Ikkunat, vielä kerran.

Ikkunat olivat ensimmäinen asia, johon asunnossa kiinnitin huolestuneimman huomioni, kun joskus puolitoista vuotta sitten tänne sinisissä muovitöppösissä tassuttelin. Oli paljon muutakin mikä huoletti, mutta koska ikkunat ovat ainakin osittain taloyhtiön tonttia, ei osakas pysty yksin päättämään niiden koko kohtalosta. Siksi ne olivat erikoisasemassa muuhun asuntoon verrattuna.

Pakkausteipillä tukitut vetoisimmat kohdat ja vain kivenmurikan painolla kiinni pysyvä pikkuikkuna eivät olleet huoneiston suurimpia myynninedistäjiä. Epäilin vahvasti, että sellaisten ikkunoiden kanssa ei voi elää Suomen ilmastossa. Mitä tekee kivalla asunnolla, jossa joutuu pitämään talvella karvalakkia ja lapioimaan lumikinosta ikkunalaudalta – siis asunnon sisäpuolella.? Ikkunat todellakin olivat suurin yksittäinen huolenaiheeni, eikä huoli ollut täysin perusteeton.

Ensimmäisessä yhtiökokouksessa, jo ennen osakkaiden omistajuuden virallista vaihtumista meille, kirkkain silmin tiedustelimme tulevan ikkunaremontin ajankohtaa.

”Ikkunoita ei vaihdeta.”

Selvä.

Vanhat osakkaat olivat ihan oikeassa. Ei näitä pidäkään vaihtaa. Me vain emme silloin tienneet miten ikkunat tiivistetään ja miten toimivat ja kauniit niistä lopulta oikein korjattuna ja huollettuna tulee. Ne jaksavat seuraavat sata vuotta, totesi ikkunaentisöijä, kun kävi äskettäin ikkunakunnostuksen viimeisenä toimenpiteenä laittamassa tiivisteet paikoilleen. Sain itsekin samalla opastusta aiheeseen, ja asensin osan tiivisteistä omakätisesti. Ei tiivistäminen rakettitiedettä ole, mutta pitää tietää mitä tekee ja olla oikeanlaiset tarvikkeet.

Vanhat ja hapertuneet tiivisteet leikattiin pois ja kiinnityspinta pokassa raaputettiin puhtaaksi uuden tiivisteen tarttua.

Tärkein opinkappale tiivistämisessä on: sisin tiivistekerros on aina täysin tiivis, uloimmainen on kaikkein harvoin. Tiiviys etenee siis sisältä ulospäin aina harventuen ulointa pintaa kohti. Näin tuuletus toimii oikealla tavalla, eikä ikkunoiden väliin kondensoidu puuta mädättävää kosteutta.

Silikonitiiviste luikertelee kuin mato, mutta ei vahingossa. Se kiertää ikkunamekanismit sopivalta etäisyydeltä, jotta ne toimivat moitteettomasti jatkossakin. Luikertelu ei haittaa, sillä tiiviste jää sisä- ja ulkopokan väliin piiloon. Mutkakohdasta tiiviste voi pullahtaa vähän näkösälle, mutta pokan sävyinen ruskea silikoni ei silti erotu häiritsevästi.

Jos ikkuna huurtuu talvella, ensimmäinen toimenpide on tarkastaa sisimmän ikkunan tiiviys. Jos se vaikuttaa olevan kunnossa, seuraavaksi tutkaillaan ulompien tiivisteiden riittävä ilmanvaihto.

Entä mitä muuta mukavaa opin tiivistyspäivän aikana? Sen, että vanhoistakaan ikkunoista ei kuulu vetää, vaikka yleinen luulo muuta väittää. Vedon saa pois tiivistämällä, ei se sen kummempaa ole. Julistus oli vilukissan korville musiikkia. Vanhan säilyttäminen ei siis tarkoita mukavuudesta tinkimistä. Jonkin arkipäiväiseen olemiseen jatkuvasti vaikuttavan asian säilyttäminen pelkästään siksi, että se on vanha, ei elävässä elämässä pitkälle tapaa kantaa, ellei se samalla ole myös toimiva.

Tämä pulu kävi ikkunan takana ihmettelemässä remonttia elokuun lopulla 2014. Lintu istui pitkän tovin ikkunan ulkopuolella välillä päätään pyöritellen sisälle katsellen. Kaaos oli aikamoinen. Ei ihme, että kaupungin linnutkin pitivät sitä nähtävytenä.

