Avainsana-arkisto: remontti

Tapetteja 2: palvelijanhuone

Onkohan kotiapulaisten työsuhde-etuihin kuulunut oikeus päättää palvelijanhuoneen tapeteista? Sellainen ajatus tuli mieleen, kun liotin aina vain uuden kerroksen tapettia esille keittiön vieressä olevan huoneen seinistä.

phuone

Päällimmäisenä tällä hetkellä on elämäniloinen kerros oranssia maalia huoneen nurkassa.  Oranssi maali ehkä loppui, maalari tuli toisiin aatoksiin tai kenties toisiin tunnelmiin, sillä oranssi pinta päättyy toisella seinällä yllättäin kesken kaiken ja vaihtuu lennossa vaalean siniharmaaksi. Eikä sekään sitten kuitenkaan ollut aivan oikea valinta. Loput huoneesta on maalattu konservatiivisen valkoiseksi.

Oranssin ja sinisen välimaastoon oli jäänyt suikale tapettia maalaamatta. Se näyttää minusta 50-luvun tapetilta, mutta tuskins se on ollut seinässä sieltä asti.

.

phuone1

Kukaties joku on halunnut nostalgisen mallin. Tai tapettia on vain sattunut löytymään kaapista. Ja niitä löytökaappeja, niitähän huoneistossa todella riittää.

Vaalean ruudukkoaiheisen alla on ohutraitainen ruskea tapetti.

.

phuone2

Raitatapetin irrottaminen oli työn ja tuskan takana. Miten noin ohuella paperilla on voitu tapetoida seinä? Se on laadultaan kuin Tiimarin joululahjapaperia: ohutta, läpinäkyvää, repeilevää. Anteeksipyyntö edesmenneelle, mutta paremminkaan en osaa tapetin olemusta kuvailla.

Rusken raidan alta löytyi vaihteeksi kerros valkoista maalia. Se maalikerros harmitti enemmän kuin edelliset, sillä se on tuhonnut peittämänsä tapetin kokonaan. Kuvio on tarttunut maaliin, eikä enää siitä takaisin palaa.

.

phuone4

Tässä on suikale maalia, joka on kiinni raitatapetin taustassa. Siihen on siirtynyt haamu kukkatapetista, jota ei enää ole olemassa kuin maalikerroksen peittämänä.

.

Ylimaalatun kukkatapetin alta kuoriutui esiin iloisempi näyte.

phuone5

Toistaiseksi tätä tapettia on esillä vain pikkuruinen pala, mutta miten hienostunut sellainen! Himmeän vihreällä pohjalla lehväaiheinen painatus, päällimäisenä pieniä kullanvärisiä pilkkuja. Kostean painovärin jälki näkyy herkullisesti tapetin valkoisissa kuvioissa. Kelpaisi minullekin budoaarin seinää somistamaan.

.

Lehvätapetin alla on vielä  tiimaritapettiakin hentoisempi kerros.

phuonetap

Tästäkin suurin osa pinnasta irtoaa  kostutuksessa päällä olevan tapetin pohjaan, mutta jokin vaalea kohokuvio tässä on ollut. Tapetti on ohuen ohutta ja hyvin haurasta. Kaunis ja herkkä se silti on – tai ehkä juuri siksi.

.

Viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä, kiviseinälle suoraan tapetoituna siniharmaa upeus:

phuoneiso

Kuva ei jälleen kerran tee oikeutta, mutta jospa lähempi tarkastelu hieman avaisi tapausta.

.

phuone7

Miten montaa eri painoväriä tuossa on käytetty? Ja eikö ollutkin niin, että jokainen väri painettiin erikseen? Päällimmäiseksi on lisätty häivähdys hopeaa. Metallissävyiset korostukset tuntuvat olleen suosiossa. Jopa makuuhuoneen ruusutapetissa näkyy oikeassa valossa hopeisia pystyraitoja.

Tapetti on upea, mutta jotenkin väärässä paikassa. Aihe vaikuttaa vanhanaikaisemmalta kuin sen pitäisi 30-luvun modernissa talossa olla. Tyyli oli kuitenkin muuttunut selkeästi 1910-luvulta 30-luvulle tultaessa. Tämä tapetti henkii enemmänkin vielä jugendin jälkimaininkeja kuin funkkista.  Joko tämä on niitä ounastelemiani rakentajan ylijäämätapettaja, tai sitten jollakulla on ollut vahvat mielipiteet ja sananvaltaa tapetinvalintaan juuri tässä huoneessa. Hmm… Allihan muutti tänne vahvaluonteisena ihmisenä tunnetun äitinsä kanssa. Ehkäpä tämäkin arvoitus vielä joskus selviää.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Tapetteja

 Asunnon tuleva suuri remontti on vaatinut paljon henkistä sopeutumista monen vanhan asian häviämiseen. Siinä on helpottanut vähän museoimisprojektini. Olen kuvannut asuntoa paljon, ja saanut nyt myös talteen tapettimallit joka huoneesta ja joka tapetista. Tässä tuloksia:

.

enso

Työhuoneessa on alimpana aivan varmasti alkuperäinen, ensopahviksi tai ensotapetiksi kutsuttu pinkopahvi. Se oli 1930-luvun hittituote. Isokantaiset naulat, joilla kostea pahvi on kiinnitetty seinään pingottumaan, ovat varmaankin ruostuneet jo silloin. Vanhinta, murretun vihreää maalikerrosta pilkottaa hiukan valkoisen alta.

Pidän pahvin ulkonäöstä, tunnusta ja siihen sisältyvästä nostalgiasta. Minkähänlaisen taivuttelun takana olisi, että saisin puhuttua enson jäämään? Edes yhdelle seinälle? Jos vaa’ankieltä tarvitaan, niin arkkitehti toimikoon sellaisena. Kunhan kallistuu oikeaan suuntaan…

.

työhuone

Ensopahvin päälle on liisteröity vihreäkuvioinen tapetti. Sain siitä kuvan vain valoa vasten ja takapuolelta, sillä sen päällä on valkoinen maalikerros.

Työhuoneen seinäpinnat olivatkin sitten siinä. Samalla tuli käsiteltyä myös halli, jossa on vain kerros tätä samaa vihreää tapettia suoraan kiviseinän päällä. Hallissa ylimaalaus on tehty valkoisen sijasta voinkeltaisella maalilla.

.

puuteri

Ruokasalin vanhin toistaiseksi löytämäni maalikerros on hempeän puuterinpunainen. Väri näyttää luonnossa oikeastaan melko tyylikkäältä. Se ei ole yhtään räikeä, ei aprikoosi, ei selkeä vaaleanpunainenkaan. Se on puuteri. Väri melkein tuoksuukin puuterirasialta.

.

ruokasali

Puuterimaalin päälle on tapetoitu sinisävyinen medaljonkitapetti, jota on rusehtavana olohuoneessa.

.

olohuone

Olohuoneen tapettipaletti. Alimpana on vihertävä, kohopintainen tapetti, joka valitettavasti menettää suuren osan pinnastaan päällä olevan tapetin liisteriin.

Seuraavaksi tulee pikkuruutuinen tapetti, jonka pinta tuntuu hyvin liituiselta ja liukenee veteen salamana. Sitten seuraavat pikkuruutuinen vaalea tapetti ja ruokailuhuoneesta tuttu medaljonkitapetti.

.

IMG_4755

Lähikuva alimmaisesta tapetista. Luonnossa vaikuttaa kuin tummat kohdat olisivat vähän kimaltelevia.

En ole ihan varma, mutta luulen, että kaksi alinta kerrosta ovat olleet vain rakennusteknisiä kerroksia, ja oikea tapetti on tullut vasta niiden  päälle. Alin tapetti on nimittäin liisteröity suoraan kiviseinälle ja sen päälle on levitetty paikoitellen kittiä. Epäilykseni heräsivät kuitenkin toden teolla vasta makuuhuoneessa:

.

perustapetti

Makuuhuoneessa alimpana on tämä sama paksu, liitupintanen tapetti kuin olohuoneessa toiseksi alimpana. Ja sen päällä on kerros – tadaa – samaa tapettia! Miksi ihmeessä niin olisi, ellei sitä olisi käytetty vaikkapa helpottamaan seinän tasoitusta? Ei siis pohjamaalia, vaan pohjatapetti. Siinäpä oiva tapa talonrakentajalle hävittää muodista menneet tapettirullat.

Seuraava tapettikerros puhuu saman asian puolesta:

.

ruusu

Tästä suloistakin suloisemmasta ruusutapetista Alli Wiherheimo oli kirjoittanut päiväkirjaansa. Hän kirjoitti, miten tapetin ruusunnuput hohtelivat helmikuisen sunnuntain auringonpaisteen kultaamina valoisassa asunnossa, kun hän jälleen kerran oli käymässä tulevassa kodissaan. Rakennustyöt olivat viimein melkein ohi. Hän odotti jo kovasti muuttoa omaan kotiin.

Oli melkein liikuttavaa löytää samaiset ruusut rujojen maali- ja tapettikerrosten alta, nuput yhtä tuoreina kuin ne olivat Wiherheimon rakkaan kodin valmistuessakin.

.

kultaraita

Jossakin vaiheessa ruusuiset unelmat saivat kuitenkin antaa tietä modernimmalle ilmeelle. Tämän tapetin sävy ei toistu kuvassa lähimainkaan, mutta se on oikeasti kullanvärinen, moiré-kuvoinen muovipintatapetti. Se on selvästi jo kypsän aikuisiän saavuttaneen henkilön elegantti valinta.

.

sandudd

Seuraava kerros edustaa vihreää aaltoa. Vihreää on jossakin vaiheessa esiintynyt asunnossa kieltämättä jopa hyökkäävän hallitsevassa määrin. Niinpä ei ole mikään ihme, että tämänkin viherryksen yli on lopulta telattu. Tuo kapea reunasuikale on ainoa kohta, joka on säilynyt siniharmaalta ja valkoiselta lateksilta, joilla huone on pikaehostettu 2000-luvulle.

.

Pidän erittäin kyseenalaisena käytäntönä tapetoida tai maalata suoraan vanhojen tapettien päälle (tupajumi syököön, jos joskus niin teen), mutta edeltäneet kunnostajat ovat olleet suurpiirteisempiä. Tapettikerrosten irrottelu on verkkaista puuhaa. Ehkä ajassa matkustamisen toisaalta kuuluukin tapahtua arvokkaalla tempolla. Sillä aikamatkallehan olen tässä taas päässyt.

Kiitos suurpiirteisyyden.

.

PS. Palvelijanhuone osoittautui sellaiseksi ”tapettologiseksi” kaivaukseksi, että se ansaitsee  aivan oman postauksensa. Tuonnempana siis lisää paperinmakuista historiaa.

.

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Lähtölaukaus

ovi

On tapahtunut suuria.

Tuossa kohdassa ovessa ei ole enää tyhjää paikkaa eikä orpoja ruuvinkoloja. Siinä kiiltelee upouusi kyltti, jossa seisoo ylpeästi perheemme koko mittava nimirimpsu. Oven takana ei tietenkään edelleenkään asu kukaan, mutta reviiri on nyt virallisesti merkattu meille kaikille. Nimikyltti on pieni suuri askel matkalla uudesta asunnosta uudeksi kodiksi.

Meillä on käytössämme sukunimiä suunnilleen saman verran kuin normaalilla suomalaisella pikkukylällä, erotuksena vain se, että emme ole aivan kaikki keskenämme sukua. Ei ollut ihan yksinkertaista päättää mihin järjestykseen nimet kaiverretaan. Olisiko tyylikkäintä kirjoittaa naiset ensin? Vai lyhin nimi ylimmäksi, sitten seuraavaksi pisin jne? Vaiko ehdottoman demokraattisesti aakkosjärjestyksessä? Arpomalla? Kaikki peräkkäin? Yksi ylle, muut alle? Ja jos, niin taas on edessä sama ongelma järjestyksen kanssa.

Nämä ovat näitä uuden ajan ongelmia, ja aika kevyitä sellaisia. Otan ne vastaan huomattavasti mieluummin kuin esivanhempien mallin, jossa yhdessä oltiin liiton onnellisuudesta riippumatta kunnes kuolema erotti. (Kyllähän se tosin sitten erottikin, onnellisuutta kyselemättä: isoisoisäni oli naimisissa kolmesti ja leskimiehenä kuoli).

Loppujen lopuksi päädyin ovikyltin kanssa kahden puoltoäänen menetelmään. Nimet tulivat asukkaiden pääluvun mukaiseen järjestykseen, mikä oli myös visuaalisesti vahvin vaihtoehto. Kaksi perustetta puolesta. Sillä mennään. Toivottavasti päätöksenteko saneerausprojektin tulevissa, ehkä jopa hieman tätä monimutkaisemmissa aiheissa ei ole samanlaisen veivaamisen takana, tai meillä saattaa olla tuskien taival edessämme.

Ai niin, eräs toinenkin päätös on sentään nyt tehty!  Melkein unohdin sen tässä tärkeämpien asioiden tiimellyksessä. Päivän päätös on, että iso remontti toteutuu. Keittiö vaihtaa paikkaa, saamme riittävän määrän makuuhuoneita ja uuden kylpyhuoneen.

Tämä tarkoittaa lopullista lähtölaukausta arkkitehtitoimiston urakalle. Valmistelut rakennusluvan hakemiseksi alkoivat saman tien. Nyt alkaa tapahtua.

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Juhlapäivän hulinat

leivos3

Elämä on yhtä juhlaa: on ollut aikuisen nimipäivää, lapsen ja lapsenmielisen syntymäpäivää ja nyt kaiken lisäksi vielä huomiomme keskipisteen ikioma juhlapäivä: tänään tuli kuluneeksi tasan 82 vuotta siitä kun Alli Wiherheimo muutti upouuteen kotiinsa äitinsä ja pikkuveljensä kanssa. Pikkuveli muutti pian omaan kotiin, äiti vasta aikanaan autuaammille maille.

Siihen aikaan ei ollut tapana arvostella vanhempia, mutta kaikesta päätellen aikuisen lapsen ja äidin yhteiselo ei ollut jatkuvasti silkkaa auvoa. Voin melko helposti samaistua tilanteeseen. Elo teinityttöjenkään kanssa ei tuoksu jatkuvasti ruusulle, saati sitten ilmapiiri kahden aikuisen naisen yhteistaloudessa.

Joka tapauksessa muutto omaan kotiin oli Wiherheimolle hartaasti odotettu ilo. Leivos ja mehulasi sille, skål! Eiköhän meidänkin vuoromme iloita muuttopäivästä vielä joskus koita.

Asuntovanhuksella kävi tänään vilske. Urakoitsijoita tuli ja meni kopistelemassa lattioita ja seiniä. Lattiat, sivumennen sanoen, saivat osakseen paljon positiivisemman arvion kuin itse olisimme aluksi uskoneetkaan. Kasettilattia-sana oli jo tuttu, mutta nyt opimme myös mitä se tarkoittaa. Meillä siis on tanakka, noin neliömetrin kokoisten puukasettien päälle tehty aito parketti, jonka hävittäminen olisi pyhäinhäväistys. Hyvä. Sellaiseen tuhotyöhön emme erehdy.

Uuden kylpyhuoneen kohtalo on edelleen arvoitus kaikille. Riittävätkö kaadot ja miten päin lattiapalkit ovat, kuuluvat tärkeimmät kysymykset. Niihin löytyy varma vastaus vasta kun työhön ryhdytään. En ole järin innoissani kasettilattian nostamisesta kokeilumielessä, mutta vaihtoehtoja ei taida juuri olla, ellemme muuta suunnitelmiamme radikaalisti. Voihan tietysti niinkin vielä käydä, jos epäonnistumisen  riski alkaa näyttää liian suurelta.

Juhlapäivän kruunuksi asunnosta lähti sopivasti remontin alta pois pahvilaatikoittain vanhoja painotuotteita seuraavalle omistajalleen. Ne olivat jäneet meille asunnon mukana ”perinnöksi” täysin omalla suostumuksellamme, vaikka enimmälle osalle emme suurin surminkaan keksineet käyttöä.

Kirjat neljällä kielellä olivat pieni osa hartaan hengenmiehen ja hänen vaimonsa uskonnollispainotteista kirjastoa useamman sukupolven ajalta. Tämän aihepiirin kirjallisuus 100+ vuoden takaa – vaikka varmasti kasvattavaa ja sivistävää olisikin – ei kuulu meistä kenenkään suosikkilukemistoon. Teosten jätteenpolttolaitokselle kuljettaminen tuntui silti ajatuksenakin pahalta.

Koska elämä on epätodennäköisten sattumusten puoli-ilkikurinen jatkumo, kirjoille löytyi yhdellä ainoalla summamutikkaan heitetyllä kysymyksellä koti, jossa niistä ainakin osaa tullaan käyttämään teologiseen tutkimukseen. Aivan loistavaa!

Johdatukseksiko tätä nyt sitten kutsuttaisiin?

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Suunnittelupalaveri 2

Herrasväki Hurlumhei saapui säntillisesti sovittulla ajalla toiseen palaveriinsa arkkitehtitoimistolle. Tosin meillä ei ollut suuren suurta käsitystä siitä, miksi tapaaminen oli sovittu. Kummankaan muistikuvat tai kalenterimerkinnät eivät tuoneet valaistusta asiaan. Hontelonlaiseen valmistautumiseen saattoi olla syynä viiden lapsen kanssa juuri vietetty ”lomaviikko”. Sellaiset ovat harvoin pelkkää lomaa aivan kaikille osallisille, ainakaan täysi-ikäisille.

