Avainsana-arkisto: urakkatarjous

Miten urakoitsija valitaan?

Täysin remontoitavan asunnon ostopäätöksen jälkeen tärkein päätös on remonttiurakan tekevän yrityksen valinta. Omien voimien rajallisuus tuli tunnustettua onneksi jo ennen nimien kauppakirjaan raapustamista. Tuttavapiirissä remontin kokonaan ostamista vähän kummasteltiin, koska ”onhan sitä tapetteja ennenkin itse seinään saatu”. Paikan päällä käyneet eivät ole palanneet asiaan. Vaikka neliöitä ei ole rajattomasti, on joka kohta huolenpitoa vailla. Tulee kovin pieni ja voimaton olo. Pelkästään remontin vaiheiden aikataulujen yhteensovittamisessa olisi amatöörillä hyvin pian sormi suussa.

Ensimmäinen ja luonteva urakoitsijanilmaisin on arkkitehti. Hänen kontaktinsa ovat koeteltuja ja hyväksi todettuja. Hän suositteli silti etsimään urakkakilpailuun muitakin tekijöitä, jotta ei turhaan synny epäilyksiä suosikkijärjestelmästä jonkun muun kuin työn tilaajan eduksi.

Puskapuhelinta, referenssejä ja yritysten taustoja vertailemalla valikoitui viisi hyvää ehdokasta, joilta urakkatarjousta pyydettiin.

Ensin piti tietenkin olla paperilla aika tarkasti mitä tahdomme tehtäväksi, millä materiaaleilla ja koska. Tarkkuudesta esimerkkinä voin kertoa, että esimerkiksi kylpyhuoneen kaakelikoko piti tietää jo nyt. Tottahan se on, että mosaiikin asentaminen eroaa oleellisesti 15 x 15 cn laatasta, mutta enpä olisi tullut sitä itse vielä tässä vaiheessa ajatelleeksi.

Yksi firma ei antanut tarjousta, koska oli jo täystyöllistetty, toinen totesi urakan olevan liian suuri heille, mutta kolme jäljelle jäänyttä jättivät tarjouksensa määräaikaan mennessä.

Seuraavassa vaiheessa istuttiin arkkitehdin ja urakoitsijoiden kanssa neuvottelupöytään, jonka ääressä sorvattiin urakan ehtoja tarkemmiksi samalla kun arkkitehti oman kokemus- ja vaatimustasonsa pohjalta kysellen kartoitti urakoitsijoiden kykyä hoitaa työ laadukaasti ja aikataulussa  valmiiksi. Ne olivat aika tiukkoja keikkoja, enkä ihan  joka hetki kadehtinut haastateltavien osaa ruuvipenkissä.

Yksityiskohdat hierottiin lopulta kahden urakoitsijan kanssa allekirjoitusta vaille valmiiksi.

Entten tentten…

Vaakakupissa painaa päätöstä tehdessä muukin kuin hinta. Tunteella ei päätetä, mutta sekin huhuilee taustalla. Tarjoukset eivät myöskään ole täysin identtiset: toinen yritys sisällyttää tarjoukseensa enemmän tarvikkeita  kuin toinen, toisella taas työ suoritetaan hiukan eri tavalla kuin toisessa firmassa, ja niin edelleen. Aikataulut sentään ovat molemmilla samat, luottotiedot kunnossa, suositukset samoin. Tässä vaiheessa ei oikeastaan huvittaisi sanoa kummallekaan enää ei, mutta emme me kyllä oikein kahtakaan urakoitsijaa voi ottaa.

Ajat ovat meidän eduksemme nyt sellaiset, että hyviä vaihtoehtoja onneksi on tarjolla, joten ei tästä päätöksenteon tuskasta varsinaisesti kannattaisi valitttaa. Muistissa on sekin aika, kun työvoimapulassa kärvistelevällä alalla rakentamisen ammattilaiseksi kelpasi kuka tahansa, joka erotti sahan vasarasta. Se ei todellakaan ollut rakentamisen kultakautta muuten kuin määrässä laskien.

Mutta nyt sitten sitä isoa päätöstä pusertamaan. Huh.

 

 

 

4 kommenttia

Kategoria(t): Uncategorized

Juhlapäivän hulinat

leivos3

Elämä on yhtä juhlaa: on ollut aikuisen nimipäivää, lapsen ja lapsenmielisen syntymäpäivää ja nyt kaiken lisäksi vielä huomiomme keskipisteen ikioma juhlapäivä: tänään tuli kuluneeksi tasan 82 vuotta siitä kun Alli Wiherheimo muutti upouuteen kotiinsa äitinsä ja pikkuveljensä kanssa. Pikkuveli muutti pian omaan kotiin, äiti vasta aikanaan autuaammille maille.

Siihen aikaan ei ollut tapana arvostella vanhempia, mutta kaikesta päätellen aikuisen lapsen ja äidin yhteiselo ei ollut jatkuvasti silkkaa auvoa. Voin melko helposti samaistua tilanteeseen. Elo teinityttöjenkään kanssa ei tuoksu jatkuvasti ruusulle, saati sitten ilmapiiri kahden aikuisen naisen yhteistaloudessa.

Joka tapauksessa muutto omaan kotiin oli Wiherheimolle hartaasti odotettu ilo. Leivos ja mehulasi sille, skål! Eiköhän meidänkin vuoromme iloita muuttopäivästä vielä joskus koita.

Asuntovanhuksella kävi tänään vilske. Urakoitsijoita tuli ja meni kopistelemassa lattioita ja seiniä. Lattiat, sivumennen sanoen, saivat osakseen paljon positiivisemman arvion kuin itse olisimme aluksi uskoneetkaan. Kasettilattia-sana oli jo tuttu, mutta nyt opimme myös mitä se tarkoittaa. Meillä siis on tanakka, noin neliömetrin kokoisten puukasettien päälle tehty aito parketti, jonka hävittäminen olisi pyhäinhäväistys. Hyvä. Sellaiseen tuhotyöhön emme erehdy.

Uuden kylpyhuoneen kohtalo on edelleen arvoitus kaikille. Riittävätkö kaadot ja miten päin lattiapalkit ovat, kuuluvat tärkeimmät kysymykset. Niihin löytyy varma vastaus vasta kun työhön ryhdytään. En ole järin innoissani kasettilattian nostamisesta kokeilumielessä, mutta vaihtoehtoja ei taida juuri olla, ellemme muuta suunnitelmiamme radikaalisti. Voihan tietysti niinkin vielä käydä, jos epäonnistumisen  riski alkaa näyttää liian suurelta.

Juhlapäivän kruunuksi asunnosta lähti sopivasti remontin alta pois pahvilaatikoittain vanhoja painotuotteita seuraavalle omistajalleen. Ne olivat jäneet meille asunnon mukana ”perinnöksi” täysin omalla suostumuksellamme, vaikka enimmälle osalle emme suurin surminkaan keksineet käyttöä.

Kirjat neljällä kielellä olivat pieni osa hartaan hengenmiehen ja hänen vaimonsa uskonnollispainotteista kirjastoa useamman sukupolven ajalta. Tämän aihepiirin kirjallisuus 100+ vuoden takaa – vaikka varmasti kasvattavaa ja sivistävää olisikin – ei kuulu meistä kenenkään suosikkilukemistoon. Teosten jätteenpolttolaitokselle kuljettaminen tuntui silti ajatuksenakin pahalta.

Koska elämä on epätodennäköisten sattumusten puoli-ilkikurinen jatkumo, kirjoille löytyi yhdellä ainoalla summamutikkaan heitetyllä kysymyksellä koti, jossa niistä ainakin osaa tullaan käyttämään teologiseen tutkimukseen. Aivan loistavaa!

Johdatukseksiko tätä nyt sitten kutsuttaisiin?

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized