Ikkunaprinsessat

Asuntoa hankittaessa oli aluksi tarkoitus saada se kevääseen mennessä valmiiksi. Saattaa se tullakin, mutta vuosi vain on toinen kuin piti. Viimeinen erä – ehkä viimeinen – operaatio Kodissa on alkanut. Ikkunat.

Syksyllä kävin ikkunakurssilla, jonka vetäjä osoittautui niin jämptiksi naiseksi, että pyysin häntä urakoimaan kadunpuoleiset ikkunat takaisin siihen kuosiin, jonka ne ansaitsevat. Pokien nykytilanne ei ollut kaksinen.

Lakkakerros oli paksu, ruskea ja ikävän samea. Remontin suojateipit viimeistelivät kurjuuden viemällä mennessään osan lakasta. Kukahan kehittelisi teipin, jonka tarkoituskin, ei vain ei-toivottu sivutoimi, olisi maalinpoisto? Ostaisin heti kymmenen rullaa.

Sovimme, että kiinteät osat jäävät minun vastuulleni, ja sisäikkunat viedään verstaalle. Niiden siellä ollessa huollan karmit, jotta koko paketti on kunnossa kerralla. Ulkopuitteet ovat sen verran hyvät, että niihin ei kannata tässä vaiheessa koskea. Eikä se oikein näin talvella onnistuisikaan, koska edes yksi kerros lasia on oltava erottamassa meitä maaliskuusta, niin suotuisa kuin se näyttäisikin tänä vuonna ikkunaremontille olevan.

Aikataulupainetta helpottaakseni käsittelin pintoja ennen pokien lähtöä sen verran kuin pystyin.

Erkkerin rapsutusta ylhäällä:

Erkkerin rapsutusta alhaalla:

Unelmankevyttä lakkalastua on juuri niin kaikkialla kuin vain voi kuvitella. Suosittelen vastaavia puuhaileville lämpimästi suojalaseja – ja myös niiden käyttämistä. Pieninä levyinä puusta kimpoileva lakka on terävää.

.

Ikkunaremonttiin valmistautumiseen antoi lisämomenttia hifispagetin purkaminen. Tämä ei ole minun maaperääni, mutta joskus naisen vain täytyy tehdä mitä naisen täytyy tehdä. Luultavasti useimmat liittimet kuitenkin jäivät ehjiksi. Ainakin ikkunan edusta on nyt tyhjä, mikä on pääasia, eikö vain?

.

Tänään sisäikkunat lähtivät. Ikkunoidemme rakenne on sellainen, että sisäikkunat on saranoitu karmiin, ulkoikkunat puolestaan sisäikkunoihin. Se tarkoittaa sitä, että ensin piti irrottaa koko ikkunablokki karmista lattialle, erottaa ikkunalehdet toisistaan, nostaa ulompi ikkuna takaisin karmiin ja tukea se paikoilleen kiiloin ja ruuvein. Se oli 14 ikkunan operaatiossa kokopäiväurakka. Irrottamisen lisäksi aikaa kului jonkin verran ikkunoiden pieneen lisäeristämiseen. Sulkeuduimme säiden jumalan suosioon, ja päätimme pärjätä vain kahden huoneen ikkunoiden muovittamisella.

Jokainen irrotettu ikkuna sai lasiinsa järjestysnumeron, ja sen mukaan oman nimikkomukin. Rautaiset drinksut!

.

Valmista. Arvon Ladyt, ikkunankorjaajat, tekivät hyvää työtä, toimivat siististi ja pitivät erinomaista huolta siitä, ettei heidän jäljiltään asuntoon tai rappuun ilmaannu asiaankuulumattomia jälkiä. Yleistykset ovat vähän vaarallisia, mutta joissain asioissa naiset ovat keskimäärin luotettavampia kuin miehet. Kokemus puhuu, muut äänet vaietkoon.

.

Sisäikkunoiden poiston jälkeen oma työmaani näyttää lähietäisyydeltä tarkasteltuna tältä. Tässä on se hyvä puoli, että työn lopputulos tulee mitä todennäköisimmin olemaan palkitseva.

.

Anteeksi, naapurit! En millään malttanut olla ryhtymättä työhön heti. Lopetan kello kahdeksaan mennessä, lupaan pyhästi.

.

Jos näette valaistussa ikkunassa omituisesti kädet pystyssä heiluvan ja kyykistelevän naisen, niin se olen minä. Tähän ei ole muita keinoja kuin maaliraappa ja raaka työ, ympäristönä yhdenlainen avokonttori.

Satun onnekkaasti olemaan juuri optimaalisen mittainen näihin ikkunoihin, joten voin seistä ikkunalaudalla huoletta ilman vaaraa lyödä päätäni. Mutta muita vaaroja ei oikein voi ajatellakaan, tai työ loppuu siihen. Ikkunanraaputtajan erottaa iäisyydestä vain kolme milliä sodan kokenutta lasia.

.

Lopulta koitti tämänkin pitkän päivän ilta ja rauha. Työmaa on siivottu odottamaan huomista. Pöly laskeutuu – sananmukaisesti. Kaupunki hurisee tänään vähän lähempänä kuin yleensä. Abiturientin työ- ja unirauha on varmistettu teipatulla ja muovitetullla ikkunalla. Lisäpatteri odottaa käyttövalmiina, mikäli tarvetta ilmenee.

Pitäisiköhän ne ikkunoiden saranatkin jotenkin nätistää..? Zzzz…

Miten urakoitsija valitaan?

Täysin remontoitavan asunnon ostopäätöksen jälkeen tärkein päätös on remonttiurakan tekevän yrityksen valinta. Omien voimien rajallisuus tuli tunnustettua onneksi jo ennen nimien kauppakirjaan raapustamista. Tuttavapiirissä remontin kokonaan ostamista vähän kummasteltiin, koska ”onhan sitä tapetteja ennenkin itse seinään saatu”. Paikan päällä käyneet eivät ole palanneet asiaan. Vaikka neliöitä ei ole rajattomasti, on joka kohta huolenpitoa vailla. Tulee kovin pieni ja voimaton olo. Pelkästään remontin vaiheiden aikataulujen yhteensovittamisessa olisi amatöörillä hyvin pian sormi suussa.

Ensimmäinen ja luonteva urakoitsijanilmaisin on arkkitehti. Hänen kontaktinsa ovat koeteltuja ja hyväksi todettuja. Hän suositteli silti etsimään urakkakilpailuun muitakin tekijöitä, jotta ei turhaan synny epäilyksiä suosikkijärjestelmästä jonkun muun kuin työn tilaajan eduksi.

Puskapuhelinta, referenssejä ja yritysten taustoja vertailemalla valikoitui viisi hyvää ehdokasta, joilta urakkatarjousta pyydettiin.

Ensin piti tietenkin olla paperilla aika tarkasti mitä tahdomme tehtäväksi, millä materiaaleilla ja koska. Tarkkuudesta esimerkkinä voin kertoa, että esimerkiksi kylpyhuoneen kaakelikoko piti tietää jo nyt. Tottahan se on, että mosaiikin asentaminen eroaa oleellisesti 15 x 15 cn laatasta, mutta enpä olisi tullut sitä itse vielä tässä vaiheessa ajatelleeksi.

Yksi firma ei antanut tarjousta, koska oli jo täystyöllistetty, toinen totesi urakan olevan liian suuri heille, mutta kolme jäljelle jäänyttä jättivät tarjouksensa määräaikaan mennessä.

Seuraavassa vaiheessa istuttiin arkkitehdin ja urakoitsijoiden kanssa neuvottelupöytään, jonka ääressä sorvattiin urakan ehtoja tarkemmiksi samalla kun arkkitehti oman kokemus- ja vaatimustasonsa pohjalta kysellen kartoitti urakoitsijoiden kykyä hoitaa työ laadukaasti ja aikataulussa  valmiiksi. Ne olivat aika tiukkoja keikkoja, enkä ihan  joka hetki kadehtinut haastateltavien osaa ruuvipenkissä.

Yksityiskohdat hierottiin lopulta kahden urakoitsijan kanssa allekirjoitusta vaille valmiiksi.

Entten tentten…

Vaakakupissa painaa päätöstä tehdessä muukin kuin hinta. Tunteella ei päätetä, mutta sekin huhuilee taustalla. Tarjoukset eivät myöskään ole täysin identtiset: toinen yritys sisällyttää tarjoukseensa enemmän tarvikkeita  kuin toinen, toisella taas työ suoritetaan hiukan eri tavalla kuin toisessa firmassa, ja niin edelleen. Aikataulut sentään ovat molemmilla samat, luottotiedot kunnossa, suositukset samoin. Tässä vaiheessa ei oikeastaan huvittaisi sanoa kummallekaan enää ei, mutta emme me kyllä oikein kahtakaan urakoitsijaa voi ottaa.

Ajat ovat meidän eduksemme nyt sellaiset, että hyviä vaihtoehtoja onneksi on tarjolla, joten ei tästä päätöksenteon tuskasta varsinaisesti kannattaisi valitttaa. Muistissa on sekin aika, kun työvoimapulassa kärvistelevällä alalla rakentamisen ammattilaiseksi kelpasi kuka tahansa, joka erotti sahan vasarasta. Se ei todellakaan ollut rakentamisen kultakautta muuten kuin määrässä laskien.

Mutta nyt sitten sitä isoa päätöstä pusertamaan. Huh.

 

 

 

Aikamatkalla

Mestari Beus’n mittari, josta ilahduin kovin. Toimii.

.

Valokatkaisimet näyttävät tältä…

.

.

…mutta myös tältä. Alempi on palvelijankutsunappi.

.

 Kaikki sähköasennukset eivät ehkä aivan tarkalleen noudata nykyisiä määräyksiä.

.

        

Kaikki asunnon ovenkahvat ovat alkuperäisiä. Niin myös kylpyhuoneiden  lukot. Mitä luulette, säilytetäänkö?

.

Väliovien kahvat ovat tällaisia.

.

 

Näitä kahvoja löytyy komeroiden ovien lisäksi rappukäytävien ikkunoista ja ovista. Johdonmukaista.

.

Keittiön kylmäkomero ei ole tykkänään tyhjä. Siellä on herne!

.

Alkutilanne

Tässä tohinassa on jänyt kokonaan näyttämättä, mikä on alkutilanne asunnon pohjan kanssa. Korjataanpa unohdus nyt.

Keittiöön on jossain vaiheessa (luultavasti vuonna 1964) lisätty seinä, jolla on erotettu käytävä, ja ruokasalista makuuhuoneeseen vienyt ovi on suljettu, mutta muita tehtyjä muutoksia en ole tähän mennessä löytänyt.

Pohja on oman aikansa lapsi. Se oli moderni, selkeä ja käytännöllinen yhden virkanaisen ja hänen kotiapulaisensa koti. Kiinteitä kaappeja on paljon, mutta ne on kätketty hienosti kantavien palkkien väleihin ja oviaukkojen yläpuolisiin rakenteisiin. Keittiö oli sivussa ja pieni, koska rakennusaikaisen käsityksen mukaan keittiöön ei olisi koskaan asiaa kenelläkään muulla kuin kotiapulaisella.

Ajat ovat nyt toiset. Meitä on kuusi, eikä yhtään apulaista. Nykyään keittiössä häärää – onneksi – useampi kuin yksi ihminen, hallissa ei luultavasti useinkaan siemailla raparperijuoma-aperitiiveja helmet kaulassa, ja pyykitkin pestään kotona itse, eikä pesetetä alakerran pesulassa.  Asuntoa ei voi museoida, vaikka tuleva mullistus aiheuttaakin jonkinasteista syyllisyyttä. Ei ole henkisesti aivan helppoa muuttaa vanhaa interiööriä, jota voisi historialliseksikin kutsua.

Oikeastaan pääsin sopuun itseni ja remontin kanssa nimenomaan, hiukan ironisesti,  juuri rakennuksen tyylisuunnan kautta. Talo edustaa tyylipuhdasta funktionalismia pelkistettyine linjoineen ja ikkunarivistöineen. Siinä ei ole mitään tunkkaista eikä koukeroista. Funkkis edusti uutta, toiveikasta ja tervettä aikaa. Sen aatemaailmaa oli nimenomaan tarkoituksenmukainen, tarvetta palveleva suunnittelu.

Funktionalismin idean kiteytti amerikkalainen arkkitehti Louis Sullivan jo vuonna 1896 toteamalla, että ”tarkoitus sanelee muodon”. Myöhemmin Le Corbusier kutsui asuintaloa ”koneeksi, jossa eletään”. (Wikipedia)

Sitä ideologiaahan mekin olemme nyt toteuttamassa tässä ajassa. Ja vaikka suljemme huoneesta toiseen avautuvan pitkän näkymän, uusi sellainen toisaalta avautuu sisemmälle asuntoon, oikeastaan kahteenkin suuntaan. Alkuperäinen, toimiva takka säilyy sellaisenaan, ikkunapenkit palautetaan kaakeloinnin alta ennalleen, kaikki tarvittavat ovet tulevat olemaan alkuperäisiä, ja tarpeettomiksi jäävätkin säästetään. Tammiparketin kunnostamisen suhteen olemme toiveikkaita, vaikka se paikoitellen aika rujo onkin.

Kyllä asunto funkkiksena tulee säilymään meidän käsissämme. Se vain päivittyy vuodelle 2014.

 PS. Vaikka ovien määrä on jo tuossa piirroksessakin häkellyttävä, totuus on uskomattomampi. Kuvassa eivät näy kaappien 15 pikkuovea!