Palaverin tarkoitus palautui mieleen joka tapauksessa paikan päällä. ”Eteisen lattiamateriaali?” ”Olohuoneen?” ”Keittiön?”

Oli noita tietenkin tullut jo etukäteen ihan muuten vain mietittyä, mutta kieltämättä vähän yllättäin päätöksenteon hetki tuli. Lattiat, seinät, katot, purettavat kohdat, pistorasiat, valokatkaisimet, kiinteiden valaisimien paikat, ja niin edelleen. Tunnissa koko jumppa läpi. Sähköistä oli tietenkin olemassa ehdotukset, mutta muuten kaikki muu piti päättää mahdollisimman tarkasti nyt, jotta projekti pääsisi viimein urakkatarjouskierrokselle.

Tällä hetkellä asunnon lattiamateriaaleina ovat parketti ja lautalattia, joka on parissa käytäväkohdassa muovimaton alla, muuten paljas. Parketin toivomme siis säästyvän, mutta onko se nyt varmasti jatkossakin oikea valinta myös eteiseen? Se joudutaan todennäköisesti kuitenkin avaamaan putkien takia. Entä keittiö? Laattaa, lautaa, uutta parkettia, linoleumia? Kokonaan kaakeloitu kylpyhuone vai vain osittain? Muitakin vaihtoehtoja kun olisi, vaikkei heti tulisikaan ajatelleeksi. Entä lattia, isoa vai pientä laattaa? Mitä tehdään oville, ikkunoille, ikkunapenkeille?

Ja sitten kuivien tilojen seinät. Ajanmukaisia upeita tapetteja tehdään yhä, mutta entäs kun talouteen kuuluu kaksi fifty-fifty -suhteessa päättävää sisustajaa, joista toisen makumieltymykset suosivat barokkilinnaa, toisen teurastamoa? Ehkä on viisaampaa jättää tämä tapettiasia toistaiseksi odottamaan. Kädenvääntöä ja kompromisseja on tarjolla jatkossa riittämiin muutenkin. Maali on hyvä.

Sitä paitsi olen joskus saanut kokea kyseenalaisen ilon olla liisteröimässä seinään kauniita, kotimaisia paperitapetteja. Lopputulos oli hieno, mutta ei syntynyt täysin voimasanoitta. Kuin vessapaperilla olisi tapetoinut! Ammattilaisilta se varmasti sujuu sutjakammin, mutta jotenkin tekee edelleen mieli väistää hallitsemattomasti venyvää ja repeilevää tapettia, mikäli mahdollista.

Kylpyhuone on yhä kysymysmerkki, joka saattaa muuttaa suunnitelmat kokonaan. Pystyykö putkityöt järkevästi toteuttamaan sinne, minne olemme kylpyhuoneen piirustuksissamme sijoittaneet? Tai pitäisikö sittenkin tehdä säästävämpi ja maltillisempi kunnostus? Kun ne pariovetkin..

_MG_7183

4 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Aikamatkalla

mittari

Mestari Beus’n mittari, josta ilahduin kovin. Toimii.

.

nappula

Valokatkaisimet näyttävät tältä…

.

nappi

.

…mutta myös tältä. Alempi on palvelijankutsunappi.

.

sähkörasia

 Kaikki sähköasennukset eivät ehkä aivan tarkalleen noudata nykyisiä määräyksiä.

.

vapaa         IMG_4085

Kaikki asunnon ovenkahvat ovat alkuperäisiä. Niin myös kylpyhuoneiden  lukot. Mitä luulette, säilytetäänkö?

.

kahva

Väliovien kahvat ovat tällaisia.

.

  kaapinkahva

Näitä kahvoja löytyy komeroiden ovien lisäksi rappukäytävien ikkunoista ja ovista. Johdonmukaista.

.

ruokakomero

Keittiön kylmäkomero ei ole tykkänään tyhjä. Siellä on herne!

.

9 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Alkutilanne

Tässä tohinassa on jänyt kokonaan näyttämättä, mikä on alkutilanne asunnon pohjan kanssa. Korjataanpa unohdus nyt.

Kuvankaappaus 2014-2-28 kello 20.36.08

Keittiöön on jossain vaiheessa (luultavasti vuonna 1964) lisätty seinä, jolla on erotettu käytävä, ja ruokasalista makuuhuoneeseen vienyt ovi on suljettu, mutta muita tehtyjä muutoksia en ole tähän mennessä löytänyt.

Pohja on oman aikansa lapsi. Se oli moderni, selkeä ja käytännöllinen yhden virkanaisen ja hänen kotiapulaisensa koti. Kiinteitä kaappeja on paljon, mutta ne on kätketty hienosti kantavien palkkien väleihin ja oviaukkojen yläpuolisiin rakenteisiin. Keittiö oli sivussa ja pieni, koska rakennusaikaisen käsityksen mukaan keittiöön ei olisi koskaan asiaa kenelläkään muulla kuin kotiapulaisella.

Ajat ovat nyt toiset. Meitä on kuusi, eikä yhtään apulaista. Nykyään keittiössä häärää – onneksi – useampi kuin yksi ihminen, hallissa ei luultavasti useinkaan siemailla raparperijuoma-aperitiiveja helmet kaulassa, ja pyykitkin pestään kotona itse, eikä pesetetä alakerran pesulassa.  Asuntoa ei voi museoida, vaikka tuleva mullistus aiheuttaakin jonkinasteista syyllisyyttä. Ei ole henkisesti aivan helppoa muuttaa vanhaa interiööriä, jota voisi historialliseksikin kutsua.

Oikeastaan pääsin sopuun itseni ja remontin kanssa nimenomaan, hiukan ironisesti,  juuri rakennuksen tyylisuunnan kautta. Talo edustaa tyylipuhdasta funktionalismia pelkistettyine linjoineen ja ikkunarivistöineen. Siinä ei ole mitään tunkkaista eikä koukeroista. Funkkis edusti uutta, toiveikasta ja tervettä aikaa. Sen aatemaailmaa oli nimenomaan tarkoituksenmukainen, tarvetta palveleva suunnittelu.

Funktionalismin idean kiteytti amerikkalainen arkkitehti Louis Sullivan jo vuonna 1896 toteamalla, että ”tarkoitus sanelee muodon”. Myöhemmin Le Corbusier kutsui asuintaloa ”koneeksi, jossa eletään”. (Wikipedia)

Sitä ideologiaahan mekin olemme nyt toteuttamassa tässä ajassa. Ja vaikka suljemme huoneesta toiseen avautuvan pitkän näkymän, uusi sellainen toisaalta avautuu sisemmälle asuntoon, oikeastaan kahteenkin suuntaan. Alkuperäinen, toimiva takka säilyy sellaisenaan, ikkunapenkit palautetaan kaakeloinnin alta ennalleen, kaikki tarvittavat ovet tulevat olemaan alkuperäisiä, ja tarpeettomiksi jäävätkin säästetään. Tammiparketin kunnostamisen suhteen olemme toiveikkaita, vaikka se paikoitellen aika rujo onkin.

Kyllä asunto funkkiksena tulee säilymään meidän käsissämme. Se vain päivittyy vuodelle 2014.

 PS. Vaikka ovien määrä on jo tuossa piirroksessakin häkellyttävä, totuus on uskomattomampi. Kuvassa eivät näy kaappien 15 pikkuovea!

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Lista on pop!

jalkalista

Tämä on kaunis vanha jalkalista.

Tai siis jossakin tuolla hilseilevien maalikerrosten alla lymyilee kaunis, kaksivärinen muotolista, joka on saanut istua sijoillaaan siitä asti kun rakennusmiehet sen siihen naulasivat armon vuonna, jona Mikki Hiiri täytti neljä vuotta, Amelia Earhart lensi Atlantin yli ja Mäntsälässä kapinoitiin.

Tapahtuupa listoille remontin myöhemmissä vaiheissa mitä tahansa, niin paikoilleen ne eivät voi jäädä. Ne lähtevät seinästä joko purkajien tai minun toimesta, ja vain toisella noista kahdesta vaihtoehdosta on edes teoreettinen mahdollisuus irrottaa ne irti ehjinä.

Tuumasta toimeen. Talttaa, vasaraa, tukipuuta, ähinää – ja katkennut naulankanta vasaran haarukassa. Siinä koko saldo ensimmäisestä yrityksestä. Näitä listoja ei olekaan naputeltu millään pikkukantaisilla listanauloilla seinään, vaan ihan oikeilla nauloilla ja vinosti lattiaan.

Tänään palasin rikospaikalle varustautuneena tuoreella tiedolla ja paremmilla välineillä. Oikeammat tarvikkeet olivat pari, kolme litteää sorkkarautaa, puukiiloja, muovivasara ja kirpeä mielenlaatu. (”Onko influenssa muka jokin oikea syy jäädä sängynpohjalle kattoon syljeksimään, mitä?”)

Ensimmäinen sorkkarauta kopautetaan muovinuijalla varovasti listan taakse seinän puolelta. Ujutetaan hiukan ulospäin. Toinen rauta asemoidaan lattian puolelta listan alle noin 15 sentin päähän ensimmäisestä. Lattian ja raudan välissä käytetään suojana puupalaa. Nitkutellaan varovasti yhtäaikaa molemmilla sorkkaraudoilla. Tarvittaessa avautuviin rakoihin laitetaan kiiloja, sitten vapautetaan sorkkarauta,  ja edetään samalla tavalla eteenpäin pitäen irrotettava lista koko ajan mahdollisimman suorana. Vanha rutikuiva puu ei nimittäin taivu, se taittuu.

Nihkeän alun jälkeen listojen irrottaminen osoittautui täysin realistiseksi ajatukseksi. Kulmissa ja nurkissa olisi tekniikassa vielä parantamisen varaa, mutta muutaman sentin rispaantuminenkaan ei tässä vaiheessa maailmaa kaada. Ja hei: Kyllä tästä nainen kunnon työkaluilla selviää ihan yksinkin.

Kun mies tokenee flunssastaan, minulla on varattuna hänelle kevyttä puhdetyötä. Listoista pitäisi poistaa pari naulaa…

IMG_4056

Täydet 80 millimetriä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized

Suunnittelupalaveri

Vietimme taannoin vilkkaan parituntisen sisustusarkkitehtimme toimistolla.

On ilo asioida sellaisen ihmisen kanssa, joka suhtautuu työhönsä vakavasti, kunnianhimoisesti ja ammattitaidolla, mutta samalla myös rennosti. Asiallinen, mutta idearikas aivoriihi kuvaisi varmaankin istuntoa parhaiten.

Ajauduimme Sisustusarkkitehtitoimisto Kari Lappalaisen oven taakse alunperin hiukan puolivahingossa. Jo ennen asunnon ostamista oli selvää, että tästä remontista emme omin voimin selviä. Pilkunpedantteina meillä molemmilla laatuvaatimukset ovat kohtalaisen korkeat, mutta kokemusta sisustusarkkitehtien palveluista pyöreä nolla. Tarvitsimme kokeneempien suosituksia. Kari Lappalaista suositteli kauniisti sanottuna ”vaativa” asiakas, joten jos he ovat päässeet yhdessä onnellisesti maaliin, niin epäilemättä pääsisimme mekin.

Jo ensimmäisellä tapaamisella asunnolla Kari mainitsi, että hänen mittakaavansa työssään on milli. Millintarkkuus asuntoremontissa kuulostaa minusta oikein sopivalta. Asunto itsessään on ajalle tyypillisesti vähän vino sinne sun tänne, mutta juuri siksi se vaatiikin tunnollisuutta. Kokeneen arkkitehdin asiakkuutta  puolsi myös satojen saneerauskohteiden kautta kertynyt tuntuma luotettavista rakentajista, mikä  todennäköisesti loppupeleissä säästää sekä  hermoja että mammonaa.

Emmekä me nyt niin kauhean kaukana näkemyksissämme vanhan säilyttämisestäkään olleet. Suunnittelija kenties vain painottaa hiukan enemmän toimivuutta kuin hattaraisissa unelmissaan kauneusarvojen arkea sulostuttavaan voimaan lujasti uskova asiakas.

Saattaa siinä tietysti piillä totuuden siemen, että pelkkä kaunis kaariovi ei välttämättä riitä, kun kuuden hengen talvitakkeja ja -kenkiä yritetään sovitella tyylikkääseen, mutta toimimattomaan eteiseen… Sanoin silti painavan sanan rakkaiden kaarieni puolesta sen verran uskottavasti, että niiden säilyttämiseksi tehdään kaikki voitava.

Tässä vaiheessa tärkeintä on suunnitella niin perusteellisesti, että jälkikäteen ei tarvitse jossitella. Valmiin lopputuloksen pitää olla paras mahdollinen, ja siihen pitää päästä ilman puolivälissä remonttia mieleen juolahtaneita mullistavan loistavia ideoita. Nimenomaan niitä en halua matkaa mutkistamaan.

Projekti etenee omaan majesteetilliseen tahtiinsa kohti seuraavaa palaveria. Ei hätiä mitiä.

2 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Karl Beus ja löytöretki

Vietimme tänään kahdestaan uudella asunnolla vakavahenkisen mittailu- ja inspiraationhakuillan. Pohjapiirroksia alkaa olla vakuuttava pino, mutta me luonnollisesti haluamme käydä läpi kaikki mahdolliset ja mahdottomat vaihtoehdot nyt vielä kun tilanne on avoin. ”Kaikki on mahdollista”, on arkkitehtimme useasti todennut, minkä väitteen tätä menoa luultavasti vielä pistämme koetukselle.

Eniten päänvaivaa aiheuttavat nyt eteinen ja pääkylpyhuone, ja niiden suunnitteluun tiiviisti liittyvä yhteinen halumme säästää asunnon vanhat kaaret, joita löytyy kolmin kappalein. Samalla yritämme varjella asunnon sisääntulon avaruutta, mutta saada siihen kuitenkin järkevät kaappitilat. Ratkaisu on jo aika lähellä, mutta siitä sitten tuonnempana sen selkiydyttyä.

Kun mittamies puuhaili eteisen kimpussa selvästi kaipaamatta juuri sillä hetkellä kuullakseen omiaan nerokkaampia ideoita, jatkoin asunnon luotaamista. Joka tutkimusmatkalla löytyy jotain uutta. Uuden löytäminen oli selvästi tänään kirjoitettu tähtiin, sillä jo rappukäytävässä huomasin pienen, hauskan yksityiskohdan:

Hissi on alkuperäinen, varsin kaunis Koneen veräjäovinen vetopyörähissi, jonka kori näkyy rappukäytävään verkkoseinien läpi. Korin vastapainonahan on aina kohtalainen betonimötikkä, joka useimmiten on vain mitäänsanomaton, välttämätön paha. Mutta tämä mötikkäpä oli maalattu muutamalla leveällä valkoisella ja harmaalla raidalla samaan tyyliin porrastasanteiden harmaansävyisten keraamisten laattojen kanssa. Ihanan turha, hurmaava ja huomaavainen pikku yksityiskohta. Kuin arkkitehti olisi vinkannut silmää vuosikymmenten takaa: ”Huomasithan lopulta!”

Sisällä otin tutkittavakseni keittiökäytävän katonrajassa kököttävän laatikkoparin, jonka muinainen käyttötarkoitus oli jäänyt toistaiseksi hämärän peittoon. Oletin ensin laatikoiden kuuluvan jotenkin ovikelloon, kunnes tulin muistaneeksi, että ovikellot sijaitsevat ovissa ja ovat kaiken lisäksi täysin mekaaniset, joten seinälaatikon käämit ja johdot tuskin liittyivät mitenkään niihin.

Missä omat nettihaut eivät vie eteenpäin, siinä yleensä muiden tiedot auttavat. Niin tälläkin kertaa, kun yhteistuumin Facebookissa päättelimme laitteen oleva soittokellosysteemi palvelijalle. Sellaista olinkin jo etsiskellyt, mutta luullut, että jos järjestelmä on ollut, se on jo purettu pois. Eipä ollut, ainakaan kokonaan. En vain ollut tunnistanut sitä – eikä sen puoleen kukaan muukaan tähän mennessä. Jospa systeemin saisi vielä toimimaan… En keksi mitä käyttöä sillä olisi, mutta hauska se joka tapauksessa olisi. Ehkä sillä voisi kutsua lapsia syömään? Todella tarpeellinen väline siis. Ehdottomasti.

Eivät löydöt tähän loppuneet. Vilkaisin puolihuolimattomasti ulkolämpömittarin hämmästyttävän korkeita helmikuun lukemia, ja huikkasin ahkeroivalle mittamiehelleni, että kiva kun on mittarikin valmiiksi paikallaan. Samalla tajusin, että en ole ainoa asukas, joka on saanut kokea saman ilahtumisen: lasinen mittari oli juotettu metallikannattimistaan kiinni kupariseen ikkunanpieleen. Sen on pakko olla asunnon alkuperäinen varuste. Tekstit ovat vähän haalistuneet auringossa, mutta mittari on silti edelleen täysin toimintakuntoinen. Sinisen mittanesteen täyttämän lasipallukan alla lukee Karl Beus, Helsingfors. Ei ole ollut mikään  turha mittarintekijä, tämä herra Beus.

Olen innoissani kuin lapsi uudesta lelusta. Mitähän seuraavaksi löytyy?

12.2.2014

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized