Kesäkuussa alkaa lämmetä

 

Peukkuja on pidetty ilmeisen aktiivisesti, sillä taloyhtiö näytti viimein vihreää valoa remontille. Jippii ja kiitos!

Hauskuushan ei silti vielä pääse alkamaan, sillä taloyhtiön hyväksyntä tarkoittaa vasta sitä, että voimme jättää rakennuslupahakemuksen rakennusvirastoon. Toukokuu on kierähtänyt kesäkuuksi, emmekä todellakaan ole ainoita viraston lupaluukulla lappu kädessä jonottavia. Lisäksi virastossa ajetaan sisään uutta ATK-järjestelmää, joka sitten joskus tulevaisuudessa nopeuttaa hakemusten käsittelyä. Tällä hetkellä vaikutus valitettavasti on vielä päinvastainen. Toisaalta nyt voi viimein alkaa tehdä edes jotain, eli purkutöitä. Eikä sekään ole ihan pieni työmaa.

On tätä odotettukin. Toinen tyttäristä lausui taannoin lakonisesti, että hän ehtii muuttaa kotoa opiskelemaan ennen kuin asunto on valmis. Samoihin aikoihin erehdyin miettimään ääneen minne haluaisin eläkepäiviksi asettua. (Kyseessä on niinkin ajankohtainen haave kuin arviolta noin 20 vuoden kuluttua realisoituva elämänvaihe.) Se oli kuin sormen työntämistä liian syvälle omaan sieraimeen. ”Ai miks? Toi asuntohan valmistuu just sopivasti. Pääset muuttamaan sinne”,  lohkoi pienempi prinsessa. Juupelis juu. Ainakin sarkasmin taidossa on saatu oppia jo varhaisella iällä.

Mustalaisleiri on joka tapauksessa pakannut kimpsunsa ja kampsunsa taas yhdestä osoitteesta kasaan ja tehnyt kuten herrasväki entisaikoina: lähtenyt maalle kesänviettoon. Vara-asunto kaupungissa on tyhjennetty, siivottu ja ovi takana suljettu. Kolmeen osoitteeseen ripoteltu omaisuus on siirtynyt pääasiassa kahteen, mikä toivottavasti helpottaa arjen hallintaa edes hiukan. Paitsi tietenkin sitten kesämökille kulkeutuu osa… Eli mikään ei oikeasti siltä osin tule muuttumaan ihan pian. Hukassa on ainakin kaikki, joka asia ja lisäksi luultavasti myös loput.

Yksi ehdottoman positiivinen seuraus matkalaukkuelämästä on ollut: ei tee  v ä h ä ä k ä ä n  mieli hankkia  m i t ä ä n  uutta esinettä tai vaatekappaletta. Päin vastoin. Minulle on puhjennut akuutti tavara-allergia.

Sen lisäksi remontin viivästyminen on aiheuttanut vakavaa henkistä tyhjäkäyntiä. Sitä on pitänyt lievittää puuhastelemalla sijaistoimintojen parissa. Siksi esimerkiksi maalaisresidenssin puutarha kokee kummia, kuusiosainen pirttikalusto luo nahkaansa ja harrasteauto on vailla verhoiluaan.  Normaaleista kotipuuhista, kuten ruokahuollosta, siivouksesta ja pyykkäämisestä huolehtimisen lisäksi ainakin ruumis – sielusta en lupaa mitään – piipahtaa päivittäin myös työpaikalla. Elämään saa tarvittaessa, katsokaas, ruuhkaa ja vilskettä jopa ihan ilman remonttia!

Ja se on ihanaa.

 

Lähtölaukaus

On tapahtunut suuria.

Tuossa kohdassa ovessa ei ole enää tyhjää paikkaa eikä orpoja ruuvinkoloja. Siinä kiiltelee upouusi kyltti, jossa seisoo ylpeästi perheemme koko mittava nimirimpsu. Oven takana ei tietenkään edelleenkään asu kukaan, mutta reviiri on nyt virallisesti merkattu meille kaikille. Nimikyltti on pieni suuri askel matkalla uudesta asunnosta uudeksi kodiksi.

Meillä on käytössämme sukunimiä suunnilleen saman verran kuin normaalilla suomalaisella pikkukylällä, erotuksena vain se, että emme ole aivan kaikki keskenämme sukua. Ei ollut ihan yksinkertaista päättää mihin järjestykseen nimet kaiverretaan. Olisiko tyylikkäintä kirjoittaa naiset ensin? Vai lyhin nimi ylimmäksi, sitten seuraavaksi pisin jne? Vaiko ehdottoman demokraattisesti aakkosjärjestyksessä? Arpomalla? Kaikki peräkkäin? Yksi ylle, muut alle? Ja jos, niin taas on edessä sama ongelma järjestyksen kanssa.

Nämä ovat näitä uuden ajan ongelmia, ja aika kevyitä sellaisia. Otan ne vastaan huomattavasti mieluummin kuin esivanhempien mallin, jossa yhdessä oltiin liiton onnellisuudesta riippumatta kunnes kuolema erotti. (Kyllähän se tosin sitten erottikin, onnellisuutta kyselemättä: isoisoisäni oli naimisissa kolmesti ja leskimiehenä kuoli).

Loppujen lopuksi päädyin ovikyltin kanssa kahden puoltoäänen menetelmään. Nimet tulivat asukkaiden pääluvun mukaiseen järjestykseen, mikä oli myös visuaalisesti vahvin vaihtoehto. Kaksi perustetta puolesta. Sillä mennään. Toivottavasti päätöksenteko saneerausprojektin tulevissa, ehkä jopa hieman tätä monimutkaisemmissa aiheissa ei ole samanlaisen veivaamisen takana, tai meillä saattaa olla tuskien taival edessämme.

Ai niin, eräs toinenkin päätös on sentään nyt tehty!  Melkein unohdin sen tässä tärkeämpien asioiden tiimellyksessä. Päivän päätös on, että iso remontti toteutuu. Keittiö vaihtaa paikkaa, saamme riittävän määrän makuuhuoneita ja uuden kylpyhuoneen.

Tämä tarkoittaa lopullista lähtölaukausta arkkitehtitoimiston urakalle. Valmistelut rakennusluvan hakemiseksi alkoivat saman tien. Nyt alkaa tapahtua.