Tämä pulputtaja puolestaan ilmaantui arastelematta nyt toukokuussa lasin toiselle puolelle, kun keikuin ikkunapenkillä tiivisteiden ja tarvikkeiden kanssa. En muista näitä kahta kertaa lukuunottamatta nähneeni puluja ikkunoillamme, mutta silti tuntui vähän kuin olisi vanhan tutun tavannut. Hei, kyyhkyläiseni! Tuli tämä valmiksi. Olisitko arvannut?

Vaikka taloyhtiön vastuulla ovat ikkunoiden ulkopinnat, tai yhtiöjärjestyksestä riippuen usein koko ulkopoka molemmin puolin, on osakkaalla itselläänkin paljon vastuuta vanhojen ikkunoiden elinkaaren pituudesta. Uusia ikkunoita voi harvoin kunnostaa järkevästi, eikä pilalle menneitä umpiolaseja mitenkään. Ne ovat kaatopaikkatavaraa. Miten olen voinutkaan olla niin hölmä, että olen haikaillut sellaisten perään?

Parasta tässä ikkunaoperaatiossa – ihan kuin muussakin elämässä – on ollut oppiminen.

Arvostusta

Kesken hammaspyykin aamulla klo 7.10 soi puhelin: ”Deehooällältä huomenta, meillä olisi täällä teille amme tulossa.” Kiva kun oli, mutta kun meillä ei ole edes lattiaa…

Tovia myöhemmin työmaakokouksessa agendalla oli kylpyhuoneen viimeinen laattatilaus, vesikalusteviilausta, jalkalistat, laatoituksen yksityiskohdista sopimista, aikatauluja, valmiiden ja puolivalmiiden seinä- ja kattopintojen laaduntarkkailua, keskustelua lattian korkeudesta ja sen vaikutuksesta jo asennettuihin oviin, ja niin edelleen. Kokonaisuus on vain ja ainoastaan yksityiskohtiensa summa, ja niitä yksityiskohtia toden totta riiittää.

Ikkunat eivät ole oikeastaan yksityiskohta, niin iso osa asuntoa ne ovat. Meillä on onni tehdä remonttia talossa, jossa on julkisivupuolella tammipokaiset, alkuperäiset ja taloyhtiön puolesta varsin hyvin huolletut ikkunat. Pihapuolen maalatut kauniine mekanismeineen eivät ole mitään bulkkitavaraa nekään. Lisäbonuksena asunnon ikkunalasitkin ovat säilyneet ehjinä, minkä huomaa niiden hienokseltaan aaltoilevasta pinnasta.

Illalla vanhojen ikkunoiden korjaamiseen erikoistunut hienopuuseppä Päijät-Hämeestä piipahti toteamassa pokien kunnon ja saman, mitä olimme jo aiemmin osanneet epäillä: ikkunat ja niiden messinkiset helat on mitä ilmeisimmin suunniteltu ja valmistettu nimenomaan tähän taloon. Esimerkiksi saranat, jotka ovat samanlaiset kuin asunnon ovissakin, ovat olleet kaikilla ne nähneille raskaan sarjan ammattilaisille kokonaan uusi tuttavuus. Ne ovat asunnon arvo-osia, joita sietää varjella. Samanlaisia ei saa kuin asiansa osaavalla sepällä teettäen.

Aamu alkoi työmaalla, illan päätti työmaa, siinä välissä piipahdus kustannuspaikalla. Remontin loppua kohden tahti vain kiihtyy.

Välillä olisi mukava jakaa remontin riesoja ja riemuja vertaistuenkin parissa, mutta syystä tai toisesta blogosfääri vaikenee kerrostaloremonteista.

Tilastotietojen perusteella Suomen asutuista asunnoista 44 prosenttia on kerrostaloissa ja 14 prosenttia rivitaloissa. Se on yhteensä 58 prosenttia kodeista, mutta lehtihyllyn tarjonnan perusteella voisi luulla, että vain omakotitaloissa remontoidaan ja sisustetaan. Kaiken lisäksi lehtien talot ovat pääasiassa niin maalaisromantiikalla tai mummolaretrolla kuorrutettuja, että en oikein löydä niistä yhteistä nimittäjää kaupunkiasunnon saneerauksen ja sen tulevan sisustuksen kanssa.

Onkohan unelma omasta puutalosta maalla oikeasti noin vallitseva miltä näyttää? Ei niin, että se mitenkään huono haave olisi, mutta että kaikilla sama?

.

.