Kiinteistönvälittäjä mainitsi ohimennen jossain vaiheessa kaupanhierontaa, että ”joku toimittaja asui tässä aikaisemmin” ja että ”hänestä on joku kuvakin täältä.” Kauppakirjojen kirjoittamisen yhteydessä selvisi, että joku toimittaja oli ollut Alli Wiherheimo, Kotilieden ensimmäinen ja pitkäaikaisin päätoimittaja. Hän työskenteli lehdessä sen perustamisesta, vuodesta 1922, eläkkeellejäämiseensä vuoteen 1963 asti.
Wiherheimo osti asunto-osakkeen haaveilemaltaan paikalta jo ennen sen rakentamista, ja asui talon valmistuttua kotiaan kaikkiaan 46 vuotta. Kuva, jota välittäjä hatarasti muisteli, puolestaan löytyy kirjan kannesta.
Wiherheimo kirjoitti ja luki työkseen, mutta sen lisäksi hän kirjoitti myös päiväkirjoja. Jälkisäädöksellään hän lahjoitti päiväkirjat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle. Ne toimivat fil.toht. Päivi Aikasalon tärkeimpänä lähdeaineistona, kun hän kirjoitti elämäkerran Alli Wiherheimo, Uranaisen sydän.
Ei ole varmaankaan suuri yllätys, että kirja piti hankkia pikavauhtia. Tontut pistivät parastaan, jotta opus saatiin juuri joulun alla tehdyn asuntokaupan jälkeen ajoissa pakettiin ja pukinkonttiin. Ihmeitä tapahtuu, ja kuin suoraan painosta tullut kappale saapui kuriiripostina antikvariaatista jouluksi kotiin.
Jo ennen lukemista piti tietenkin toiveikkaasti selata kuvasivut. Ja kyllä, kyllä vain! Kirjassa on kuin onkin kansikuvan lisäksi pari muutakin valokuvaa tulevasta kodistamme. Tekstistä löytyi vielä paljon lisää asuntoasiaa ja sen lisäksi muitakin mielenkiintoisia yllätyksiä. Kirjaan on valikoitunut tietenkin vain osa, mutta alkuperäisissä päiväkirjoissa olisi varmaan paljon enemmänkin meitä kiinnostavia merkintöjä. Puhumattakaan vanhoista valokuvista. Niitä vasta haluaisinkin nähdä.
Mutta tämä kuva ei ole vanha laisinkaan. Se on otettu eilen.
Oi mikä tarina ! Asunto saa lisää uusia ulottuvuuksia. Takka on todella kaunis !!
Olet ihan oikeassa. Seiniä katselee nyt vähän uusin silmin, kun tietää asunnon ja sen ensimmäisen omistajan vaiheista huomattavan paljon enemmän kuin yleensä, eivätkä vaiheet ole ihan tavanomaisimmat.
Pikkuinen takka on minustakin suloinen. Mistähän tuollaisen kynttilänjalan löytäisi?
sun täytyy varmaan takoa sellainen itse 🙂
Mustan raudan sepäksi? Heti kun haasteet muuten loppuvat kesken 😀
Aika mieletön pala historiaa taas poksahti esiin. 🙂
Etenkin vielä, kun koti on ollut Wiherheimolle selvästi valtavan tärkeässä osassa elämässä. No eipä ihme: itsenäinen nainen asuntoa ostamassa, omistamassa ja lyhentämässä lainaansa 30-luvulla ei ole ollut ihan tavanomaista.
olis kiva lukea toi kirja !
Ehdottomasti lukemisen arvoinen. En ollut ennen tullut ajatelleeksi, miten kunnianhimoisia tavoitteita ”ihan vain naisten aikakauslehdellä” on ollut. Enkä sitäkään, millaisen henkilökohtaisen historian kautta sen päätoimittaja on ymmärryksensa saavuttanut.
Melkoinen ura naisella kyllä ollut.Respect !
Paluuviite: Vihervaaran Annasta Alli Wiherheimoon | Tuokio tuulessa
Hei! Kommentoin postaustasi sekä linkkasin blogiisi kirjoittaessani Tuokio tuulessa -blogiini artikkelin Alli Wiherheimosta. Kiehtova yhteensattuma! Ja onnea ”uuteen” kotiin!
No johan oli sattuma! Sattumat tuntuvat seuraavan elämässä – ja etenkin sen liittyessä Alli Wiherheimoon – useammin kuin olisi mitenkään todennäköistä. Kerron näistä sattumista lisää kunhan ennätän. 🙂
Kiitos toivotuksista! Onnea tarvitaan vielä monessa tulevassa remonttikäänteessä.
PS. Wiherheimo teki käännöstöitä tiukassa taloudellisessa tilanteessa, kun asuntolaina painoi yksinäistä maksajaa, mutta ennen kaikkea pikkuveli oli raha-asioidensa kanssa ahdingossa. Vararikko perhepiirissä olisi ollut mahdottomuus, joten kieli- ja kirjoitustaitoinen Wiherheimo otti lisätöitä vaativan päivätyönsä lisäksi. Sisukas nainen, monin tavoin.
Ohhoh! Pikkuveljeään raha-ahdingossa auttava Alli Wiherheimo ansaitsee entistä suuremman kunnioitukseni! Seurailen postauksiasi 😉