaaminen noin kolmeen toimi ukkosenjohdattimena, mutta kylpyhuoneiden ja keittiön välitilan laattojen valintaan ei montaa hetkeä tuhrautunut. Seinälaatat tulevat työmaalle jo huomenna, lattialaatat purjehtivat parhaillaan kontissa kotia kohti.

laatat

Tasojen piti tulla poltettupintaisesta graniitista, mutta epäilin rosoisen pinnan puhtaanapitoa keittiökäytössä. Hautakivikiillotetusta kivestä olimme taas kaikki suloisen yksimielisiä: ei tähän keittiöön. Eikä lasiakaan. Betoni on haaveeni jo kymmenen vuoden takaa ja kelpasi kaikille, joten sillä taidamme mennä.

Mitäs kaikkea muuta tunnin palaverissa arkkitehdin kanssa nuijittiin? Amme! Se on nyt valittu ja tilattu. Keittiökaappien väristä ja materiaalista pitää vielä hiukan keskustella. Ruskeaksi petsatun koivun lisäksi vaihtoehdoksi tarjotaan mustaa – ellei sitten mustaa, tai ehkä kenties jopa mustaa! Voi pojat. Puhu tässä nyt noille rastaanmunanturkoosista.

Keittiössä on siis vielä pientä haastetta värien kanssa, mutta kodinkoneiden valinnassa enemmän kuin ”pientä”.

Kaikkea on olemassa. Kuten esimerkiksi tiskikone, jonka luukku avautuu sormella kopauttaen. Itse itsensä puhdistava uuni on itsestäänselvyys. Ja sitten on tietenkin höyryuuni.

Vielä viikko sitten en ollut edes kuullu höyryuunista. Nyt olen oppinut senkin edestä. Jos miestäni ja arkkitehtia on uskominen, sellainen kuuluu jokaisen itseään kunnioittavan remontoijan ostoslistalle. Ja niin kuuluu luonnollisesti lämpölaatikkokin, jossa lautaset voi lämmittää juuri oikean asteisiksi. (Toimisikohan se talvella villasukkien lämmittimenä? Voisiko sillä myös hautoa luomumunista tipuja?) Hauduttamiseen, leipomiseen, höyryttämiseen ja vesihaudetta korvaamaan höyryuuni olisi kuulemma ainakin onnen omiaan. Kannattaisiko siis uhrata yksi kaappi sille, vaikka vähän epäilyttääkin? Yhteen aikaan piti jokaiseen uuteen taloon rakentaa leivinuuni, jota ei lopulta kukaan koskaan käyttänyt…

No, tämä ei ainakaan savuta.

Mutta rajansa sentään kompromisseillakin. Kun mikrouunin, lämpölaatikon, kiertoilmauunin ja höyryuunin lisäksi rakas teknokraattini esitti metrin levyistä keittotasoa työpöydälle, oli korkein aika ilmaista mielipiteeni selkeän ymmärrettävästi: ”Täs-tä  ei  tu-le  ti-la-us-ra-vin-to-laa.” Toimiva, linjakas, hyvinvarusteltu keittiö siitä silti tulee. Emmeköhän pärjää 60 senttiä leveällä tasolla.

Varsinainen riemu oli tajuta vielä tässä vaiheessa, että taloyhtiön kaasuverkko on yhä toiminnassa. Asunnon nurkassa jurottava kaasuputki siis vain odotti käyttöön pääsyään. Huomisen jälkeen induktiotasot ja kaasupullot voi unohtaa suunnitelmista: meille tulee maakaasu. Se on juhlaa.

Työmaalla käy lähipäivinä vilske. Pintoja tasoitetaan ja pohjamaalataan. Ikkunapenkkien kunnostus on alkanut. Seiniä levytetään. Olohuoneessa seisovat vieretysten kaasumiehen putket ja putkimiehen kaasut aamua odottamassa.

Vaan miten kummassa päätetään kodinkoneet?

6 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Kaappihumppaa

Koska projektiamme on ennen meitä remontoitu varsin maltillisesti, mitä nyt vähän tapetoitu ja maalailtu, on keittiössä jäljellä vielä alkuperäisiä yläkaappeja. Ulkonäkö on tässä iässä niillä jo mitä on, mutta siitä huolimatta ne ovat ehjät, tukevat, puiset kaapit. Talteen. Talteen huolimatta urakotsijoiden viistoista hymyistä.

    IMG_4409

Kunnia ammattilaisille, mutta purkaja on purkaja eikä mikään kaapinhalaaja. Kaikki, mikä on tarkoitus säästää, on syytä irrottaa itse ja kuljettaa turvaan pois työmaalta.

Kahdessa kaapissa oli selvät ripustukset yläosassa, mutta kuvan oikeassa reunassa olevassa ei näkynyt minkäänlaisia ulkoisia kiinnityksiä. Sen sisällä on ollut aikoinaan kaasumittari, tai paremminkin tämä kaappi on ollut kaasumittarin ympärillä, koska yläosassa ei ole taustalevyä ollenkaan. On vain kiviseinä.

Päätin aloittaa irrottamisen helpoimmasta, eli vasemmassa reunassa olevasta pikkukaapista. Ensin piti saada irti kahta kaappia yläreunasta yhdistävä hylly. Se oli naulattu paikalleen varsin epäystävällisesti kaappien sisänurkista. Mutta mihin ei sorkkarauta sovi, siinä auttaa kuminuija. Siispä nuijin enemmittä hempeilyittä rimalevyhyllyn ylös ja irti.

.

kaasukaappi

Kaasumittarikaappi ylähyllyn poistamisen jälkeen.

Tässä vaiheessa pikkukaappi jo liikkui kun heijasin sitä alareunasta. Yläreunan kiinnikkeiden lisäksi kaappi oli kiinni vain alareunan parilla naulalla. Suoraan alaspäin kohdistuvaa painoa kaapit ovat kantaneet ilmeisen hyvin, mutta ulos suuntautuvaa vetämistä ne kestivät heikosti.

Koska touhuilin asunnolla yksikseni, kaapille piti kehittää laskeutumisalusta. Onneksi kirjalaatikoita on jäljellä vieläkin muutama. Kirjallisuudella oli sanamukaisesti  kohottava vaikutus, kun kitkuttelin sorkkaraudalla kaapin  irti seinästä – jopa hiukan liukkammin kuin olin suunnitellut. PUM! Loppu hyvin kuitenkin.

kaappi2 kaappi1

Kaappi ennen irrottamista, kaappi irrottamisen (=hallitun putoamisen) jälkeen. Painetun sanan mahtia ei pidä milloinkaan aliarvioida.

.

takaa

Näin onnettomilla nauloilla kaappi oli alareunastaan kiinni.

.

ripustus

Eikä yläreunankaan kiinnitys mahdottoman tukevalta näytä. Hyvin ovat kaapit silti tehtävänsä hoitaneet.

Kaapintakaisen seinän kautta pääsin taas kurkistamaan menneisyyteen. Keittiön yläkaappien sijainti osittain sisäikkunoiden edessä on sattunut silmäääni alusta asti. Se on näyttänyt virheeltä muuten linjaakkaassa arkkitehtuurissa. Nyt paljastuneesta seinästä voikin päätellä, että vaikka kaapit ovat alkuperäiset, ainakaan kaikki niistä eivät ole alkuperäisillä paikoillaan.

.

alaosa

.

Kaapin alareuna alkoi siitä, mihin vihreänkukertava välitila päättyy. Vaakasuora raita seinässä korkeudella, jolle puinen nurkkalistakin päättyy, viittaa vahvasti siihen, että kaapin sijasta seinässä on tuossa kohdassa ollut aiemmin jotain muuta. Välitilan muovipinnoite on luultavasti vuoden 1964 remontista, jonka vihreitä jäänteitä versoo vähän sieltä sun täältä muualtakin asunnosta.

Kaapin alkuperäisyyttä puolustaa sen takaseinän teksti, johon puuseppä on kirjoittanut kaapin määränpään tietoja. Samanlaisia merkintöjä olen tavannut aiemminkin keittiökaapeissa, eteisnaulakoissa ja muissa vanhojen talojen kiintokalusteissa.

.

katu

.

Kaasumittarikaapin kiinnitysmysteerikin selvisi. Kaapin yläreunassa on samanlaiset kannakkeet kuin muissakin kaapeissa, mikä paljastui kun kilkuttelin sitä reunoistaan irti seinän maalikerroksista. Kaappi liikkui sen verran, että kannakkeen ääriviivat tulivat tasoitekerroksen alta esille. Muidenkin kaappien kiinnikkeet ovat luultavasti olleet alunperin siivosti piilossa, mutta siirtämisen yhteydessä ne on jo  jätetty seinän pinnalle. Kaasukaappi irtoaa siis aikanaan ihan samalla tekniikalla kuin muutkin: ulospäin kampeamalla.

Irrottamani kaappi painoi kokoonsa nähden hämmästyttävän paljon. Saisin helposti isommatkin kaapit yksikseni irti seinästä, jopa laskeutumaan turvallisesti kaunokirjalliselle kiitoradalleen, mutta siihen niiden matka sitten tyssäisi. Kuivan kesän orava naisekseen joutunee tunnustamaan rajansa. Malttaisinkohan antaa miehen tuntea itsensä tarpeelliseksi? Ehkä…

Tarpeellista olisi  ainakin muistaa toimittaa työmaalle paketti laastaria tai peräti ensiapupakkaus. Rapatessa roiskuu, sorkkaraudan kanssa lipsuu.  Remontointi vaatii luovaa ongelmanratkaisua, mutta joka lipsahduksesta ei välttämättä selviä pelkällä kekseliäisyydellä.

.

sormi

Tällä kertaa pehmopaperi ja pakkausteippi toimivat vallan mainiosti. Ex tempore -laastarista ei puutu kuin Muumin kuva.

4 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized