Avainsana-arkisto: päiväkirjat

Ennen meitä – historia havisee kirjan sivuilla

Kiinteistönvälittäjä mainitsi ohimennen jossain vaiheessa kaupanhierontaa, että ”joku toimittaja asui tässä aikaisemmin” ja että ”hänestä on joku kuvakin täältä.” Kauppakirjojen kirjoittamisen yhteydessä selvisi, että joku toimittaja oli ollut Alli Wiherheimo, Kotilieden ensimmäinen ja pitkäaikaisin päätoimittaja. Hän työskenteli lehdessä sen perustamisesta, vuodesta 1922, eläkkeellejäämiseensä vuoteen 1963 asti.

Wiherheimo osti asunto-osakkeen haaveilemaltaan paikalta jo ennen sen rakentamista,  ja asui talon valmistuttua kotiaan kaikkiaan 46 vuotta. Kuva, jota välittäjä hatarasti muisteli, puolestaan löytyy kirjan kannesta.

 Uranaisen

Wiherheimo kirjoitti ja luki työkseen, mutta sen lisäksi hän kirjoitti myös päiväkirjoja. Jälkisäädöksellään hän lahjoitti päiväkirjat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle. Ne toimivat fil.toht. Päivi Aikasalon tärkeimpänä lähdeaineistona, kun hän kirjoitti elämäkerran Alli Wiherheimo, Uranaisen sydän.

Ei ole varmaankaan suuri yllätys, että kirja piti hankkia pikavauhtia. Tontut pistivät parastaan, jotta opus saatiin juuri joulun alla tehdyn asuntokaupan jälkeen ajoissa pakettiin ja pukinkonttiin. Ihmeitä tapahtuu, ja kuin suoraan painosta tullut kappale saapui kuriiripostina antikvariaatista jouluksi kotiin.

Jo ennen lukemista piti tietenkin toiveikkaasti selata kuvasivut. Ja kyllä, kyllä vain! Kirjassa on kuin onkin kansikuvan lisäksi pari muutakin valokuvaa tulevasta kodistamme. Tekstistä löytyi vielä paljon lisää asuntoasiaa ja sen lisäksi muitakin mielenkiintoisia yllätyksiä. Kirjaan on valikoitunut tietenkin vain osa, mutta alkuperäisissä päiväkirjoissa olisi varmaan paljon enemmänkin meitä kiinnostavia merkintöjä. Puhumattakaan vanhoista valokuvista. Niitä vasta haluaisinkin nähdä.

mtakka

Mutta tämä kuva ei ole vanha laisinkaan. Se on otettu eilen.

Mainokset

13 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized